lauantai 4. elokuuta 2012

Siunaus

Tänään oli sitten siunaustilaisuus klo 11. Sinne kerääntyi lopulta 40 ihmistä, sukulaisten lisäksi entisiä hengissä olevia työkavereita kahdestakin aikaisemmasta työpaikasta, seurakunnasta ja sairaalalta, missä isä oli aikoinaan huoltomiehenä joitakin vuosia lyhytaikaisilla ketjutetuilla pätkillä. Serkkuja löytyi pari sanomalehti-ilmoituksen avulla, mutta suuri osa heistä tosiaan näyttää olevan jo haudassa. Pari mökkinaapuria. Useimmat ajoissa; minä, perhe ja äitini oltiin siellä jo tuntia ennen. Pari minun serkkuani myöhäss; toinen muuten vain eksyneenä, toinen eksymisen lisäksi ylinopeussakot saaneena; hän ei koskaan osaa lähteä ajoissa. Lähetin heille kyllä kartat paikkaan kutsun mukana, mutta olivat unohtaneet ne kotiin. Ihan tavallinen tilaisuus siis.

Jokapäiväinen sateemme lankesi koko tilaisuuden ajan, järvi kappelin edessä harmaana. Miina odotteli autossa takaikkunat puoliavoimina, mutta sen verran hiljaista sade kuitenkin oli ettei takapenkki pahemmin kastunut. Käytin Miinan kävelylläkin aamulla kappelille tultuamme; katsottiin minun rippikoululeiripaikkani, joka on tuossa vähän matkan päässä. Kasvaa nykyään heinää ja lupiinia. Purettu joku aika sitten lahona. Sitä paikkaa, missä pelasin joskus piiiitkän illan pingistä melkein 15-vuotiaana ja hirvittävän ujona hyvin tähtisilmäisesti hymyilevän kauniin tytön kanssa ei voinut enää kuin aavistaa.

Kappelin ovella tapasin haudankaivajan, jonka kanssa sovin että voin olla mukana, tai hoitaa kokonaankin, isäni haudan kaivamisen. Tekisin senkin mielelläni itse. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Nuori elvis-tukkainen mies.

Siunaustilaisuuden kulku oli sellainen kuin suunniteltukin. Se oli hyvin musiikkipitoinen, puheet lyhyitä. Niin musiikkihautajaisissa en ole ennen ollutkaan. Vanha kanttori oli tyytyväinen kun sai laulaa säestettynä; yleensä samassa tilaisuudessa ei ole kahta kanttoria yhtä aikaa. Ei hän itse asiassa luokkakaverini ollut; hänen veljensä oli. Hyvin samannäköisiä ja samanlaiset H:lla alkavat nimet. Vieraistakin innostui ennen pitkää iso osa laulamaan, niin että henki siellä ei ollut ollenkaan väkinäinen. Mistä pappi puolestaan innostui ja tempaisi muistotilaisuuteen pari virttä lisää. Vaikka tuolla aikaisemmin oli jo lista, niin panen sen tähän uudelleen, tämän päiväisillä lisäyksillä täydennettynä. Löydänpähän sen täältä jos taas tarvitsen ... jos Bloggeri pysyy ja taivas ei putoa yms:

SIUNAUSTILAISUUS


'Ombra mai fu' Georg Friedrich Händelin oopperasta Xerxes.
http://youtu.be/jGlMFS7-oGA  orkesteri ja laulu

 Ombra mai fu
 di vegetabile,
 cara ed amabile,
 soave più.


555 Oi Herra, luoksein jää
PMMP
Henry Francis Lyte 1847. Suom. Rauhansäveliä 1894, Martti Ruuth 1903. Virsikirjaan 1938.



Oi muistatko vielä sen virren (vanha kanttori)
http://youtu.be/Yw26fw4hKHo

Sanat Eino Leino (1. säkeistö) ja Juho Railio (loput)
Sävellys Oskar Merikanto
631Oi Herra, jos mä matkamies maan


Wilhelmi Malmivaara 1903. Virsikirjaan 1938.

