Ajoin pankkiasioiden jälkeen hautausmaan parkkipaikalle ja vaihdoin autossa päälle työvaatteet. Kumpparit, verkkarit ja sadetakin. Erikoisammattimies ja kohta toinenkin tuli paikalle lapion ja hiekkakauhan kanssa. Ennen heitä sanottiin haudankaivajiksi tai hautureiksi. Nuoria kolmekymppisiä miehiä molemmat. Käveltiin haudalle; olivat kyllä katsoneet paikan jo valmiiksi, mutta minä muistin tien paremmin.
Osoittivat minulle sopivan kohdan ja minä upotin lapion maahan. Ensin multakerros siististi pois, sitten hiekkaan käsiksi. Isä oli jonkun vuoden haudankaivajana ja minäkin tein sitä joskus kesähommina. Mielelläni kaivoin isäni haudan itse. Paljon helpompaa nyt kuin 1970-luvulla, jolloin ainoa kaivuväline oli lapio ja kanki. Niillä sai kaikkein siisteimmän haudan, suorat seinät eikä yhtään ylimääräistä kaivamista. Tämän vanhan hautausmaan hiekkamaahan sai täyskokoisen 180 cm syvän haudan kaivettua puolessa päivässä. Uuden hautausmaan, jossa siunaustilaisuudet edelleen pidetään, kiviseen savimaahan uppoamiseen meni vähintään pitkä päivä, joskus kaksi jos siellä oli niin isoja kiviä ettei niitä jaksanut hilata ylös edes lankkua pitkin työntämällä. Niille piti kaivaa oma hautansa varsinaisen haudan alle. Räjäyttelikin ne niitä, mutta minulle alle 20-vuotiaalle kesätyöläiselle ei dynamiittiä annettu. Bensakäyttöisellä maaporalla sain ajaa kovimpia paikkoja. Raskas, kuumuutta hehkuva ja hyvin kovaääninen kone, mutta mieheen ja kankeen verrattuna sillä painui saveen hyvin tehokkaasti. Nykyään erikoisammattimiehet kaivaa koneella.
Uurnaakin varten joutui ennen vanhaan tekemään aika ison kuopan, jotta sinne pitkävartinen lapio mahtui, mutta sekin oli muuttunut helpoksi. Kauhassa oli 2 neljännespallon muotoista kääntyvää osaa. Lapiolla irroteltiin hiekka kuohkeaksi ja kauha iskettiin kuopan pohjaan. Nykäistiin kahvasta ja neljännespallot kääntyivät ympäri muodostaen puolipallon muotoisen kupin, joka oli nyt täynnä hiekkaa. Nostin sen ylös ja tyhjensin kahvasta kasaan. Uusi lasti alhaalta, kunnes oli aika taas irrotella uusi kerros hiekkaa lapiolla. Kuoppa sai olla hyvin kapea, vähän uurnaa isompi vain. Vähimmäissyvyys on 60 cm, mutta vanhan hautausmaan karkeaa kivetöntä hiekkaa on niin helppo kaivaa, etenkin noin hyvillä välineillä, että arvelen syvyydeksi tulleen 80 cm. Eikä kaivamiseen mennyt kuin 10 minuuttia.
Olin jotensakin hyvällä mielellä siitä että tein sen itse. Hautakivi oli puhdistettu, veljeni nimi kullattu uudestaan ja isäni nimi oli ilmestynyt omalle paikalleen. Katto kuopalle, jotta kukaan ei putoa sinne vahingossa.
Satoi rankasti koko ajan, jokapäiväistä sadettamme, joka ei tosin ihan aina ollut viime viikkoina pudonnut, Sadetakki piti yläruumiin kuivana, mutta reidet ja polvet kastui. Kotiin mennessäni pysähtyin hetkeksi tien varteen, heitin pois läpimärät kylmiksi käyneet verkkarit ja ajoin kalsareissani kotiin. Lämmitin huokui lämmintä ilmaa.
4 kommenttia:
Yllättävän syvän kuopan sekin tarvii. Hauskan pyöreämuotoinen tuo.
Meillä olis kaunis hautausmaa ihan vieressä, mutta näillä näkymin sinne ei ole tulossa hautaa, jolle viedä jouluna kynttilä.
Kirkkopiha olisi vielä lähempänä ja nätti myös, mutta siihen ei varmaan ole haudattu ketään enää vuosikymmeniin. Äitisi asuu varmaan toisessa kunnassa. En tiedä miten helppoa tai vaikeaa on haudata toiseen kuntaan. Seurakunnathan sen päättävät; ainakaan tuhkasta ei Suomen laki määrittele minne se on haudattava.
Äiti ei vain halunnut hautaan, halusi tuhkansa siroteltavaksi. Nyt se ei varmaan enää ymmärrä haluta mitään. Ja kyllä kirkkopihassa on yksi sukuhauta vielä käytössä.
Minunkin äitini ilmoitti että sirotellaan lehtoon, eikä mitään merkkiä mihinkään. Pitää tehdä niin kuin haluavat. Saa sen kynttilän sytyttää vaikka omalle verannalleen.
Lähetä kommentti