tiistai 2. elokuuta 2011

Käytävän remontti

Tehtiin tämä roudan ja rikkaruohojen vaivaama käytävä uusiksi. Ensin kivet ylös. Siellä oli paksua juurta, jonka vasta nyt sai kaivettua pois.


Tällaisen työn voisi tehdä kunnolla ja perusteellisesti, mutta ei vain tehnyt mieli. Siellä oli ennen 5 cm hiekkakerros saven päällä, ja joka talvi maa routi. Nosteli kiviä 1-2 cm verran. Ei sen enempää kuitenkaan. Nyt ajoin siihen paikasta riippuen 0-10 cm uutta hiekkaa. Sen päätarkoitus on loiventaa liuskaa, niin että mäki on jatkuvan tasaisen loiva, ei jyrkempää mäkeä täällä päässä. Hiekka on tallattu jaloilla tiukaksi ja lopuksi kovetettu reilusti kastelemalla.

Hiekan päälle on leikattu tarkkaan muotoon routivimmalle kohdalle 30 mm Finnfoamia. Käytävän päät eivät roudi, niissä on kunnon perustus. Tasasin vain hiekalla käytävien päät vaahtolevyjen korkeuteen, ja levitin juurimatot hiekan päälle.

Tämähän ei periaatteessa riitä. Tehtaan ohje on 200 mm sepeliä ja 100 mm routalevyä kiveyksen alle. Mutta haluan nyt vain katsoa mitä tämän kanssa tapahtuu; tämän tekeminen varman päälle ei tänä kesänä kiinnosta minua.

Sitten ladottiin betonikivet routalevyn päälle. Hyvin tasainen pohja, helppo ja siisti latoa. Tytär teki suuren osan hommista. Latoi puolet kivistä, sahasi vaahtolevyt muotoonsa, ja oli mukana koko ajan. Eurokivi on niin pieni ja kevyt, että hänen on niitä helppo käsitellä, ja tällaisen palapelin tekeminen on mukavaa. Hän on ollut itse asiassa näissä kivi- ja hiekkahommissa mukana 2-vuotiaasta lähtien. Keskikesät aina minun hoidossani. 2-vuotiaanakin löi jo kovasti betonikiveä vasaralla, mutta lähinnä kuitenkin hiekkakakkuja tekemässä siinä vaiheessa.

Sitten leikkasin rälläkällä palat epäsäännöllisiin koloihin, varsinkin käytävän keskikohdille; reunoihin sai jäädä isompia rakoja. Ne kaikki täytettiin kivituhkalla samalla kun kivet saumattiin. Venkura muoto vaatii isot raot betonikivien väliin, ja kivituhka on niissä raoissa jämäkämpää kuin hieno hiekka.

Lopuksi tytär pesi kivet painepesurilla ja siinä se on. Jos ei toimi, se on nopea purkaa. Tuntiin nuo kivet nostelee muurien päälle saumahiekat samalla pois pyyhkäisten. Helppo tapa olisi täyttää ura sepelillä, ei tarvitsisi kaivaa. Mutta minusta on mukava että siinä on penger molemmilla puolilla, joten jos sen joskus uusiksi teen, niin lapiolla sitten kuutio savea pois. Harso alle ja sen päälle sepelit.

Tyttären entinen hiekkalaatikko siinä vielä on odottamassa jotain. Kolmeen kesään ei ole tytär enää tehnyt siinä hiekkakakkuja. Nyt kävi siihen entiset leikkikalunsa, nostalgian takia teki muutaman, muttei enää viitsinyt vaatia minua syömään niitä. Reilun 10 vuotta minä niitä joka kesä lukemattomia söinkin. Siis sillä tavalla kuin isät hiekkakakkuja syövät.

Koska hiekkalaatikko on käytännössä jäänyt pois alkuperäisestä tarkoituksestaan, ja kerää tuulesta erilaista roinaa, pitää sille keksiä uusi merkitys. Ei sitä purkaa kehtaa. Asia on mietinnässä.

2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Hieno käytävä tuli! Onhan se venkurana ehkä hankalampi, mutta hienompi kuin suora :)

Tee hiekkalaatikosta suihkulähde, semmonen pieni, jossa solisee vesi kivikkoon. Meillä hiekkalaatikosta tehtiin kilpikonnalle ulkoilutarha, mutta enempi se konna kyllä juoksentelee vapaana pitkin pihaa. Tarha tahtoo tuntua siitä liian pieneltä.

Yamaba kirjoitti...

Pitää miettiä sitä suihkulähdettä.