Jakamisia

Toisenkin veljentyttären loma alkoi, ja matkustettiin kaikki isäni asunnolle. Miina tunsi kyllä entisen emäntänsä, mutta minun koirani siitä on jo kokonaan tullut. Katsottiin ensin paperiasiat lävitse, ja jaettiin sitten keskenämme isän tavaroita. Otettiin kaikenlaista pientä mitä itse kunkin teki mieli, taulu sieltä, valokuva-albumi täältä, kehystettyjä veljeni ja veljentyttärien lapsuuskuvia, ennen sotia omalla pellolla viljellystä pellavasta kudottuja pyyhkeitä ja lakanoita, veihtiä ja kahveleita, pora ja siihen teriä remonttia tekevälle veljentyttärelle. Käytiin kaikki kaapit rauhalliseen tahtiin lävitse. Minä kerroin tavaroista tarinoita sen minkä tiesin. Melkein kaikki mukaan otettava itse asiassa oli äitini hankkimaa tai perimää. Hän sekä keräsi kauniita tavaroita että yritti hankkia laatua jos jotain osti. Isälle riitti käyttökelpoisuus ja halpa hinta, eikä hänellä oikein ollut muuta kuin vaatteet, huonekalut, astiat, kokoelma meisseleitä, puukkoja ja vasaroita, sekä televisio.

Isäni hyllyssä oli säilössä äitini kotitalosta peräisin oleva 1832 painettu suomenkielinen Raamattu, jonka pappani isä oli ostanut käytettynä joskus 1800-l loppupuolella. Hintana oli ollut täysikasvuinen hieho, eli kohtuullisen kallis se oli ollut. Nahkakantinen, 14 cm paksu, painaa pari kiloa. Luulisin, että se oli koko asunnon ainoa arvokas esine. Äitini luvalla ja kehotuksesta minä otin sen ja nipun 1800-luvun lopun hartauskirjoja. Lutherin yksi postilla ja virsikirjoja. Ne on tavaraa, jotka äitini pyysi säilyttämään. Mutta eipä ollut itsekään viitsinyt lähteä kantamaan niitä aikoinaan pois muuttaessaan. Pappani oli polttanut suurimman osan oman isänsä jäämistöstä, joka oli lähinnä uskonnollisia kirjoja, ja niinpä sitä ei paljoa olekaan. Pappani toimi viisaasti, vaikka tekoon lienee vaikuttanut sekin ettei hän tullut toimeen isänsä kanssa ollenkaan. En kuullut hänen koskaan ääneen lausuvan isämeitää enkä laulavan virsiä missään tilaisuudessa. Isä lienee hoitanut kaiken uskonnon myös poikansa puolesta niissä sukupolvissa. Joka tapauksessa hyvä ettei liikoja säilyttänyt. Ei voi aina vain lisätä ja kartuttaa, välillä pitää vähentää ja tuhota. Nämä kirjat ovat nyt joka tapauksessa ennakkoperintöä äidiltäni.

Jaettiin rahat isän lompsasta. 75 euroa siellä oli. Panin lisää 50 e, niin että saatiin jaettua kummallekin veljentyttärelle siitä 60 e ja minulle 5 e. Tehtiin tämä perunkirjoituksen ohitse. Menee minun tulkintani mukaan vähäisen koti-irtaimiston kategoriaan. Itse kullakin on tämän asian puitteissa pieniä satunnaisia kuluja, virkatodistuksen hankintaa, puhelimella soittelua, matkakuluja ja sen sellaista, joten hoidettiin kuolinpesän varoista ne menot tällä tavalla.

Annoin tytöille avaimen, voivat käydä siellä viikon mittaan, jos heidän alkaa tehdä mieli jotain muuta tavaraa. Tytöt ... kolmekymppisiä he tietysti ovat, mutta minuun verrattuna aina yhtä nuoria. Poltettiin pihalla kaikki tupakat perinnönjaon ensimmäisen vaiheen kunniaksi. Tytöt vielä itkeskelivät; papan kuolema konkretisoitui heille nyt ensimmäistä kertaa kun se muuttui käsinkosketeltaviksi tavaroiksi ja tyhjäksi asunnoksi. Minä olen tehnyt tätä hommaa jo monta päivää. Kuoleman jälkien hoito on kovaa täyspäiväistä työtä, mutta on hyvä kun sen tekee. Tytöt lupasi hoitaa kunnolliset palttoot ja muun kierrätykseen kelpaavan tavaran asunnosta. Osaavat sen paremmin, ja pääsevät itsekin konkreettiseen työhön.

