Mökin siivousta

Vein perjantai-iltana tyttären kaupunkiin tyttöjen viikonloppua varten. 16-vuotiaita + meijän tyttö vielä 15-vuotias. Oli siellä valvottu aamulla kolmeen asti, tehty ruokaa, katsottu videoita ja puhuttu paljon, mutta ei oltu käyty kaupungilla toikkaroimassa. En usko että minun olisi tarvinnut huolehtia. Tyytyväisen tyttären sieltä pois hain.

Kun vapauduin hetkeksi kesäleski-isän velvollisuuksista, läksin Miinan kanssa mökille. Tein ensin sen minkä olisin tehnyt viikko sitten jos olisin löytänyt isäni hengissä ja terveenä. Ajoin pihanurmikot niittokoneella ja siimaleikkurilla vapautin vatut ja viinimarjat pitkän heinikon vallasta. Ajoin teiden ja polkujen reunukset vapaiksi. Isä piti aina pienenä häpeänä mökkiläisille jos teitä ei oltu niitetty niin että pitkä lakoontuva heinä laahasi ajettaessa auton kylkiin tai polkupyöräilijän jalkoihin. Meidän mökkinaapureita sellainen ei ole koskaan häirinnyt, joten kautta vuosikymmenten me ne tienvarret on niitetty. Joskus isä vielä jaksaessaan, useimmiten kyllä kuitenkin minä. Ennen viitakkeella, nyt leikkurilla. Sama tulos, nykyään vain kevyempää ja nopeampaa.

Ja lankesi jokapäiväinen sateemme.

Joten siirryin sisähommiin. Keräilin pois isäni tavaroita, vaatteita lähinnä. Jos kaupunkiasunnossa olevat oli vanhoja, niin täällä olevat oli vielä vanhempia. Reiällisiä Nokian mustia kumppareita 1970-luvun alusta lähtien; ei ole tiennyt jos vaikka joskus tarvitsee. 6 paria sellaisia löytyi, jo aikoja sitten niin lahoja ettei niitä ollut kannattanut paikata. Jokunen taisi olla omianikin; ne jää helposti mökillä talteen. Mutta samaa sarjaa muukin mökkivaatetus oli. Paitsi pilkkihaalari, joka oli uusi ja siisti. Melkein käyttämätön; suunnitelma on ollut käydä talvella pilkillä, mutta käytännössä se ei ole montaakaan kertaa viitsinyt, jos kertaakaan. Uistimet säästin myös, mutta verkoista osa lienee minuakin vanhempia. Ainakin muistan osan niistä jo pikkupoikaajoilta. Mustalla kalastajalangalla paikattuja. Uudempiakin verkkoja toki oli, mutta reikäisiä kaikki. Ei juurikaan isojen kalojen takia, vaan siksi että järvi on täynnä kiviä ja hakoja. Sieltä on nostettu puuta niin paljon että niillä on lämmitetty saunaa monet kesät, mutta niitä vain riittää. En itse kyllä ole kalastanut vuosikymmeniin, maalla on aina ollut liian paljon tekemistä, mutta ei tiedä jos eläkkeellä rupeaisin taas.

Pesin hellan ja kaasuhellan ympärykset, kaapit  ja erilaiset tasot. Ajaxilla ne alkoi lähteä, ei oikein millään muulla. Siellä on paistettu vuosien mittaan kymmeniä kiloja järvikalaa. Isä pesi kyllä astiat ja ikkunat, mutta hellan päällys sitä ei haitannut.

Tuossa on kaikkein ensimmäinenlaatoitus minkä olen eläissäni tehnyt. Tein ensin kaksi ensimmäistä rivia ihan hellan taakse. Siellä oli jo veljeni tekemää laatoitusta, mutta niistä oli pari laattaa mennyt hajalle. Kun oma kokeiluni onnistui odottamattoman hyvin, menin saman tien takaisin rautakauppaan ja ostin laattoja niin että ne riitti kaiken muuratun pinnan peittämiseen lattiasta kattoon. Maalasin hellan samalla mustaksi; siinä oli isän useaan kertaan laittama hopeaväri, mutta se ei siinä oikein pysynyt. Ei tosin pysy tuo mustakaan rautaosissa, mutta vähän paremmin kuitenkin. 

