Mualiman kaunein iän on nuor savolaenen naenen puhumassa ilosesti. Vuan ei sitä ennee paljon kuule, kiel muuttuu suomeks. 

Maailman toiseksi kaunein ääni on vasemmistolaisen naislaulajan ääni; ei mikään koulutettu ääni, vaan sellainen luonnollisen kaunis, vahva ja vähän käheä ääni, joka sopii johtamaan yhteislaulua ryyppyilloissa ja muissa kokoontumisissa. Seurustelin joskus kauan kauan sitten kaksi vuotta sellaisen naisen kanssa. Yhteiselo oli vaihtelevaista, mutta sekä hänen lauluäänensä että hänen tuoksunsa oli kertakaikkisen huumaava. Sellainen, mikä sai unohtamaan kaiken muun. 

Natalia on yksi laulu siltä ajalta, varmaan kaunein niistä. Runo Elvi Sinervo Hämeenlinnan naisvankilassa joskus 1942-44, sävellys Kaj Chydenius 1970-luvun alussa, ja levytys Agit-Prop 1972. Helsingin paikallislehdessä 2004 julkaistu Natalia Tusula-Vereschjaginin tarina täällä. 





Maa vieras on ja kylmä kevät sen.
Natalia, sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa,
jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasia.

Taas kerro mulle maasta nuoruutesi,
Natalia, sua kuuntelen,
ja tunnen veres virran lämpöisen,
kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina.

Maa vieras on ja vieras kansa sen.
Natalia, sua tunne en.
Jaan osas vain ja sellin kivisen,
ja uness’ kerran tuoksuu sullekin akasia.

Vaan silmäis sinen, viha tummentaa,
Natalia, kun muistat taas.
On vieras hävittänyt armaan maas,
vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina.

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon.
Natalia, oi kuuletko,
soi yössä rakentajain laulut jo.
He palaavat, ja silloin vapaa on taas Ukraina.