Saksaa

Aamulla taas tien päälle. Koska navigaattori ei uutta tietä tuntenut, ei siitä ollut hyötyä. Tienviitat oli merkitty puolalaisella logiikalla, joten pääsy Poznanista ulos aamuruuhkassa kesti tunnin, mutta sitten mentiin taas moottoritietä kovempaa siellä, missä ei satanut; varovasti siellä, missä satoi. Lähellä Saksan rajaa tankattiin ja vaihdettiin jäljellä olevat zlotit euroiksi. On tuollaiset latin, litun ja zlotin tapaiset pikkuvaluutat romanttisia ja tarjoavat autenttisia turistikokemuksia, ja taloudellisesti niistä on se suuri hyöty että ne ainakin jarruttavat heikompien kansantalouksien ylivelkaantumista, mutta matkailijalle yksi ja sama euro joka maassa olisi kaikkein kätevintä. 

Saksan puolella Autobahn vaihtui kolmekaistaiseksi. Se olisi periaatteessa looginen ja sujuva kaistamäärä. Rekat ja muu hidas liikenne ajaa oikeaa kaistaa. Keskikaistaa ajavat kulloistakin nopeusrajoitusta noudattavat, ja vasenta kaistaa ylinopeutta ajavat. Saksassa tietysti ideologisista syistä ei Autobahnilla periaatteessa ole nopeusrajoituksia, mutta 130 km/h suositus on kaikkialla, ja käytännössä pitkät pätkät tiestä ovat 120 km/h tai hitaammaksi rajoitettuja. Käytännössä liikennevirrat kaistoilla rikkovat oikealta kaistalta keskikaistalle kimpoilevat rekat, jotka minimaalisen pienillä nopeuseroilla yrittävät ohittaa toisia rekkoja. Yhtenään on liikennemerkkejä joissa rekkoja kielletään ohittamasta, mutta ei ne usko. Keskikaistan liikenne siirtyy silloin vasemmalle kaistalle, missä 130 km/h ajava saa äkkiä peräänsä 160 km/h ajavan bemarin tai mersun, joka vilkuttelee valojaan ja tööttäilee. Autobahnilla ajo on jatkuvaa kiihdyttelyä ja jarruttelua; tasaista nopeutta ei voi pitkiä pätkiä ajaa, sekä jatkuvaa liikennekäyttäytymisen seuraamista eteen, taakse ja kummallekin sivulle. Saksalaiset on erittäin aggressiivisia kuskeja, ja ideana on ajaa aina kullakin kaistalla edellisen auton perässä ilman liikennettä rauhoittavia pitkiä turvavälejä. Jos jätät pitkän välin, joku on kohta yrittämässä työntää sinua rekkakaistalle. Autobahneja pääsee nopeasti eteenpäin, mutta ei ne kaikkein mukavimpia teitä ole. Viroa pidän edelleen kaikkein miellyttävimpänä maana missä ajettiin. Siitä eteenpäin vain huonompaan suuntaan. 

Puolassa ja Saksassa, missä tankkailtiin, huomattiin että tankattuaan autoa ei saa siirtää bensamittarilta mihinkään ennen kuin käy maksamassa. Auto ei saa liikahtaa, eikä kuski saa mennä paikalleen istumaan. Sitä pidetään jo varkausyrityksenä. Auto vain lukkoon ja maksamaan, samalla ehkä kahvilasta jotakin ostamaan, samalla kun muut tankata haluavat odottavat kärsivällisesti jonossa. Yhden auton häivyttyä seuraava tekee samat hitaat liikkeet. Korttiautomaatteja en nähnyt kummassakaan maassa; kassalla käydään aina henkilökohtaisesti, kiirettä pitåmättä. Kassallakin tietysti jonotetaan. Suomessa on enemmän luottamusta kuin täällä; nyt toki maksetaan vain kortilla, mutta ennen vanhaan siellä auto piti ajaa tieltä pois parkkiruutuun ennen kuin kävi tankkauksen maksamassa. Yhdysvalloissa on vielä vähemmän luottamusta; siellä maksetaan ensin ja tankataan vasta sen jälkeen. Japanissa taitaa olla sama kuin Saksassa nykyään; lähiaikoihin asti siellä ei edes saanut itse tankata vaan huoltoaseman mies teki sen, ja rahasti auton ikkunasta. Nyt sielläkin on menty itsepalveluun. Mitenkähän Venäjällä ... en tuota tiedäkään. Siellä olen liikkunut vain junilla ja pieniä kaupunkimatkoja busseilla tai takseilla.