Sain sen akun silloin kun pitikin, eilen aamulla. Hyvä, että iso osa tästä maasta tekee töitä heti aamusta.

Mieleen vain jäi siltä reissulta miten huollon omistaja kauppasi minulle takaisin Rönöttiä, jonka sille viime kesänä 100 eurolla möin. Se auto oli kokeiluni katsoa millaista eurooppalaisella autolla olisi ajella pitkästä aikaa. Kuplista aikoinani tykkäsin, usealla semmoisella 1950-luvun ja 1960-luvun alun mallilla joskus ajelin ja niitä velipojan kanssa rassailin. Niitä on vähän ikävä. Moottorin ääni tulee oikeasta paikasta kun se murisee selän takana, ja työntää autoa, eikä vedä. 

Lakunassa oli hyvä penkki ja pehmeä kyyti, tykkäsin kyllä ajelusta sinänsä, mutta pehmeä se auto oli materiaaleiltaankin. Kaksi vuotta sillä ajelin, ja sitten se rupesi hajoamaan käsiin. Joka puolelta kerralla. Emotionaalinen auto, jolle ei voinut edes karjua perkelettä ilman että jokin taas hajosi. Oven kahvat, bensatankin lukko, bensatankin kansi, valot eri puolilla, takalasin pyyhin, pyörän laakerit, iskarit, pakoputki, pissipojan tankin kansi, pellit helmamuovien alla, vaihdelaatikko ... mikä tahansa. Se menee kyllä halpana kakkosautona ja raktorina autohuollon omistajalla, joka itse sitä teippaa harva se viikko kasaan, tai jollain vastaavalla tee-se-itse miehellä, jolla on autotallin hyllyt täynnä sopivia varaosia. Muuten sitä ei omista eikä sillä aja kuin oikein rikas mies. Vaikka Rönöttiä ihan lämpimin mielin ohi kävellessäni vilkaisinkin, en silti edes silmänräpäyksen vertaa ajatellut ostaa sitä takaisin. Vitsi se olikin. Huumorimiehiä. 

Toyota on laatuauto. Eikä tämäkään uusi. En ole vielä eläissäni uutta ostanut. Kohtuuhintaan saa vanhojakin.