Nuorempi lihonut jo aika pyöreään kuntoon. Selkä hajalla ja nilkoista nivelsiteet tohjona. Toinen vielä ihan laiha nelikytkiloinen eikä ongelmia missään, ei enää migreeniäkään kun hankki itselleen silmälasit. Ei se liika liha ole ihmiselle terveellistä. Jos ei tule yllättäen nälänhätää, mutta ei sitä vielä ole näköpiirissä.

Käytiin hautaustoimistossa. Tytöille kelpasivat varaamani arkku ja uurna. Tilattiin kukkalaitteet, valittiin niihin värssyt nauhoihin. Isän tahdon mukaisesti niihin ei tuhlattu paljoa rahaa. Tilasin äidillenikin kukat, hänen pyyntönsä mukaisesti ihan pienen kimpun, pyysin valkeita ja tummanpunaisia pieniä neilikoita muutaman. Aikoo istua satunnaisena vieraana kappelin takaosassa. Ehkä hän ei siinä porukassa kuitenkaan aivan incognito onnistu olemaan. Tilattiin hautakiveen isäni nimen kaiverrus ja kultaus, veljeni nimen kultauksen uusinta ja koko kiven puhdistus.

Haettiin toiselle tyttärelle virkatodistus perunkirjoitusta varten, toinen toi omansa Tuusulasta.

Käytiin Ossuuspankissa, missä tytöt tiskillä todistetusti allekirjoittivat valtakirjan, jolla minusta tuli kuolinpesän hoitaja, ja kaikkien tilien ja papereiden vastuu tuli minulle. Laskujen maksu, perunkirjoituksen valmistelu, asunnon myynti ja muu mitä tarvitaan. Hoitakoot he sitten saman minun sukupolveni kuolleille.

S-pankissa käytiin tarkistamassa myös tilanne. Isällä oli S-ryhmän bonuskortti ja sitä myöten pankkitili. Siellä saldo olikin täydet 0 e. Ei ollut kolmessa vuodessa ehtinyt saada bonuksilla täyteen 100 euroa, joka olisi oikeuttanut varsinaiseen jäsenyyteen ja alkanut kasvattaa tilin saldoa. Ei niistä bonuksista pienasiakkaille mitään hyötyä ole. Niillä on merkitystä vain todella suurille ostajille.

Tytöt lähti siitä sitten lapsiaan hoitelemaan. Yhteensä niillä on kuusi. Hyvä kun ovat lapsia tehneet.

Meidän päällemme lankesi koko päivän pienin tauoin jokapäiväinen sateemme.

Kävin O-pankissa isän tallelokerolla kahden pankkivirkailijan kanssa. Luetteloitiin sisältö. Asuntoyhtiön osakkeet, pankkitalletuspaperit ja avioeron aikaiset omaisuuden osituksen paperit. Niihin liittyvät kuitit. Hyvin isäni tyylinen sisältö.

Tehtiin vielä pankissa minulle verkkopankkiyhteys isäni käyttötiliin, niin että laskujen maksu sujuu ongelmitta.

Kävin valokuvaliikkeessä. Sellainenkin vielä löytyi, sisällä oikea vanha alan ammattimies. Isäni vaatekaapin yläkomeron pohjalta olin löytänyt vedostamiani mustavalkeita 30x40 cm kokoisia valokuvia 30 vuoden takaa. Teetin parista äitini ja veljeni kuvasta veljentyttärille kopiot, ja isäni kalastuskuvan pyysin kehystämään. Oli mökillä saanut ison lohen ja hauen. Se kuva oli niin hänen tyyppisensä että olin tehnyt siitä useita vedoksia, yksi oli albumissakin. Hän on siinä suunnilleen saman ikäinen kuin minä nyt, vanhan saunan edessä.

Panen sen hautajaispöytään. Ottamiani arkielämän kuvia olen niissä ennenkin käyttänyt. Veljestäni polttopuuntekokuvia. Ne saa ihmiset puhumaan, hymyilemään ja muistelemaan, olemaan jäykistelemättä, ja käyttäytymään muistotilaisuudessa kunnolla. 

Kävin lopuksi isän asunnolla hakemassa valitsemiani tavaroita. Tapasin siinä isän alapuolella asuneen leskirouvan, joka oli juuri muuttamassa toiseen asuntoon, lähemmäs kauppoja. Ikää alkaa olla hänelläkin, jalat heikkenemässä. Kehui muuttavansa pitserian viereen, niin että ruokaa on aina lähellä. Sanoi heittävänsä kaiken tavaransa pois nyt, niin että häneltä ei jää jälkeen kuin matonkuteita, eli vaatteensa. Se on oikein. Ihmisen on hyvä hankkiutua tavarasta eroon hyvissä ajoin ennen kuolemaa, silloin kun vielä jaksaa kantaa sen pönttöihin.