Lukeminenkin alkaa taas maistua. Se on hyvä merkki. Luin 100 sivua hyvää kirjaa Japanin-Korean suhteiden historiasta kielianalyysin kannalta, reilun 100-sivuisen lisurin, sekä iltasatua tyttären kanssa. Se Alcottin kirja on kerta kaikkiaan kamala. Joko minä en oikein kärsi edes kuunnella kun se on niin hempeää, tai sitten rupean itkemään kun se on vielä hempeämpää, enkä saa luettua. Tyttäreen se taas menee kuin häkä, ja hän se suurimman osan lukeekin. Hän on minua paremmin perehtynyt tähän genreen. Minun vuoroni on valita seuraava kirja. 

Tein vaimolle laudoista kehikon jalkoineen, pyöristin jyrsimellä reunat ja kulmat. Sen päälle hän sai levittää harson, jonka kohta puoleen kesäkuussa vaihtaa  ötökkäverkkoon. Kaalikärpäset tekee pahaa jälkeä retikoissa ja daikoneissa, jos ei niitä suojaa aika raskailla välineillä. 

Akku meni loppujen lopuksi tilaukseen. Saan nimenomaan aurinkosähköjärjestelmään tarkoitetun akun, sen pitäisi latautua paremmin vaikka olisi mennyt talvella aivan tyhjäksikin. Tietysti kunhan ei jäädy ja hajoa siihen. Saan sen huomenna seitsemän jälkeen, ja ehdin aamupäivän aikana ajella mökille, asentaa sen, ja ajaa taas maanteitä byrooseen neuvomaan seuraavan gradun tekemisessä. Kunst der Fuge saa taas raikua pitkin Suomenmaata, jos on yhtä lämmin kuin tänään, niin että voi ajella ikkuna auki.