Mustilan mehtäkirkko

Mustilassa kävellessäni löysin yllättäen kirkon. Tässä päiväkirjassa on esitelty jo niin monta katedraalia ja temppeliä, että tämäkin pitää ehdottomasti ottaa mukaan. Mustilan mehtäkirkko on hyvin uusi, vihitty käyttöön vasta 8.6.2013. Tosin sitä on rakennettu jo yli 100 vuotta, niin kuin kunnon kirkkoja on kautta aikain tehty. Kirkkoon sisälle käydään pienestä portista, jonka oletan tuijasta tehdyksi. Vaikka se on kevyttä puuta, on se täynnä omia öljyjään, jotka tekee siitä kestävän lahoa vastaan. Täällä portin pitkäikäisyyttä on vahvistettu kengittämällä tolpat teräsjalkoihin.

Porttikilven etupuolella lukee yksinkertaisesti "METSÄKIRKKO", hyvällä kädellä jyrsityin kirjaimin, mutta kilven takapuolella on hyvin mielenkiintoinen latinankielinen lainaus Roomalaiskirjeen luvusta 8, jae 19: "ETENIM RES CREATAE EXERTO CAPITE OBSERVANTES EXPECTANT REVELATIONEM FILIORUM DEI". Raamatun nykykäännöksessä se on suomennettu yksinkertaisesti "Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä", mutta nykyRaamattu oikoo usein, ja ehkä lause menisi suoremmin kääntäen näin: "Myös luodut olennot päätään kohottaen odottavat kunnioittavasti Jumalan lasten ilmestymistä". Käännösnyasseilla ei sinänsä ole merkitystä (ja saa minua korjata; teen virheitä latinani kanssa); olennaista on, että tämän Raamatunkohdan voimakas korostaminen on yksi asia, joka aikanaan on vienyt ihmisiä roviolle, tai saanut hehkuvan raudan heidän kielensä lävitse - ainakin Jacob Bauthumleylle kerrotaan käyneen niin Englannissa 1650. Se on nimittäin johtanut panteistiseen tai hermeettiseenkin ajatteluun, jonka mukaan ei vain ihmisillä, vaan myös kaikilla muillakin luoduilla olennoilla on sekä tietoisuus että kuolematon sielu, ja ne kaikki ruohoista puihin ja itikoihin heräävät aikojen lopussa iankaikkiseen elämään. Ajatus ei sopinut katolisen, ortodoksisen, eikä alkuaikojen puritaanisten kirkkojenkaan doktriineihin, mutta on kuitenkin elänyt erilaisissa radikaaliliikkeissä ja ulkoteologisessa ajattelussa mukana eurooppalaisessa uskonnollisessa elämässä viimeiset 2000 vuotta, eli yhtä kauan kuin kristinuskoakin on ollut olemassa. Sen juuret ovat esikristillisessä itäisen Välimeren alueen ajattelussa, ja yhteyttä lienee myös intialaiseen teologiaan, mistä tuli vaikutteita jo kreikkalaiseen filosofiaan antiikin aikana. Paulus Tarsolainen syntyi ja eli itsekin Rooman valtakunnan itäisten osien hellenistisessä kulttuurissa. Nykyisen ekumeenisen kirkon aikana nämä muinaiset teologiset kiistat eivät taida enää olla merkityksellisiä. Ekumeenisuuskin tavallaan palaa klassisen Rooman tilanteeseen, sillä vaikka sen perustana oleva kreikkalainen käsite οἰκουμένη periaatteessa viittaa koko maailmaan, niin varsinaisesti sillä aikanaan tarkoitettiin nimenomaan Rooman imperiumin muodostamaa maailmaa. Siinä maailmassa vallitsi monien uskontojen samanaikainen olemassaolo ja sekoitus, ja mikäli ne eivät näyttäneet uhkaavan yleistä rauhaa, saivat ne yleensä olla rauhassa. Tämä tunnuslause sopii joka tapauksessa hyvin tämän mehtäkirkon porttikilpeen. Kuinkahan moni sen sieltä huomaa? Jokainen kävijä joka tapauksessa aistii paikan hengen, vaikkei tuota latinaa lähtisi suomentelemaankaan.

Kirkkoon pääsee myös takapuolelta pientä polkua ja siltaa myöten. Se on hienosti tehty kaarevaksi sekä horisontaalisesti

että vertikaalisesti. Puulajia en tiedä, olettaisi kuitenkin että se on jotain kestävää havupuuta, todennäköisimmin tältä paikalta kaadettua omorikakuusta, mutta miksi kaidepuut on jätetty kuorimatta? Ne on lehtipuuta eivätkä luultavasti jää pitkäikäisiksi kuori päällään. Jos oltaisiin tavallisessa metässä ne voisivat olla haapaa, kaarnasta päätellen, ja haapahan on kohtuullisen kestävää, mutta tällaisessa paikassa ei kannata olla liian varma puulajintunnistuksestaan. Luultavasti ne ei ole haapaa.  No jaa, helppohan nuo on uusia. Laho kuuluu luontoon. Eikä sillalta putoa pitkälle alas.

Kirkon seinät ilmentävät protestanttista goottilaisarkkitehtuuria. Ne on satavuotiaita Picea omorikoja. Ohuita pitkiä runkoja, nousevat kauniisti korkeuksiin kuin Kölnin tuomiokirkon seinät.

Kirkkosali on tyyni ja selkeä. Siinä on tilaa n. 30 istujalle ja loput voivat seistä. Tällaisessa kirkossa pidetään koruttomia saarnoja eikä venytetä veisuuta turhan pitkäksi.

Penkit ainakin on tehty kirkkosalin keskeltä kaadetuista omorikoista, luin Kouvolan Sanomista. Halki sahattua ja vähän tasoitettua kuusenrunkoa. En tiedä millaista omorika on pihkaamaan takapuolia; ei noissa käteen mitään tuntunut. Ne on selkeästi protestanttipenkit, joilla istutaan tai joilta joskus noustaan seisomaan; ne eivät vaadi kivuliasta katolista polvistumista kesken kirkonmenojen.

Alttari kruunaa kirkon. Siinä on kaikki mitä tarvitaan: risti, alttarikivi ja tältä paikalta kaadetun kuusen kantoon tehty pieni lautainen tasanne, eikä mitään muuta. Tekee hyvää nähdä erinomaisella silmällä ja taidolla tehtyä kirvesmiestyötä.

Mustilaan on tehty kaunis kirkko, jossa myös suositan vierailemaan. Nyt se vielä hehkuu uutuuden väreissään, mutta patinoituu muutamassa vuodessa hopeanharmaaksi.