Päätösmusiikki
Johan Sebastian Bach BWV 147 Koraali no. 10 Jesus bleibet meine Freude kantaatista Herz und Mund und Tat und Leben
Sävelletty Marian vierailupäiväksi 2.7.1723
urut ja trumpetti
orkesteri ja kuoro

Jesus bleibet meine Freude,
meines Herzens Trost und Saft,
Jesus wehret allem Leide,
er ist meines Lebens Kraft,

meiner Augen Lust und Sonne,
meiner Seele Schatz und Wonne;
darum laß' ich Jesum nicht
aus dem Herzen und Gesicht.


MUISTOTILAISUUS

Ruokavirsi
472a Nyt silmäin alla Jeesuksen

1
Nyt silmäin alla Jeesuksen
 olemme tulleet yhtehen.
 Sä, Herra, kaikki ravitset,
 siis siunaa pöydän antimet.

Pohjoismainen ruokavirsi 1569. Suom. Ilta Koskimies virsikirjaan 1938. Loys Bourgeois 1551

Suojelusenkeli
Runo Immi Hellén 1884
Sävellys Pekka Juhani Hannikainen 1898


Matkamiehen virsi (vanha kanttori)

Niinkuin muuttolintusen tie
 kotoa kauas matka vie.

Hilja Haahti, sävellys Ilmari Hannikainen

499 Jumalan kämmenellä
Pirkko Halonen 1968 (säk. 1), 1984 (säk. 2). Virsikirjaan 1986



Oli siellä muistopuheitakin. Yksi mökkinaapuri muisteli kalareissuja lahnaverkkojen kanssa. Yksi seurakuntalainen muisteli töitä isän kanssa, ja toinen sairaalalta samoin. Minä kerroin eri vuosikymmenten kalastustyyleistä ja toukokuisesta viimeisestä rakennusprojektista, eli pukin teosta laiturin päähän vanhan lahottua. Ruoka riitti hyvin muutamalle ylimääräiselle, niin että uskalsin itsekin hakea lisää kaikkien saatua. Täytekakku meni aivan tarkkaan, mutta jokainen sai jotain. Kahveille päästyä iloinen puheensorina ja naureskelu täytti salin niin kuin pitikin, eli hyvin nämä meni. Hyvät hautajaiset päättyy naureskeluun ja sieltä lähdetään hyvillä mielin kotiin. Panin veljentyttärentyttären ottamaan valokuvat; ihmiset ei ole totisia kun lapsi tulee ottamaan kuvia.
>
Otin yhden äidin puolen serkkuni miehineen todistajiksi ja allekirjoitettiin toiselle veljentyttäristä valtakirja ryhtyä myymään isäni asuntoa kunhan saadaan perunkirjoitus tehtyä. Se piti tehdä nyt kun kaikki kolme olivat paikalla yhtä aikaa. Ja veljentytär saa hoitaa myynnin ja siihen liittyvät paperit, tallelokerolla käynnit ja , koska olen itse suuren osan syksyä poissa. Molemmat veljentyttäret lähtivät sitten käymään siellä asunnolla viemään pois viimeiset huonekalut. Tuusulan veljentytär oli ajanut ensimmäistä kertaa eläissään peräkärri perässään sitä varten. Helppoahan se on, kärri tulee auton perässä vaikka kuinka mutkittelisi. Missä pitää peruuttaa, voi ottaa kärrin irti ja työntää sen käsin oikealle paikalleen. Turvallisinta ja helpointa.

