Siperiassa on tallella kaikenlaista vanhaa. On säilynyt siellä hyvässä ilmastossa. Irkutskin valtionyliopiston kirjastossa on kirjoja 1400-luvulta lähtien, vanhimmat tietysti käsin kopioituja. Heillä on ensimmäisten Siperiaan tulleiden kasakoiden mukanaan kuljettamia rukouskirjojakin, ja vaikka mitä kreikkalaisista kiinalaisiin käsikirjoituksiin. Ihminen on voinut käyttää elämästään 18 vuotta yhden kirjan kopiointiin, mutta kyllä se näkyy jäljessäkin. Jokainen kirjain on kaunis ja tarkka, jokainen rivi on viivasuora, jokainen piirretty kuva on tasapainoinen ja yksityiskohdiltaan hyvin rikas. Niitä kosketellaan vain hanskat kädessä. Mutta pääsinpä edes näkemään; tällaisia ei joka päivä näe.
Irkutsk on myös täynnä 1800-luvun rakennuskantaa. Tarkkaan en aikoja pysty määrittelemään, mutta niin väittivät. Kylmässä ja kohtuullisen kuivassa ilmastossa säilyy hyvin. Suuria mukavuuksia niissä ei kyllä varmaan ole.
Tämän talon seinät oli paanuista tehty. Tällaiseenkin talonrakentamiseen on käytetty aikaa ja vaivaa.
Ikkunoita taloihin on välillä uusittu, ja kattoja laiteltu, mutta kaikki veistoskoristeet jotka on voitu säilyttää, on säilytetty.
Näitä vanhoja taloja seisoo aivan keskustassakin, siinä mihin ne aikoinaan on rakennettu.
Tuli niitä kuitenkin silloin tällöin tuhoaa, ja vaikuttaa siltä että samanlaista ei rakenneta enää takaisin, vaan kunhan palaneet hirret on paikalta siivottu, siihen alkaa nousta modernia ja paljon nopeammin valmiiksi tehtyä arkkitehtuuria.
Kirkotkin siellä on komeita, ja niiden koristelutyyli on toisenlaista kuin Venäjällä, vaikka ortodoksikirkko tämäkin on. Ainakin Venäjän venäläiset sanoi tämän näyttävän hyvin kummalta; minulle kaikissa ortodoksikirkoissa on se kummuuden tunne. Nätti joka tapauksessa.
Tähtitaivaiset kupolit oli samanlaisia elementtejä kuin mitä varsinaisella Venäjälläkin näkee.
Toinen ortodoksikirkko, ja myrsky siellä kohta puhkeamassa. Kyllä Siperiassakin sataa.
Löytyipä sielä roomalaiskatolinenkin kirkko. Yllätti suorastaan kun sen näki. Siperiaan karkoitettiin aikoinaan puolalaisia niin suurin määrin, tuhansia, että heitä riitti Irkutskiinkin, ennen pitkää vauraan seurakunnan perustamiseen. Jäivät sinne, ja seurakunta toimii ymmärtääkseni edelleen.
2 kommenttia:
Mielenkiintoisiin paikkoihin polkusi vie! Rakennuskannassa on tiettyä tyyliä. Pidin noiden kuvien taloista. Koristeellisuus huimaa.
Irkutsk on nätti paikka.
Lähetä kommentti