Hänen gradunsa alkaa olla valmis. Hänellä on hyvä pää, ja hän kirjoittaa oikein sulavasti ja mielenkiintoisesti. Hänellä myös varmaan on lukihäiriö, koska sanoissa oli niin paljon kirjoitusvirheitä, ja ehkä hän sen takia iskosti itsensä keväällä kauniisti mieleeni, tiesi tarvitsevansa apua tavallista enemmän. Lukihäiriöinen ei ole mitenkään tyhmä eikä mielikuvitukseton; sanoissa vain menee helposti kirjaimet sekaisin, ja lauseet on joskus kumman näköisiä. Silti hän kirjoittaa erinomaisesti, todella luettavan sujuvaa, tieteellistä mutta iloista tekstiä. Sille on vain tehtävä suomen kielen kielieditio.
Muistin hyvin sen keväisen tilanteen käsikirjoitusta lukiessani, ja sen tunnelman. Sitä ei voi unohtaa. Hänellä ei ole kovin paljon kunnianhimoa; haluaa tehdä kunnollisen gradun, mutta jättää korkeimmat arvosanat sikseen; ne vaatisivat vielä puolesta vuodesta vuoteen töitä. En näe häntä enää, käsikirjoitus tuli sähköpostilla ja valmiin gradun palautuskin toimii postitse. Mutta on hän taas mielessä. Tällaista tämä elämä on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mielessä gradunsa vuoksi vai jostakin muusta syystä? Oikeastaan aika hämmentävää, että sitä voi ihastua ihmiseen pelkästään tämän luoman tekstin vuoksi. Sitten kun tapaa henkilön oikeassa elämässä, lumous särkyy. Siksi ei koskaan pitäisi tavata lempikirjailijoitaan livenä.
Hänet tunnen elävänäkin, linkkini ovat vain hämäriä.
Mutta me olemme sanallisia olentoja, ja kyllä se ihastus ihan sanojen kauttakin syntyy. Niinpä minun ei varmaan koskaan pitäisi sinua tavata.
Ei tosiaa pitäisi. Ihmiset, jotka tuntevat minut esim. työn kautta, eivätkä tiedä satuilustani mitään, tuskin pystyvät kuvittelemaan, että minusta pulppuaa satuja. Ja ihmisillä on oikeus pitää illuusionsa toisista ihmisistä.
Lähetä kommentti