Kölnissä on periaatteessa maailman vanhin pimeäravintola, Dunkelrestaurant, tai Unsichtbar, missä syödään täysin pimeässä. Oikeastaan ensimmäinen sellainen on perustettu siellä 2001, perustuen kölniläisen Axel Rudolphin jo 1980-luvulta lähtien tekemiin kokeiluihin sokeiden ja näkevien maailmojen kohtaamisen mahdollisuuksista. Ehkä se, missä
käytiin syömässä 20-vuotisen avioliiton kunniaksi vuonna 2008, oli se ensimmäinen ravintola. Nyt se oli vaihtanut paikkaa, ollen Luxemburger strassen ja Sülzgürtelin risteyksessä. Ratikalla sinne pääsee, ei ole ihan vanhassa keskustassa. Gaststätte Mehring on muuten tavallinen kapakka, mutta torstaista sunnuntaihin iltaisin se toimii pimeänä ravintolana, eli sen takasosan salin ovet pannaan kiinni ja syödään pimeässä.
Nyt käytiin siellä siis 25-v hääpäivää viettämässä. Entinen paikka oli parempi; siellä sokeat rupesi heti töihin eli mentiin heti pimeään, kädestä pitäen johdatettiin eteisestä eteenpäin pöytään, ja sisällä oli aivan pimeää, kellot ja kännykät piti piilottaa. Tässä uudessa paikassa oli suurpiireisempää. Kaikki alkoi samalla kellonlyömällä klo 19 illalla. Varsinaisessa baarissa saatiin ensin kuohuviinit, minkä jälkeen mentiin perähuoneeseen, missä valoina oli pari kynttilää. Niiden valossa meidät ohjattiin paikoillemme ja otettiin juomatilaukset; siellä vasta selvisi että 35 euron illalliskortti - joka piti ostaa netistä etukäteen - ei sisältänut muuta juomaa kuin sen tervetuliaismaljan. Selvisi myös, että vaihtorahaa ei anneta, eli jos perheen juomat maksoi 7 euroa ja maksoit kympillä, niin se oli siinä - jos sattui olemaan kymppi lompsassa. Varsinaisessa kapakassa olisi kuulemma vaihdettu isoja seteleitä pieniin jos oltaisiin tiedetty kysyä tullessamme. Vähän lepsumpi ja epämiellyttävämpi alku kuin edellisellä kerralla, mikä otti pois paljon siitä magiasta mitä silloin koettiin.
Lopulta kynttilät sammutettiin ja ovet suljettiin, ja varsinaisen ruokatarjoilun hoiti sokea mies. Hän jutteli hauskoja ja hoiti hommansa siististi ja ripeästi. Seisoo tuossa valokuvassa tilaisuuden jälkeen tupakalla. Ihan hyvä ruoka oli, ja kuten aikaisemminkin, niin aistit hyvin herkistyivät. Ruoka maistui voimakkaammin - mutta sitä, mitä oikein maistoi, ei niin vain erottanutkaan. Oliko raaste porkkanaa vai mitä ei saanut millään selville. Katkaravun ja perunan palasen erokaan samassa keitossa ei ollut mikään selviö. Mielenkiintoista. Näkö ilmeisesti kertoo ison osan myös mausta, niin että katkarapu maistuu vaaleanpunaiselta ja porkkana oranssilta.
Kuulo herkistyi myös, mutta se ei ollut miellyttävää. Muut asiakkaat oli keskimäärin 25-30 vuotiasta nuorta väkeä ja se lauma puhui koko ajan äänekkäästi omissa pöydissään. Iloisella mielellä toki, mutta helvetillinen meteli siellä pimeässä oli. Se tuli pauhuna korviin koko ajan, joten mitään herkkää pimeän kuuntelua siellä ei voinut harrastaa.
Eli oli mielenkiintoinen käynti nytkin, mutta ei niin miellyttävä ja jännittävä kuin 5 vuotta sitten.
Kölnissä on myös sokeakävelyitä, missä voi tehdä opastetun matkan kaupungilla silmät sidottuina. Sellaiseen olisin halunnut, mutta ne harvat mahdolliset ajat olin aina töissä, eikä naisväki halunnut itse mennä sellaiseen auf Deutsch ilman minua, joten se jäi kokematta.
2 kommenttia:
Hurjaa! Kertooko ne siellä, että "laitan tähän keskelle pöytää leipäkorin, ottakaa siitä" vai pitääkö vaan ite hapuilla, onko jossain jotain? Täytyy kyllä sanoa, että mulla menis sormilla syömiseksi tuollaisessa paikassa. Paitsi ehkä sen keiton kans.
Jos siellä oli mölyä, niin sen kilpailijaksi sopis varmaan Stillrestaurant. Kaikille kunnon kuulosuojaimet. Ei haittaa, vaikka mässyttäis syödessä tai röyhtäsis :)
Joo, Still- und Dunkelrestaurant voisi olla hyvä ajatus. Pimeässäkin oli välillä mukava taputella vieressä ja vastapäätä olevia tytärtä ja vaimoa. Heidät kyllä tiesi siellä olevan, mutta kun heitä ei nähnyt, niin halusi jotain aistihavaintoa enemmän kuin pelkän äänen. Jos ei edes kuulisi, lisääntyisi kosketuksen halu entisestään.
Ruoka tulee puhuen pöytään, vieläpä niin että pyydetään pitämään juomalasista kiinni kun lautasia asetellaan; kukaanhan ei näe mitään. Se, mitä lautasella on, on arvoitus - jos ei muista mitä viikko aikaisemmin paikat tilatessa katsotussa ruokalistassa sanottiin. Minä en muistanut.
Lähetä kommentti