旧武徳殿 Kyū Butokuden Vanha Butokuhalli

Japanin taistelutaitojen vanha keskus on Kiotossa, ja täällä on perustettu myös 1899 alan ensimmäinen kansallinen organisaatio 大日本武徳会 Dai Nippon butokukai, Suur-Japanin taistelutaidon seura. 徳 toku on moraalinen eikä tekninen; ehkä tuo pitäisi kääntää mieluummin taistelumoraalin seuraksi. Nykyinen käsite on 武道 budō, eli taistelutaidon tie, mikä siis viittaa buddhalaiseen ajatukseen tiestä kohti valaistumista keskittymällä täydellistyttämään jotain voimakasta keskittymistä vaativaa taitoa, mikä samalla piti soturit kohtuullisen itsekurin alaisena niin, että he eivät tulleet vaaraksi lähiympäristölleen. Käsitteen 徳 kautta sama asia miellettiin konfutselaisesti, eli taistelutaitoon piti yhdistää sekä moraalinen päämäärä että moraalinen käyttäytyminen. Tämä kiinalaiseen kulttuuriin viittaava käsite kuitenkin jäi pois Japanin tuohon aikaan vahvistuessa ja Kiinan jatkuvasti heiketessä; 1895 Japani oli vast'ikään voittanut Kiinan maiden ensimmäisessä sodassa. Seura joka tapauksessa rakensi itselleen samana vuonna myös harjoitteluhallin, joka edelleen, erehdyttävästi temppelin näköisenä, edelleen seisoo Heian jingūn pohjoispuolella. No, onhan se temppelikin. Sen vieressä on nyt uusi ja isompi halli, mutta myös vanha on edelleen käytössä. Se on Japanin vanhin pystyssä oleva alan halli.

 Päivisin halleissa on usein koululaisia pelaamassa sulkapalloa yms.; töissä olevat ihmiset joutavat harjoittelemaan viikolla vain iltaisin, joten klo 19-21.30 halleissa on isompi meteli päällä. Monia eri budō-lajeja voi harjoitella yhteensä kolmessa hallissa yhtä aikaa. Tässä on vanhassa hallissa 剣道 kendōn eli miekkailutaidon harjoitukset. Sitäkin on kahta peruslaatua, yhtä missä harjoitellaan miekan vetämistä, ja tätä, missä haarniskat päällä bambumiekoilla mäiskitään vastustajaa kiljuen samaan aikaan niin paljon kuin kurkusta lähtee. Oikein hauskaa katseltavaa. Sisään pääsee vapaasti katsomaan, tässä tatamilla voi istua. Vastapäinen katettu aitio on keisaria varten, jos hän joskus sattuisi tulemaan; kukaan muu ei sitä saa käyttää.

 Yhdet odottaa vuoroaan, toiset purkaa aggressioitaan. Kaikki tässä ovat miehiä, nuorempia ja myös vanhoja veteraaneja. Monet noista itse asiassa lienevät poliiseja. Kendō on heidän parissaan hyvin suosittu harrastus. Pihalla tapasin vähän yli 10-vuotiaan tytön, joka oli käynyt aiemmin illalla nuorten harjoituksissa, mutta hän oli harvinaisuus. Kendō ei Japanissa ole naisten laji.

Raakaa menoa. Paljasjaloin jääkylmällä lattialla, samalla kun ylempänä ruumiissa hiki virtaa adrenaliinihuumassa heiluessa. Mutta varmaan se on mukavaa.