En joutanut nyt heitä auttamaan, koska minun piti paimentaa yhtä alzheimerilaista isäni serkkua. Ensin pitää hänet paikoillaan ettei hän karkaa, sen jälkeen suostutella hänet oikeaan suuntaan eikä vaimoaan etsimään, ja lopuksi viedä hänet autolle ja ajaa kotiinsa. Se vaimo on kummitätini ja äitini nuoruuden ystävä. Nämä nyt jo 80-vuotiaat työmiesten kanssa naimisiin menneet runotytöt kävelivät kahdestaan kummitätini kotiin, saivat puhua keskenään rauhassa. Autojen luona veljentyttärientyttärien lauma halasi ja paijasi pitkään Miinaa, joka kärsivällisesti antoi sen tapahtua, minkä jälkeen lähdettiin kaikki omille teillemme. Ajoin isän serkun kotiinsa, ajeltiin jonkin aikaa hissillä eri kerroksissa ja etsittiin postiluukusta oikeaa sukunimeä. Löytyi se ennen pitkää. Istuin siellä vielä jonkin aikaa pitämässä seuraa isännälle, runotyttöjen käydessä keskustelunsa loppuun.

Heillä oli parin muun nuoren naisen kanssa 1950-luvun alussa runokerho, jolla oli kerran kuussa ilmestyvä käsin kirjoitettu kerholehti, jonka kukin vuorollaan toimitti, ja johon jokainen yritti kirjoittaa mahdollisimman hyviä runoja, samalla kun etabloituneilta runoilijoilta siihen myös jäljennettiin runoja ja filosofiaa. Ne vuosikerrat oli näköjään jääneet äidilleni, löytyivät isäni varastosta, ja luin ne kaikki lävitse muutama päivä sitten. Hyvin tosissaan olevia palavasieluisia itseään kehittäviä nuoria parikymppisiä naisia. Heitä on autellut myös Kai Laitinen, joka on äitini kodin melkein naapurista kotoisin ja heitä n. 10 vuotta vanhempi, siinä vaiheessa jo kirjallisuusmaailmasta vähän jalansijaa saanut kirjoittaja. Kerho loppui sitä mukaa kuin heistä itse kukin löysi oman enemmän tai vähemmän juopon työmiehensä, alkoi tehdä lapsia ja samalla raataa itsekin kuka missäkin työssä. Mutta piti ne yhteyttä vuosikymmenestä toiseen niin että minäkin ainakin lapsuusajoilta tunnen heistä jokaisen; myöhemmin vain kirjoittelivat kirjeitä toisilleen enää matkustamatta juuri tapaamaan. Kummitätini ja äitini pisimpään ja tiiveimmin.

Ajeltiin illansuussa kotiin. Aika lailla tyytyväisinä. Suku- ja ystävätapaaminen. Tällaisia on hyvä olla aina välillä.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Hyvä, että jäi hyvä fiilis. Tuollaiset päivät voivat joskus olla myös todella rankkoja.

Yamaba kirjoitti...

Ne on jos ne hoitaa oikein synkästi, tai jossain pinnan alla kytee ratkaisemattomia riitoja, tai kyseessä on nuori ihminen, jonka tarpeeton kuolema tekee monen muun ihmisen elämän vaikeaksi. Suomessa hautajaiset järjestetään hyvin hitaalla aikataululla niin että ne ovat 2-4 viikkoa kuoleman jälkeen, jolloin kaikki shokki on jo ehtinyt haihtua. Suurimmassa osassa maailmaa hautaan viedään kovalla kiireellä 1-3 päivän sisällä kuolemasta, niin että päällekäin ovat sekä järkytys kuolemasta että kaikki mahdolliset järjestelyt hautajaisista viranomaispapereihin, tiedottamiseen, tavaroiden sijoittamiseen, perinnönjakoon ja siivoamiseen. Suomalainen talviolosuhteissa kehittynyt äärimmäisen hidas aikataulu antaa aikaa tehdä kaiken rauhallisesti ja perusteellisesti, niin että hautajaisissa kaikki ovat jo ehtineet sopeutua tilanteeseen. Vanhojen ihmisten hautajaiset on lähes aina olleet tunnelmaltaan samanlaisia miellyttäviä tilaisuuksia niin äitini kuin isänikin puolen suvuissa. Kaikki on tottuneet siihen että niin ne menee ja osaavat käyttäytyä sen mukaisesti.