Kentlemannirunoilija

Viikko reissuttu tien päällä ja hoidettu ihmisten asioita. Ei ne koskaan valmiiksi tule. Menevät vain parhaissa tapauksissa pienen pätkän eteenpäin.

Niin väsynyt ja liikunnan puutteinen että nukkuminen ei onnistu suoraan sänkyyn asettumalla. Kuuntelin viime yön Leonard Cohenia tuubista. Kentlemannirunoilija, ei vanhene vaikka käykin lavalla silminnähden vanhaksi. Äitini ikäinen ihminen. Ääni vähän ohenee, muta kohtelias karisma pysyy. Hän on tehnyt paljon hyvää, tässä minuun aina vuosikymmenien mittaan voimakkaimmin vaikuttanut. Vuodelta 1967.

I loved you in the morning, our kisses deep and warm,

your hair upon the pillow like a sleepy golden storm,

yes, many loved before us, I know that we are not new,

in city and in forest they smiled like me and you,

but now it's come to distances and both of us must try,

your eyes are soft with sorrow,

Hey, that's no way to say goodbye.


Kuulokkeilla kuunneltuna paras. Molemmat kitarat ja naisen laulu kuuluvat kaikki selvästi ja kirkkaana erillään, basso jää ihan pohjalle melkein huomaamattomaksi. Cohen ei tuohon aikaan suostunut käyttämään rumpuja ollenkaan soitinvalikoimassa, eikä niitä tarvitakaan.