京都御所 Kyoto Gosho Kioton keisarinpalatsi

Perhe tuli käymään, joten käytiin vähän opiskelemassa historiaa. Kioton keisarinpalatsin alueelle on kohtuullisen helppo päästä. Tyhjähän se on, ei siellä kukaan asu, eikä siellä usein enää mitään tapahdukaan. Rakennuksiin ei pääse sisälle, mutta alueelle pääsee opastetusti kiertelemään kunhan varaa ajan. Temppelialueen luoteiskulmassa keisarillisen toimiston piste, missä käydään esittäytymässä passin tai japanilaisen henkilötodistuksen kanssa, sekä tehdään kirjallinen anomus päästä mukaan kierrokselle. Ainakin nyt talvella niitä on aamuisin kymmeneltä ja iltapäivällä kahdelta; samana päivänä pääsee mukaan. Toki se tarkoittaa sitä, että talvellakin samassa ryhmässä on helposti 50 ihmistä, joista jokainen yrittää ottaa valokuvia, joissa kukaan muu ei näy. Mitään vierailu ei maksanut; valtio pitää rakennuksista huolen.

Tokion käytössä oleva linna on hankalampi; sisään pääsee määrättyinä aikoina ja aika pitää käydä samanlaisessa toimistossa varaamassa henkilökohtaisesti viikkoja tai ainakin useita päiviä ennen. Tai niin oli silloin kun olen siellä joskus 15 vuotta sitten käynyt. Kioto on siis paljon helpompi. Samasta toimistosta voi pyytää pääsyä myös keisarin Kiotossa sijaitseviin huviloihin. Niihin vaaditaan vähintään 18 vuoden ikä, ja kun tyttärellä ei vielä sitä ole, niin ne on käymättä.

Siellä on paljon petäjäisiä sorakäytäviä. Ennen II maailmansotaa rakennuksia on ollut paljon enemmän, mutta mahdollisen palopommihyökkäyksen takia suurin osa niistä purettiin, jotta tuli ei leviäisi niin helposti arvokkaimpiin osiin. Keittiöt, varastot, palvelusväen asunnot ja sellaiset ovat hävinneet, ja vain seremonialliset rakennukset ovat jäljellä. Kun pääkaupunki siirtyi tänne 794, ei keisarin palatsi vielä ollut tällä paikalla. Se sijaitsi useissa paikoissa, vaihtuen aina kun rakennukset paloivat, ja niin kävi ilmeisen helposti. Vähitellen tärkeimmät rakennukset kuitenkin asettuivat tänne, ja noin tuhantisen vuotta ovat tässä sijainneet.

 Kaikki on vielä vanhaa tekniikkaa ja materiaaleja. Katot ovat hinokin (檜 Chamaecyparis obtusa) kaarnaa, säännölliseen muotoon leikattuina ja limittäin päällekäin aseteltuina. Kaarnassa riittää eteerisiä öljyjä karkottamaan hyönteiset 25 vuodeksi, minkä jälkeen katto pitää uusia. Vaikka rakennuksia on paljon purettu, niin on niitä vielä paljon jäljelläkin, joten työ on aika iso.

Krysanteemivaakuna (菊紋 kikumon) on keisariperheen vaakuna. Alkuperää en tiedä, mutta vanha se joka tapauksessa on. Mikään muu suku ei saa sitä käyttää, mutta jokainen kansalainen kyllä, hankkiessaan passin, jonka kannessa sama vaakuna on.

Jokaisessa rakennuksessa ei ole hinokikattoa. Kruunajaispalatsi on ympäröity shintō-rakennuksella, jossa on tiilikatto. Kaikki rakennukset on edelleen yhdistetty toisiinsa käytävillä, sen ajan muistona kun keisari vielä oli täällä. Hän ei koskaan astunut jalallaan maahan, vaan kulki paikasta toiseen puisia käytäviä myöten, tai hänet kannettiin.

Tuolla portin takana näkyvässä rakennuksessa on kruunattu ainakin keisarit 明治 Meiji (1867–1912), 大正 Taishō (1912–1926) ja 昭和 Shōwa (1926–1989). Nykyinen keisari, joka kuoltuaan tulee saamaan nimen 平成 Heisei (1989–) (mutta jolla nimellä hänen keisarillista kauttaan jo nyt kutsutaan) on kruunattu Tokiossa. Hän on ensimmäinen siellä kruunattu keisari. Tuolta palatsista vietiin tarvittavat rakennelmat Tokioon kahdella isolla sotilashelikopterilla.

Lukuisten vuosisatojen aikana keisarilla ei kovin monimutkaisia töitä ollut, mutta ne piti joka päivä hoitaa. Aamuisin hän kävi rukoilemassa tuossa taittuvan seinän edessä olevalla kirkkaalla betonin näköisellä alustalla hyvää kasvua pelloille ja muutakin hyvää koko valtakuntaan. Betonia se ei ole, mutta jotain kiviainesta kuitenkin; ainoa paikka, missä hänen jalkansa koskivat "maahan". Valkea maali tolppien päissä, vähän jo rapistumassa, on tehty valkeista simpukankuorista polttamalla ja jauhamalla ne.

Aamurukouksen tehtyään keisari siirtyi päätyöhönsä, joka oli istumista jalat ristissä liikkumatta kuvassa näkyvän korokkeen päällä. Siellä häntä käytiin palvomassa ja pyytämässä erilaisille toimille siunausta. Varsinainen käytännön hallitseminen siirtyi jo varhain ensin hovisuvuille, kuten Fujiwaroille, ja 1300-luvulta lähtien sotilassuvuille. Keisarin tehtävänä oli vain olla fyysisesti näkyvissä ja tavattavissa olevana jumalana maan päällä. Jos häntä rupesi väsyttämään, hän saattoi välillä käydä takana olevassa teltassa lepäämässä. Siellä oli tuoli, jossa sai istua ja oikaista polviaan. Talvella hänet käärittiin monien silkkikimonokerrosten sisään, jotta hän ei paleltuisi liikkumatta istuessaan, ja hiiliastioita asetettiin hänen lähelleen. Maanpäällisenä jumalana oleminen on ollut sen verran rankkaa hommaa, että usea keisari lähti eläkkeelle välittömästi saatuaan kasvatettua yhden pojan niin isoksi, että oli hänen vuoronsa ryhtyä istumaan korokkeella. Opas ei välttämättä kerro kaikkea tätä, mutta näin väittävät historiankirjoissa. Muukin miespuolinen lähisukulainen on kelvannut, ja on Japanin 125 keisarin joukossa yhteensä kahdeksan naiskeisariakin. Aika tyypillinen hallituskausi oli siksi noin kymmenen vuotta, ja entisiä eläkkeellä olevia keisareita on voinut olla samanaikaisesti useita sukupolvia yhtä aikaa elossa. Nykyään keisarin töistä ei enää jäädä eläkkeelle, vaan töissä ollaan kuolemaan asti. Mutta työt on helpompia nykyään.

Palatsialueella on myös hyvin hoidettu iso ja pitkä maisemapuutarha.

Vesi siellä virtaa, siltoja myöten on aikanaan päässyt kävelemään kauniista paikasta toiseen kauniiseen paikkaan. Turistit ei toki silloille kiipeile.

Keisari täällä ei ole kävellyt, mutta ehkä häntä on sentään kannettu pitkin käytäviä.