keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Puista lämpöä
Nämä on talvella 2008 kaatuneen/kaadetun petäjän puuainesta. Blogini alkaa jo selvästi ikääntyä. Täällä voi viittailla jo näin vanhoihin asioihin.
http://yamabana.blogspot.com/2008/04/teki-mieli-hajottaa-jotain-ja-is-soitti.html
Nuoruuden energiaa
En tiedä pitäisikö tyttärestään olla huolissaan. On murrosikäiseksi niin kovin kiltti. Sai todistukseensakin 5 kymppiä. Minä olin 14 vuotiaana ottanut jo perskännit, poltin päivittäin tupakkaa, enkä ikinä saanut tuollaisia todistuksia.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Sininen
Auringon lähtiessä laskemaan sininen lisääntyy hissukseen. Aivan alin kuva ei kyllä enää ole ihan todellinen.
Tällainen talvi on ollut hyvä jääkävelyille ja hiihtelylle siellä. Kalastajat auraavat teitä; yhtäältä ahkeria auratessaan, toisaalta laiskoja koska tiet on sitä varten että pääsevät verkoilleen autolla. Kai se pääasia on että pääsevät käyttämään koneitaan, tekivät mitä tahansa. Joka tapauksessa se tekee kävelyistä koiran kanssa helppoja. Teitä joille ei kesällä ole asiaa.
Tänään on ruvennut tuulemaan rajusti idästä. Tuuli lähtee vastaan lounaasta tulevaa lumisadetta. Helsinkiläiset pääsevät taas varmaan valittamaan. Täällä pääseuraus on että lumet lähtee puista. Pihaan sitä ei luultavasti paljoa nytkään kertyne.
Harmaanvalkoinen
lauantai 25. joulukuuta 2010
Aatto
Miinan ympärille puolestaan käärittiin minun vilttini. Märkä koira on pidettävä talvella lämpöisenä. Vilustuu helposti. Ulos en sitä laskenut ennen kuin tänä aamuna lähdettiin seitsemältä kävelylle.
Minä annoin tyttärelle nipun kirjoja, mukaan luettuna Ruususadun, ja vaimolle kukkia sekä kynttilöitä. Ne käytetään pian pois, eivät jää vastuksiksi komeroihin.
Jos rupeaisi syömään torttuja ja katselemaan animeita tyttären kanssa. Ei kiirettä mihinkään.
perjantai 24. joulukuuta 2010
Turpa huurussa
lauantai 18. joulukuuta 2010
Talven töitä
Japanilaisilla työmiehillä on mielenkiintoiset saappaat. Kumipohja, kangasvarsi, tiukasti jalanmyötäiset. Nimeltään 地下足袋 jikatabi. Japanilainen keksintö 1900-luvun alkupuolelta. Mielenkiintoisinta niissä on, että ukkovarvas on erillään muista varpaista. Sitä väliä pystyy tarvittaessa käyttämään tavaroiden pitelyyn, ja kiipeilemistä se helpottaa. Samanlaisia saappaita käyttävät niin puutarhurit kuin rakennusmiehetkin. Niihin tarvitaan tietysti omanlaisensa sukat, missä joka varpaalle on oma lokeronsa. Suomessakin sellaisia sukkia näkee joskus, pääasiassa naisilla; Japanissa ne on nimenomaan miesten sukat, joita käytetään tavallisissakin kengissä. Miesten sukkaosastolla näkee paljon erilaisia malleja. Naisten osastollakin on, mutta huomattavasti vähemmän.
Yhtäältä nämä leikkaa puitaan aina hyvin rajusti. Luonnon objektissa pitää selvästi näkyä että ihminen on sitä kontrolloinut. Muuten se ei ole kaunis. Mutta toisaalta nämä myös hoitavat puitaan tarkkaan, vähän kuin lapsia. Tuttipullosta ravintoa vanhoille puille.
Työni alkaa täällä päättyä. Japanilaiset jää omiinsa; minun pitää työntää nippu likaisia vaatteita kassiin ja alkaa siirtyä kohti vielä talvisempia maisemia.
Mielellään jakautuisi useaksi mieheksi ja eläisi yhtä aikaa erilaisia elämiä eri paikoissa. Yhden ruumiin kanssa on niin rajoitettua ja hankalaa.
Talven värejä
Vihreän harmaiksi talven värit yleensä käyvät. Puut ja pensaat kyyristyvät sellaisinaan odottelemaan kevättä, jos säilyttävät lehtensä yli talven, niin kuin nämä rodot. Pakkasta ja lunta on harvemmin, yleensä pyöritään nollan yläpuolella ja tuulista riippuen reilussa kymmenessäkin asteessa. Rodot tykkää sellaisesta säästä.
Sorsajoen rannoilla kasvaa matalana Miscanthus sinensistä, jota japanilaiset kutsuvat nimellä ススキ susuki. Sen siemenröyhyistä saa talveen valkeaa väriä.
Siitä on vaikka kuinka monenlaisia lajikkeita, hyvinkin korkeita. Olen joskus kokeillut kasvattaa sitä Suomessa, huonolla menestyksellä. Voi olla parempi; villiintyy helposti lämpimämmissä ilmastoissa. Suomeksi sanovat sitä elehvanttiheinäksi. En tiedä mistä nimi lie poimittu.
Varsinaisia kukkia talvella on vain tässä kasvissa. Camellia japonica, japaniksi 椿 tsubaki. Siitä on tuhansia lajikkeita; en tiedä olenko edes koskaan nähnyt luonnonlajia. Puutarhoissa sitä on paljon. Sen kukinta on vasta alussaan, jatkuu läpi kylmien kuukausien. Ei pelkää pieniä pakkasia kunhan maa ei mene routaan; kuolee kuivuuteen jos ei saa koko ajan imettyä kosteutta. Kiinalaiset kutsuu sitä nimellä 山茶花 shancháhua, eli vuoritee, koska se on teepuun sukulainen. Tee vain kasvaa vielä vähän lämpimämmässä ilmastossa. Tsubakia ei tietääkseni juoda, mutta ehkä siitä tehdään jotain kosmetiikkaa. Kaupoissa näkee pulloja, joiden kyljessä lukee Tsubaki. Mutta ne kuuluvat naisten maailmaan; en tiedä mitä niissä pulloissa on sisällä ja mihin mystiseen niitä käytetään.
perjantai 17. joulukuuta 2010
Sinisen tynnyrin arvoitus
Tynnörin sisältä löytyi vettä, kultakaloja ja kelluva kasvi. Kultakalat siinä tynnörissä vaikuttivat symboloivan elämän epävarmuutta.
Selitys tynnörille löytyi toisena päivänä tuolta polkupyörien takaa rakennelmasta. Teräsputkirunko, muoviset seinät, aaltopeltikatto. Se on ユニオン・エクスタシー Union Ecstasyn päämaja.
Puolitoista vuotta sitten kaksi määräaikaista työntekijää pantiin ulos niin, että heidän työsuhdettaan ei jatkettu, ja määräaikaisten työntekijöiden ammattiyhdistys riitautti asian. Siihen mahdollisesti liittyi myös työpaikkakiusaamista. Asia on epäselvä. Syytetty esimies kieltää kiusaamisen ja on ilmoittanut halukkuutensa asian puolueettomaan tutkimiseen. Yliopiston johto on kieltänyt asian selvittelyn.
Yhdistyksen epätavallinen nimi tulee siitä, että ammattiyhdistystoiminta on mukavaa sen perustajan mielestä. He pitivät aluksi päämajaansa kamferipuussa, kunnes Kioton yliopiston hallitus oikeuden päätöksellä hääti heidät pois sieltä. Sen jälkeen he rakensivat 20 metrin päähän nykyisen rakennelmansa. Puolitoista vuotta vanha riita on edelleen kesken; siitä käydään kampanjaa plakaateilla eri puolilla kampusta. Sininen tynnyri liittyy yliopiston hallituksen uuteen päätökseen, jonka mukaan kenenkään määräaikaisen työntekijän työsuhdetta ei ketjuteta yli viiden vuoden, vaan työsuhde automaattisesti lopetetaan kun 5 vuotta tulee täyteen. Tämä aktivoi unionin uuteen kampanjaan.
