Nuoren Rasmussenin kärsimykset

Vieraamme on varsin kotiutunut. Tulee illalla vaimon, minun ja Miinan huoneeseen nukkumaan. Saapuu pöydän alle kun syödään. Sille ei kelpaa Miinan murot, joten se ei istuksi koirankupin vieressä, mutta aina sille ennen pitkää jotain kelpaavaa keksitään.

Voi olla että hän palaa vähän laihtuneena kotiinsa; kävelee ja juoksee hihnassa 7-12 km päivässä. Tällainen kulkija, joka väsymättä lähtee lenkille kenen tahansa kanssa ja joka suikkaa kusensa pylvään reunaan ohi mennessään puolessa sekunnissa kelpaa perheen juoksijallekin, eli vaimolle, lenkkikaveriksi. En usko että hän kotonaan on näin paljoa liikuntaa saanut.

Madam Miina on suhtautunut nuorukaiseen hyväntahtoisesti, kunhan ei liian pitkään pidä kuonoaan hänen pyllyssään, eikä vierasta kohdella paremmin kuin häntä.

 Kaikki olisi muuten hyvin ja rauhaisaa, mutta naapuritalon tytär tuli käymään kotonaan koirineen, ja se on pieni narttu. Jolla on kiima parhaimmillaan. Rasmussen kävi heti kimppuun, ja yritti jopa kiivetä naapurin emännän reittä pitkin ylös hänen pelastettuaan neidon syliinsä. Asiaintilan seurauksena Rasmussen on viettänyt viimeiset pari päivää tuntikausia ikkunassa naapurin pihan liikettä kytäten ja kaipuutaan ulisten.

 Ei ole nuorukaisella helppoa. Kun naapurin pihan ohitse kävellään, haisee sieltä uroskoiran nenään huumaava pissi, ja Rasmussen vetää sinne päin kaikin voimin mitä sillä on, mutta ei auta. Minä olen monta kymmentä kiloa raskaampi kuin se, ja nämä on hyviä naapureita. Heidän kanssaan mielellään tulisi toimeen jatkossakin, joten heidän tyttärensä koira saa olla rauhassa.

Ei vieraalla helppoa ole, muttei luullakseni tylsääkään. Matkailu avartaa ja antaa uusia kokemuksia. On sen kotonakin pienen metsän takana toinen koira, vanha harmaantunut miettiväinen labrador-uros, mutta heillä kahdella ei ole suurta kiinnostusta toisiinsa. Meillä on oikeita viettelyksiä.

Tavallaan kyllä ymmärrän Rasmussenia. Sellaista se on meillä miehillä.