鞍馬山 Kuraman vuori

Edellinen reissu helmikuun alussa täällä. Nyt oli paljon lämpimämpää ja sekä eväät että juotavaa mukana. Metässä on uutta vihreää. Muuten kevättä ei oikeastaan paljoa huomaakaan, muutokset on pieniä.

 Tsubaki kukkii edelleen, kuten talvellakin. Muita kukkia ei juuri ollutkaan.

 Vuoret on täynnä istutettuja sugimehtiä. Niiden alla ei viihdy juuri mikään. Eikä kyllä lehtimetsän allakaan. Boreaalisen vyöhykkeen aluskasvillisuus kukkineen ja marjoineen täältä puuttuu. Lehtimehtä sentään tekee siemeniä, pähkinöitä ja marjoja, lehdissäkin voi olla syötävää, mutta sugi ei juuri tuota ravintoa millekään eläimelle. Nätti ja mielenkiintoinen puu se on, mutta ekologisesti paras sekapuuna lehtipuiden seassa.

 Komeita suoria puita sugit ovat.

 Yhdestä kohtaa porrastettua pääpolkua vei pieni polku sivuun. Yksi japanilainen nopeajalkainen pappa lähti sinne, ja me perään. Sieltä löytyi ihan pieni alttari, ja paljon jatkopolkuja, joille ei kuitenkaan tällä kertaa lähdetty. Taipaletta muutenkin jäljellä. Täällä on jotain, jonka ilmeisesti paikalliset tietävät, mutta satunnaiset vierailijat eivät.

 Tavallinen vierailija tulee vuorelle Kuraman puolelta, missä hän pääsee puolet rinnettä ylös kaapelijunalla. Niinpä hän kohtaa ilmoituksen, jonka mukaan sivupolulle ei saa mennä, koska siellä on myrkkyötököitä. Koska mehtä on samanlainen kuin muuallakin, olettaisi samoja ötököitä olevan kaikkialla. Voi olla, että tällä vain pidetään tarpeettomat ihmiset poissa sisemmältä metästä.