Illalla seitsemältä Düsseldorfiin. Kaveri oli vuokrannut meille valmiiksi asunnon, jonka minä maksoin hänelle. Saatiin avaimet ja kannettiin tavarat sisään. 100-vuotiaassa talossa, sisältä kohtuullisen uusittu asunto. Düsselforf on yksi Euroopan muoti- ja muotoilukeskuksia, ja muutenkin hyvin monipuolinen talousrakenne, joten täällä on niin paljon erilaista lyhytaikaista asiantuntijatyötä, että on yksityiset markkinat kuukauden mittaisille kalustetuille vuokra-asunnoille. 1200 e/kk ei ole halpa, mutta näissä hinnoissa täällä liikutaan. Uerdingerstraße 24 Golzheimin kaupunginosassa, aivan Reinin yli menevän Theodor-Heuss-Rheinbrücken vieressä.
Talon edessä on kova liikenne, mutta meidän asunto on talon takapuolella ensimmäisessä kerroksessa, eikä sinne juuri kuulu mitään ääniä ulkoa. Auto on parkissa sillan alla; siellä saa pysäköidä vapaasti, kunhan vain löytää vapaan ruudun. Saksalaiset ei valkeita autoja harrasta, se on tuolla kauempana rivissä ainoa valkea.
Päivisin joka paikka on täynnä, mutta iltaisin, toimistojen ja liikkeiden työntekijöiden palattua koteihinsa, paikkoja löytyy. Katujen varsille saa pysäköidä vain jos voi osoittaa olevansa alueen pysyvä asukas, eli kirjoilla täällä. Muut saa sakot väärästä pysäköinnistä; sakotusaika on määritelty omilla liikennemerkeillään, eli se on yleensä silloin kun vierailijat kaikkein eniten parkkipaikkaa tarvitsisivat.
Hiljaisia ovat naapuritkin. Seinät on paksua kiveä, niistä ei juuri mikään mene lävitse. Koska täällä ei ole ollut tänä keväänä mitään helteitä, vaan koko toukokuun Suomea kylmempää ja sateisempaa, niin tämä asunto ei ole paljoa lämmennyt talven jäljiltä. Villapaitaa päälle niin tarkenee istua paikoillaan. Sellainen on tietysti mukana. Mokkulalla ja prepaid-systeemillä minulla on verkkoyhteys, mutta se toimii vain kun vie koneen ikkunalaudalle. Kiveä on päällä ja ympärillä hyvin paksusti.
Lattiat on vanhaa lautaa, josta on hiottu maali pois ja lakattu perään; ihan nätti, mutta narisee kovasti kävellessä. Keittiö on eurooppalaisen hankala; pöytätilaa vähän, yhden hengen aamiaispöytä kolmelle korkeilla tuoleilla, ei mitään astiankuivauskaappeja eikä edes telinettä mihin kupit ja lautaset panisi valumaan; pesu, kuivaus ja asettelu oven taakse alas kuivaan kaappiin. Tiskipöydälle mahtuu turhan iso induktioliesi, kahvinkeitin ja pesuallas; työtilaa ei paljoa jää. Jätteet lajitellaan, mutta niille ei ole mitään lajitteluastioita; pitkin pieniä pöytiä niitä kerätään. Pimeäkin tämä on, alin kerros takapihalle päin. Sen verran kylmää ja öisin tietysti täysin pimeää, että hyvin täällä nukuttaa. Tytär tykkää omasta huoneestaan ja isosta saksalaistyynystään.
Keskiviikkona päivä ruoka-, leikkuulauta-, pöytärätti-, yms ostoksilla, kuukausikortti kaikille paikallisjuniin, linjoilla ajelua ja kaupungin rakenteen tapailua. Käytiin nostalgiakävelyllä Pfaltzstrassella, missä 5 vuotta sitten asuttiin. Siellä oli paljon pienempi asunto, jossain yläkerroksissa, mutta halvempi ja valoisampi. Tuolla jossain.
Syötiin tutussa kapakassa päivälliseksi parsaa ja perunaa hollandaisekastikkeessa. Kotona parsa vasta juuri alkoi nousta, mutta siellä oli niin kiire ettei niitä joutanut leikkelemään ja syömään siellä.
Aamiainen haetaan paikalliseen tapaan nurkan takaa leipomosta. Salatilla yms täytettyjä tuoreita sämpylöitä. Teet myö on keitetty kotona; leipomo on aina tungokseen asti täynnä töihinsä meneviä aamiaisennauttijoita.
Saksaa ei ole käyttänyt vuosikausiin; puhuminen on melkoista tapailua, mutta kaupassa sentään saa asiansa toimitettua.
Illalla jo töihin. Paikallisjunalla naapurikaupunkiin Duisburgiin ja seminaariin. Jan Aart Scholte Briteistä vierailevana tähtenä. Edustamista illallisella. Takaisin kotiin ja nukkumaan puolen yön jälkeen.
Tänään perjantaina sain viimein vierailijatunnukset yliopistolle ja pääsin kunnolliseen verkkoon pitkästä aikaa. Tai ei tämä niin vahva ole tämäkään. Mokkula ei ole siitä parantunut, ja paikalliset vain sanoo että sellaisia ne on. Yöllä toimivat parhaiten, sanovat, niin myöhään, että paikalliset ei enää tuki linjoja. Ei tämä ihan niin pitkällä oleva tietoliikenneyhteiskunta ole kuin oletti olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti