Tälle tuli lähtö kaupan miesten pakettiautoon. Kahdeksalta viileänä ja sumuisena elokuun aamuna.
Sinänsä tärkeä pakastin. Ostin sen kesällä 1990 kohta sen jälkeen kun oltiin vaimon kanssa otettu elämämme ensimmäinen asuntolaina ja sillä hankittu 39 m2 kokoinen kaksio vanhasta kerrostalosta. Kun parhaimpana vuonna ennen ostosta muutettiin muistaakseni 6 kertaa, alkoi tehdä mieli kiinteää asuinpaikkaa, josta ei tule lähtöä muuten kuin omasta tahdosta. Edellinen omistaja jätti asuntoon vanhoja kalusteitaan; lakanat, kattila, paistinpannu ja muutama lautanen meillä jo oli. Pakastin oli oikeastaan ainoa tarvittava uusi ostos, mihin sitten kerättiin loppukesä marjoja, kantarelleja ja suppilovahveroita. Leipomolta ostettiin säkissä epämuotoisia leipiä ja pantiin pakkaseen. Tehtiin pätkätöitä lyhytaikaisissa työsuhteissa ja maksettiin asuntolainaa.
Avioliitto, omistusasunto ja oma pakastin merkitsivät nousua juurettomasta ja omaisuudettomasta opiskelijaköyhälistöstä velkaiseen keskiluokkaan. Senkin jälkeen ollaan asuttu viidessä eri asunnossa eri paikkakunnilla, mutta pakastin kulki mukana kaikkiin Suomessa olleisiin asuntoihin. Tässä omakotitalossa se muuttui jo kakkospakastimeksi ja siirtyi sisältä verstaan nurkkaan. Kannen saranointi löystyi hiljalleen niin, ettei kansi enää pysynyt itsestään ylhäällä tavaraa lastattaessa ja haettaessa, mutta sen kanssa tuli toimeen. Kahva hajosi muutama vuosi sitten. Korjasin sen metallipuikolla ja jeesusteipillä. Hyvin toimi taas.
Yksi aikakausi tuntuu sen lähdön mukana jääneen taakse. Nyt olen jo lähempänä eläkeikää kuin sitä aikaa jolloin se oli uusi. Kansa taisteli, miehet kertovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti