Maa täällä on ihan tavallista, hiesua ja sinistä savea, seassa kaiken kokoisia kiviä paljon. Jääkauden kivien lisäksi pellossa on paljon 0-100 mm mursketta, jota siinä oli talon rakentamisen aikoihin kasoissa odottelemassa pillaria niitä levittelemään. Kun siihen tehtiin peltoa, ajettiin paikalle turvetta ja hiekkaa, sekä kalkkia, minkä raktori kävi sekoittamassa. Niin kauan kuin se turve oli tuoretta oli pintamaa kohtalaisen kuohkeaa, mutta se on tässä vuosien mittaan maatunut ja painunut. Hiekka on hävinnyt jonnekin. Jäljellä on hiesupohjainen multamaa, jossa on kyllä matoja, mutta joka silti on aika tiivistä ja raskasta. Eikä sitä ole kuin 10 cm kerros parhaimmillaan. Sen alla on kivikova jankko. Ja siellä alla 0.5-1 m syvyydessä kallio. Maan etuna on, että se pitää hyvin vettä, eikä peitteillä päällystettyä maata juuri tarvitse kastella. Sipuli tai persilja siinä kasvaa, koska niiden juuret voi mennä mihin vain. Mutta joku mustajuuri tai daikon tarvitsisi ainakin 30 cm kuohkeaa maata kasvaakseen kunnolliseksi, eikä porkkanakaan siinä oikein viihdy. Ja sekin tarvitsisi kivetöntä, tai edes vähäkivistä maata.
Niinpä olen viimeillat ollut pellolla lapion kanssa. Kaivanut parin lapion levyisiä ja sikäli kuin on kohtuudella uponnut, lapion syvyisiä ojia. Kiviä, pienistä pään kokoisiin, sieltä on noussut yhdestä pienestä ojasta parhaimmillaan kottikärrillinen. Tilalle olen kärrännyt 4 kärrillistä kompostia, 3 kärrillistä karkeaa hiekkaa ja iskenyt sinne vielä säkillisen dolomiittikalkkia kuhunkin. Sotkenut lapiolla kaiken ja mättänyt ojaan. Siitä on saanut aika hyviä kohopenkkejä.
Näihin nimenomaisiin ei sitten tullutkaan ensi keväänä mustajuuria, vaan saman tien mansikkaa. En tiedä onko lannoitusta mansikalle liikaa, ja onko maassa sille likaa kalkkia, mutta sen näkee aikanaan. Ainakin on kokemusta, että liian vähässä lannoituksessa mansikasta ei tule paljon mitään, vaikka joka paikassa varoitellaan ettei mansikka tykkää paljosta lannoituksesta. Vanha mansikkamaa ei oikein jaksa tehdä enää kuin pieniä mansikoita, eikä niitäkään yhtään liikaa.
Vedin tyttären kanssa muovit penkkeihin. Reunat peitettiin hiekalla, kun sitä nyt kerran on kasa pihassa, pitkin peltoa levitettävänä. Etualalla on yksi vielä pois kuskaamaton isompi kivi. Napsittiin vanhasta maasta juurtuneita rönsyjä, ja istutettiin uuteen paikkaan. Nyt on jo syyskuu, ja niiden juurtuminen riippuu siitä miten kauan pysyy lämpimänä. Jos eivät juurru, niin keväällä saa kaupasta taimet. Tosin saatiin niihin aika hyvin multaa mukaan, joten eiköhän ne siinä pärjänne.
Vielä tähän valokuva kompostistani. Rakennusaikaisista siimuista tehty, hyvin on kestänyt 10 v, ja kohtalaisen pitkälle maatunutta multaa tulee puolisen kuutiota vuodessa. Raaka-aineena on puutarhajätteet ja ruokajätekompostorista niiden sekaan jäähtymään siirtämäni tavara.
En neuvo ketään tekemään samalla tavalla kuin minä. Minä vain teen näin. Helpommalla pääsisi jos tilaisi autolla pari kuormaa multaa lisää, ja käyttäisi taas raktoria pihassa. Mutta minä tarvitsen töitä, ja sitä vartenhan puutarha on olemassa. Ei tulosta varten. Ammattiviljelijät pitää huolen siitä tuloksesta. Tykkään olla illalla väsynyt hikisesta työstä. Aristoteles ja Hannah Arendt nimittivät sitä poiesikseksi. Aristoteles jätti sen naisille ja orjille, Arendt työläisille. Minä olen maalaispoika, ja olen tottunut tekemään poiesista mielelläni.
Mansikka on Bountya, sekä Ydymiä. Yytymistä en luovu. Vuosikymmeniä vanha mansikka, pitkulainen, vaalea, pehmeä ja miedon makuinen, herkkä mätänemään ja homehtumaan, ei kestä säilytystä pitkään, mutta silti niin hyvä. Tykkään mausta, mistään sitä ei pysty enää ostamaan, ja sillä on historiallista arvoa. Taimet olen saanut parikymmentä vuotta sitten Suonenjoelta. Se on se mansikka, mitä siellä viljeltiin tuhansilla hehtaareilla, ja Suomessa syötiin, 1960-luvulla. 1970-luvulla Senga sitten syrjäytti sen. Senga oli ensimmäinen näitä nykyisiä pyöreitä tummanpunaisia ja kovapintaisia mansikoita, jotka kelpaa hyvin teolliseen käsittelyyn ja markkinaprosessiin. Myöhemmissä lajikkeissa, joita pellossa nykyisin on, on vain tehty hienosäätöä ulkonäön, makuvivahteiden, taudinkestävyyden ja sadon ajankohdan suhteen. Hyviä mansikoita nekin on, mutta yytymin tunnelmaa niissä ei minulle ole.
3 kommenttia:
Kauheen poiesiksen oot duunannu! Meilläkin on matoja, mutta mikään muu kuin vesiheinä ja pujo ei tunnu kasvavan. Ei vaikka kastelis ja lannottas kuinka. Sipulikukkien sipulit syö myyrä. Tänä syksynä meinaan kuopata noin sataviisikymmentä kukkasipulia - joko meillä on ensi keväänä paljon ihania kukkia tai lihavia myyriä.
Se on sitten vesimyyrä. Niitä joskus on täälläkin, mutta sitten taas häviävät. Minullakin on menossa sipuleita maahan, jos ei ihan yhtä paljon, en ole tarkkaan laskenut. Mutta pieniä kukkia vain, sellaisia mistä kimalaiset tykkää.
Mitäs jos pistäisit katteen siihen maahasi, ja lopettaisit kastelun taimivaiheen jälkeen? Ainakin johonkin kohtaan. Vesi on monta kertaa isompi ongelma kuin kuivuus.
Vuonna 2013: Ihmettelin kun nimellä Ydym ja Yytymi ei löydy hakemalla ei niin mitään, mutta se johtuu siitä että nimi on väärin. Varsinainen nimi on Ydun, ja vanha lajike se tosiaan on. Kukaan vaan ei Suonijjoella ole ruvennut tuollaista nimeä lausumaan, vaan Yytyminä sen minäkin opin tuntemaan.
Lähetä kommentti