Valoja pimeydessä

Kävin Sergelin torilla ja siellä seuduilla kääntymässä. Tuosta on reilu puoli tuntia kävellen Vikingin terminaaliin. Ne laivat on nykyään, ainakin arkisin, hyvin rauhallisia. Täynnä eläkeläisiä, jotka käyvät illalla syömässä ja menevät nukkumaan. Niin minäkin tein mennen tullen. Halvempaa kuin hotelliasuminen Tukholmassa.

Kotona löysin liiterin takaa oksakasan, jota rupesin silppuamaan. Sain kymmenessä minuutissa koneen jumiin. Oksanpätkä pitkittäin terälevyn ja kotelon välissä. Kesällä katkotut haavan oksat oli jo aika hauraita. Murtuivat miten sattuivat ja tämä 10 cm pätkä nyt onnistui kääntymään poikittain ennen terää ja pani koneen juntturaan. Piti purkaa molemmat syöttötorvet. Helppo tässä oli silti purkaa. Ulkona satoi räntää sakeanaan, mutta autokatoksen peränurkassa oli kuivaa.

Sain oksan näkyville terän raosta. Sitä piti hakata pitkällä meisselillä ja vasaralla halki pitkittäin, kunnes sen sai viipaleina ujutettua terälevyn reunan takaa näkyviin, ja vedettyä pala kerrallaan pihdeillä ulos. Purkamiseen, oksan poistoon ja koneen kasaamiseen meni enemmän aikaa kuin sen oksakasan silppuamiseen, mutta saattoi sen aikansa käyttää näinkin.

Ostin koneen pois muuttaneelta naapurilta. Ikää sillä lienee jo ainakin 15 vuotta, jos ei enemmän. Tuttu kone: lainasin sitä naapurilta useaan kertaan. Ensimmäisen kerran joskus 13 vuotta sitten, kun tuhottiin sillä meidän tontin rakennuksen tieltä kaadettujen puiden oksat. Isoja koivuja. Pelkkään silppuamiseen meni useampi päivä silloin. Ihan sopivaa ostaa se häneltä pois. Ei tarvitse enää kerrostalossa. Vanhuudestaan huolimatta hyvä kone. 3 cm paksuisen oksan sillä viipaloi vielä kevyesti.