26 km suksilla

Kun on jo melkein kuukausi hiihdelty ja ruumiit on alkaneet tottua siihen, päätettiin eilen laskiaissunnuntain kunniaksi käydä pidemmällä lenkillä. Olisi voinut olla parempikin ilma, mutta kun oltiin päätetty mennä niin mentiin. Lämpötila -1°C,uutta nahkeaa lunta satoi koko ajan sakeasti.

Selvisi, että en osaa voidella nykysuksia. Olen tottunut hiihtämään vain maalis-huhtikuun aurinkoisilla keleillä. Pitovoidetta ja tarraa suksien keskelle ja luistoa muualle; muuta en ole koskaan tehnyt, eikä minulla ole kuin kaksi purkkia niitä varten, lämpötilasta huolimatta. Eilisellä kelillä systeemi ei toiminut. Uusi lumi tarttui pitovoiteen pohjaan, kasvoi kerros kerrokselta ja jäkitti. Minä raivoissani pysähdyin muutaman kilometrin välein hankaamaan sukseni pohjat puhtaiksi; vaimo ei enää viitsinyt, hiihti vain. Yhtä hyviä ratkaisuja molemmat; samaan aikaan perille tultiin. Vaimo oli vähemmän huonolla tuulella. Nooo ... en minäkään niin kamalan pahalla tuulella ollut. 

Puolessa matkaa pakastui asteen verran ja se riitti siihen että suket alkoivat luistaa paremmin. Pienestä oli kiinni. Lumisade jatkui kuitenkin, mutta onneksi samalla ladulla oli laskiaissunnuntain kunniaksi kymmeniä muitakin hiihtäjiä, niin että se oli kohtalaisen kova ja kiillotettu. Paremmalla tuulella kotiin päin.

En ole vuosikymmeniin hiihtänyt näin pitkää matkaa. Hiihdon jälkeen saunassa koko perhe oli aika hyvällä tuulella, ja hyvällä mielellä reissusta. Pientä sankaruutta tällaisessa ponnistelussa. Ruumiit täynnä kipeitä paikkoja, mutta vain kohtuullisessa määrin.

Tyttärellä on nanopohjasukset ja ne luisti kelissä kuin kelissä. Laskettiin hänen hiihtäneen ainakin 29 km, vanhempiaan paljon nopeampana hän ehti aikansa kuluksi hiidellä latua edestakaisin ja käydä laskemassa mäkiä. Mutta en aioa hankkia nanopohjasuksia, koska vanhat on suksina edelleen ihan hyvät. Mutta voitelua pitää opetella, ja luultavasti ostaa purkki tai pari lisää tököttejä.