Isän rakentama mökki oli 25 vuodessa jo jonkin verran rapistunut. Asuttiin silloin vaimon kanssa vielä kaupungissa kerrostalossa ja käytettiin mökkiä paljon. Vettä tuli joskus katosta sisään verannan kohdalla, mikä johti kokonaisremonttiin. Tämä n. vuosina 1995-97. Korjasin peltikaton ja maalasin sen uudestaan; tein uudet portaat mökin eteen. Revin sisällä seinistä lastulevyt ja vaihdoin petäjäpaneeleihin, laatoitin kaikki betoniset paikat, uusin lattiamatot, keittiön kalusteet ja ruokapöydän, maalasin ovet ja ikkunat, ostin uuden kunnollisen ulko-oven. Isä oli hankkinut kaiken mahdollisen käytettynä purkutaloista, ja osa siitä oli aika sekundaa. Asensin aurinkosähkön katolle niin että syksyilloiksi sai sähkövalon kaikkiin huoneisiin. Rakensin uuden saunan; vanha lahosi joka puolelta pystyyn. Raivasin puustoa jotta itikoiden määrä väheni, käytin paikalla kaivinkoneen joka repi pihasta kivet ja kannot, ja tasoittelin maan. Se on sen verran rehevää maata että sitä ei voi pitää luonnontilassa niin kuin kuivaa kallioista tonttia voi; metrinen heinä siinä kasvaa jos antaa kasvaa. Helpompi leikata kun maa on kohtuullisen tasainen eikä lyö viikatettaan kiveen koko ajan. Vaimo autteli näissä hommissa silloin kun jouti. 

Isä ei siihen asti kovin paljon ollut mökillä viihtynytkään, ei viitsinyt ruveta remontoimaan. Ei halunnut käyttää rahaa, eikä aloittaa isoa urakkaa. Remontin jälkeen se muutti sinne kesiksi pysyvästi asumaan. Tuli huhtikuussa ja lähti lokakuussa pois kun oli vielä vahvassa kunnossa, toukokuusta syyskuun alkupuolelle sen jälkeen kun heikkeni. Eli tein siitä isälleni eläkepäivien kesäasunnon. Hyvä remontti, maksoi itsensä hyvin takaisin ainakin käyttötuntien määrässä. 

Nostelin kaapeista pois myös kaikenlaista muuta tarpeetonsa. Kuten nämä paistinlastat. 

Noita on tehty koulun puukäsitöissä joskus 10-vuotiaana. On niitä aika paljon käytetty, mutta ei ne kovin hyviä ole. Vuosikymmeniin ei enää ole käytetty ollenkaan. Panin hellaan, lämmitin niillä pesuvettä jäljelle jättämieni astioiden pesuun. Tästä isäni jälkien hoitamisesta opin että mitä vähemmän jätän kuolessani tavaraa jälkeeni, sen parempi. Valokuva niistä muistoksi kuitenkin. Aikanaan niitä kovasti väkersin. Joku, ehkä parikin, noista lienee veljeni tekemä. 

Tällainen siivoaminen, peseminen ja tarpeettomiksi jääneiden tavaroiden poistaminen on varmaan jonkinlainen puhdistautumisriitti. Ihmisen kuolema on jälkeen jääneille sekoitus surua, inhottavuuden tunteita ja vapautusta. Sekä hyvässä että pahassa jotain ei enää ole, ja jälkeen jääneestä liasta pääsee eroon pesemällä. Tavaroiden hävittäminen ja peseminen on inhottavien yksityiskohtien eliminoimista ja muistojen kultamaalauksen aloittamista. 

Pesukone pyörii. Verhot, pöytäliinat ja pannulaput on noessa ja rasvassa. 

Mökillä isä tosin oli paljon voimakkaammin läsnä kuin kaupunkiasunnossa. Joka paikassa oli hänen kädenjälkiään. Osakkeessahan sillä ei ollut mitään tekemistä paitsi ruuan laitto, lenkeillä käynti, siivoaminen, lehden luku ja television katsominen. Niistä ei jää kummoisia jälkiä.