Kiotossakin takana on yhtäältä työlainsäädäntö, joka edellyttää työsuhteiden vakinaistamista jos ne jatkuvat pitkään, ja toisaalta yksityistäminen sekä erilaisen määräaikaisen projektirahoituksen suhteellinen lisääntyminen yliopiston toiminnassa. Sama mikä kaikkialla muuallakin tapahtuu. Projekteihin tarvitaan omat spesialistinsa, ja käytännössä se usein on jokin tietty porukka joka saa hankittua projektin itselleen. Yliopistoissa pyörii siksi paljon väkeä lyhytaikaisilla työsuhteilla. Jos heidät vakinaistettaisiin sitä mukaa kuin he sisään tulevat, kävisi tilanne hyvin nopeasti mahdottomaksi yliopiston budjetin kannalta. Toisaalta Japanissa ei kukaan mielellään jää työttömäksi, koska työttömyysraha on pieni, kestää muutaman kuukauden, eikä töitä ole helppo hankkia, etenkään mitä vanhemmaksi tulee.
Siinä on asetelma, jolle ei liene ratkaisua. Yliopiston johto ei antane periksi, eikä ammattiyhdistyskään. Japanilainen ryhmäkuri, jos se etenee taistelun asteelle, on erittäin luja, eikä Ecstasy varmaan anna periksi tuumaakaan, jos se onnistuu rekrytoimaan uusia jäseniä. He pitävät aina päämajassaan systemaattisesti miehitystä, yksi tai useampi ihminen siellä istuu kirjaa lukemassa, symbolisina merkkeinä taistelun jatkumisesta. Jos uusien jäsenten virta ehtyy, loppuu sen toiminta kun viimeisenkin työsuhde päättyy. Joka tapauksessa puolentoista vuoden mittainen julkinen kiista voi jatkua sellaisenaan vielä vuosikausia.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
龍安寺 Ryooanji
Toinen nähtävyys Ryooanjissa on hiekkakentän katselijat. Sitä voi katsoa vain yhdeltä sivulta, ja sielläkin on pysyttävä koko ajan puun päällä, kiveykselle ei saa laskeutua. Muille sivuille ei saa mennä. Puuportailla istuu yleensä rivi ihmisiä katsomassa. Kuka pidempään, kuka lyhyempään; talvella kylmyys ja kesällä kuumuus vaikuttavat tähän esteettiseen aikaan huomattavan paljon. Mutta harva siellä hyvälläkään ilmalla 5-10 minuuttia pidempään istuu. Aukea haravoitu hiekkakenttä ja muutama kivi; äkkiähän tuommoisen katsoo. Nopeimmin esteettiseen elämykseen päässeet minuutissa. Tuuli oli taas Siperian suunnasta, mutta aurinko lämmitti välillä, joten ihmiset rivistössä vaihtuivat varsin rauhalliseen tahtiin. Kengät jätettiin temppelin eteiseen ja siellä kuljettiin kumisandaaleissa. Puulattia oli niin kylmä, että sukkasillaan ei olisi tarennut kauaakaan kävellä. Sandaali sentään lämpisi jalassa.
Ryooanjissa on kaikenlaista muutakin. Se on kohtalaisen vanha iso temppelialue, jossa vuosisatojen mittaan ei olla pidetty suurta eroa shintoon suuntaan. Sieltä löytyy yhdeltä saarelta pieni shintoopyhättökin, ja muutenkin siellä kasvaa kohtalaisen paljon hinokeja ja sugeja, puita joita yleensä löytää shintootemppeleistä. Mutta eipähän shintoosta ja buddhalaisuudesta oikeastaan tullut Japanissa uskontoja ennen kuin kristinusko tuli maahan ja toi uskonnon käsitteen tullessaan. Sitä ennen molemmat olivat yhdenlaisia tapoja olla maailmassa muiden tapojen rinnalla, eikä niiden välillä välttämättä tehty selvää eroa.
tiistai 14. joulukuuta 2010
水杉 shuishan メタセコイア Metasequoia glyptostroboides
Ne on nättejä, pehmeäneulasisia puita. Rungot alkaa näkyä nyt kun iso osa neulasista on jo pudonnut. Mielelläni kasvattaisin kotonakin. Selviävät talvesta ilmeisesti vain Etelä-Ruotsissa ja siitä etelään. Pärjäävät kuitenkin kylmemmässä kuin amerikkalaiset sukulaisensa, jotka eivät edes lehtiään syksyllä pudota. Tämä puu muistaa selvästi äskeisen jääkauden.
Neulasia on paljon, ja maa puiden alla peittyy niistä kokonaan.
Nämä oli ruokatuntikuvia. Tuuli Tyyneltämereltä on jatkunut, ja kun aurinkokin tänään paistoi, nousi lämpötila lähelle +20 astetta. Kävin ruokatunnilla kaupassa; söin penkillä merilevään käärittyä riisiä (お握り) näitä katsellen. Eilisen illallisen jälkeen ei ole oikein ollut nälkä.
がんこ高瀬川二条苑 Ganko Takasegawa Nijooen
Ganko Takasegawa Nijooen on Sorsajoen varrella oleva ravintola, vanhan kauppiassuvun entisiin rakennuksiin tehty. Sen vetonaula on ehdottomasti sen puutarha, joka on epätavallisen hieno, iso ja aistikas.
Ruoka on vähän sitä sun tätä. Ei pahaa ollenkaan, mutta ei mitenkään ihmeellistäkään. Liian paljon, liian nopeaan tahtiin työnnettynä, ja liian kallista. Liian suosittu paikka: ryhmä sisään, ruokaa nopeasti täyteen ja ulos, jotta seuraava rahoistaan eroon pääsevä porukka mahtuu sisään. Puutarha on hieno, mutta muuten näistä jokivarren kalliista perinneravintoloista jää aina hiukan tyly olo jäljelle. Harvoin olen käynytkään, ja aina vain kohteliaisuusillallisilla.
maanantai 13. joulukuuta 2010
鴨川 Kamogawa
Japani on järjestyksen maa. Luonto on olemassa jotta se voidaan panna säännölliseen uomaan ja säädellä virtauksia putouksilla ja hidasteilla. Mikä voidaan betonoida, betonoidaan. Sitä ainetta joen pohjakin on; vuorilta vain tulee veden mukana hiekkaa, joka kinostuu paikoitellen.
Joesta pääsee nyt hyvin ylitse kävelemään. Korkeamman veden aikana nämä jää peittoon, taifuunien aikaan reilustikin.
Monen kerroksen väkeä. Köyhimmät alhaalla, rikkaimmat keskellä ja keskituloiset ylimpänä.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Illalla
Ei täällä sen kummempaa tapahdu. Illalla, tai iltayöstä, kun ei enää tarvinnut paimentaa ketään, eikä kääntää kenellekään, eikä selittää sitä eikä tätä, oli mukava lähteä kävelemään yksikseen kaupungille. Katetuille kauppakujille Teramachiin.
Kattamattomille Kawaramachiin.
Gioniin Sorsajoen rannalle, missä papat soittivat jatsia toppatakit päällä ja pipot päässä. Lämmintä oli jonkin verran yli nollan. Ovat varmaan olleet päivän töissä niin kuin minäkin, tulleet illalla tähän soittamaan sekä yhdessä että yleisölle. Oli niillä tuossa rumpukotelossa rahankeruutakin, mutta ei se näyttänyt olevan pääasia. Kunhan jammailivat huvikseen. Hyvin taitavasti, ja olivat varmasti soittaneet vuosikymmeniä, mutta tuskin he ammattilaisia olivat - koska kerran siinä soittivat. Kuuntelin niin kauan kuin tuulessa tarkenin, ja jatkoin sitten matkaa.
Kahden tunnin iltakävely siellä täällä, tutuilla kaduilla, vuosikymmenien mittaan kuitenkin koko ajan muuttuneilla, oli mukava. Söin sushit välillä kun nälkä tuli. Alan päästä tasapainoon, en ole enää äkäinen enkä ärtyinenkään, alan nauttia olostani täällä.
... on 24 vuotta siitä kun olen ensimmäistä kertaa käynyt Kiotossa ... näilläkin kaduilla ... suurin osa kaikesta on ihan entisellään ... silloin olin yötä muutaman sadan metrin päässä nykyisestä hotellista, vanhassa ruskeassa puutalossa, joka on jo purettu ja siihen on rakennettu korkeita kivitaloja ... en tunnista enää edes tarkkaa paikkaakaan ... mutta silti suurin osa kaikesta on entisellään ...
Hotelli on ihan hyvä. Meillä on tänne jonkinlainen ison porukan alennus hiljaisen sesongin aikaan. Kiotossa ei juuri nyt ole mitään erikoista nähtävää, ei kukkia, ei kevään hennonvihreitä lehtiä eikä ruskaa, eikä mitään erityisiä seremonioitakaan. Turisteja on vähän, ja hotellin ilmeisesti kannattaa majoittaa meitä huoneitaan täyttämässä ja kohtuullisessa määrin erilaisia palveluitaan käyttämässä. 70 euroa vuorokausi, aivan Kioton keskustassa. Sesonkien aikaan täällä ei oltaisi. Eikä ilman paikallisia tinkijöitä.
lauantai 11. joulukuuta 2010
Pöytä
Tällä reissulla tuskin käydään temppelissä. Pelkkä työmatka, tekemistä aamusta iltaan, samalla kun yrittää totuttautua aikaeroon. Eihän siihen heti; nyt ollaan taas aamuyöstä hereillä. Pannaan tähän nyt edes yksi valokuvakin. Kun koko päivän istuminen samassa seminaarissa ei riitä, tavataan vielä illalla kohtuullisen ruuan ja vähäisen viinan merkeissä. Meillä jätettäisiin kukkien hankkiminen pois rahan tuhlauksena, mutta näillä niitä usein on. Onhan ne näyttäviä, olutpullojen korutonta kontrastia vasten. Ei mitään ikebanaa, runsas ja korkea asetelma vain. Sen vieressä on hyvä ihmisten otattaa itsestään muistokuvia tilaisuudesta.
Bloggerin mielestä kello oli 19.35. 02.35 se minulle oli.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Finnair ...
Työväenliikkeen voimasta ei ole enää paljoa jäljellä. Vain kansainvälisen kaupan ja liikenteen avainkohdissa olevilla aloilla on enää strategista merkitystä, ja niitä käytetään sitten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisiin yhteenottoihin. Tavallaan sen ymmärtää, historian kannalta; toisaalta pitää sitä helvetillisen epäoikeudenmukaisena työmatkustajien kannalta. Kerta vuoteen se yhtiö työntekijöineen pilaa jonkin matkan; milloin tarjoilijat, milloin laukkupojat, milloin kuskit päättää ryhtyä oikeutettuun lakkoon / yhtiö päättää kokeilla saako se jonkin ammattiryhmän luopumaan saavutetuista eduistaan. Sille ei taida olla loppua näkyvissä.
Mielelläni vaihtaisin koko Finnairin vaikka Singapore Airlinesiin. Ne käyttää malesialaisia lentoemäntiä, jotka on tehokkaita, ystävällisiä ja kielitaitoisia. Tämäkin lakko varmaan auttoi yhden askeleen eteenpäin Finnairin nurinmenoa. Sitä onnen päivää odotellen, lähden nukkumaan aikaeroja pois.