Uurnan hautaus

Keräännyttiin tänään 10 vaille 11 hautausmaan portille. Tavallisissa arkivaatteissa; tämä ei ollut enää erikoinen seremonia. Minun perheeni ja veljentytär lapsineen, yksi meillä jälleen asuva japanilainen oppilaani. 7 ihmistä. Erikoisammattimies toi varastosta uurnan ja antoi minulle. Ei kovin painava, muutaman kilon kuitenkin. Nelisen litraa tuhkaa siellä suunnilleen pitäisi olla. Kannoin sitä, kuljettiin kaikki porukassa hänen perässään haudalle. Polvistuin märkään maahan ja laskin uurnan montun pohjalle. Oli siinä jotain nauhojakin, mahdollisesti laskemista varten, mutta en kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Laskin uurnasta  itsestään kiinni pitäen. Pidettiin vajaan minuutin hiljainen hetki.

Hautakiven takana oli lapio valmiina. Otin sen ja pudotin kuoppaan lapiollisen hiekkaa. Muut teki myös niin yksi kerrallaan, paitsi meistä ihan pienin, joka ujosteli. Minä täytin sitten kuopan itse ja asetin käsin nurmikkoviipaleen päällimmäiseksi. Ei ole ihan tasainen, mutta ei vielä tarvitsekaan. Erikoisammattimiehet tiivistää hiekan myöhemmin niin että paikkaan ei luultavasti tule minkäänlaista kuoppaa jälkeenpäin, ja tasoittavat nurmikon.

Olin käynyt aamulla krysanteemin ja tuollaisen harmaan kukan, mikä sitten lieneekään. Siivottiin keväällä istutetut ja jo lähes olemattomiin kuihtuneet kukat pois, istutettiin uudet tilalle. Siinä se sitten oli.

Aiottiin mennä porukalla syömään, mutta yhtään kunnollista ruokapaikkaa ei lauantaina ollut auki ennen kuin klo 12. Minä käytin veljentyttären kanssa Miinan rantateitä pitkin kävelyllä, muut kävi kaupoissa kahtelemassa tavaroita. Niillä rantateillä olen sekä minä pikkupoikana että veljentytär pikkutyttönä ajanut rallia polkupyörällä. Täytti heinäkuussa 30. Meistä molemmat saattoi puhua niistä teistä jo nostalgisesti, tapahtumista jotka on sattuneet jo kauan sitten eri maailmassa. Niin kasvaa pienistä tytöistä, joita on muinaisuudessa sylissään kanniskellut, aikuisia naisia. Ihan pikkuinen ja hento hän on edelleen, mutta entiseen tapaan lujatahtoinen nainen, jolla on auktoriteettiä. Paimentaa iltapäiväkerhossa 50 kiljuvaa lasta iltapäivisin klo 12-17, koko revohkan pomona.

Klo 12 mentiin syömään. Kiinalaiseen ravintolaan. Se oli kotiruokaa, ei ammattikokin tekemää, eteläkiinalaisin maustein. Wuhanista 武漢 he olivat. Rovaniemen kautta tähän pieneen kaupunkiin kiertäneet. Maailma ihmisiä liikuttaa outoja teitä. Henkilö joka ilmeisesti oli äiti puhui vain kiinaa ja työskenteli keittiössä, ilmeisesti tytär puhui vain englantia ja hoiti tarjoilun. Ei se nyt ihan ongelmitta sujunut, mutta ruokaa saatiin ja suurin osa siitä oli oikein hyvää. Syötiin pitkän kaavan mukaan, kevätkääryleistä aloitettiin, friteerattuun banaaniin ja jäätelöön lopetettiin. Kaikki kesti melkein kaksi tuntia. Vasta siinä vaiheessa paikkaan alkoi kerääntyä muitakin ruokailijoita. Keski-ikäisiä mies-nais -pareja ilman lapsia. Niinkö suomalaiset nykyään syövät lauantaisin, kahdelta iltapäivällä? Maksoin laskun; 100 euroa 7 ihmisen kolme ruokalajin ja juomien aterioista. Ei ollut paljoa.

Veljentyttären tyttäret päätti lähteä meille kylään. Mikäpäs siinä. Istuivat molemmat Miinan vieressä koko automatkan kovin pahasti pitkästymättä. Ovat sitten juosseet kiljuen ympäri taloa koko iltapäivän ja illan. Kyllä tänne ääntä ja juoksijoita mahtuu.

Minä olen kipeä. Lunssaa. Nukahdin olohuoneen sohvaan iltapäivällä eikä se kiljuminenkaan herättänyt kahteen tuntiin.

Sellaiset uurnanhautajaiset. Ihan hyvät. Haluaisin itselleni samanlaiset. Yksi lähtee ja maailma jatkaa.