光福寺 Kōfukuji ほしな寺 Hoshina-dera

Tämä temppeli on vaatinut töitä, noin kymmenen käyntikertaa, yksi niistä täällä. Tämä ei ole turistitemppeli, joten tästä ei saa tietää oikein mitään jos ei kysy, ja sellaisten ihmisten löytäminen yleensä tyhjästä temppelinpihasta, jotka jotain tietäisivät, ei ole ollut ihan helppoa. Japanilaiset eivät itse asiassa ole kovin tietäväisiä  edes omien temppeliensä asioista, joten vastauksiakin on ollut monenlaisia. Mutta lopulta olen saanut haastateltua temppelin papin, joka siellä myös asuu; temppelin tulevan papin, joka nyt vielä on 60-vuotiaana koulunopettajan hommista eläkkeelle jäänyt mies, nyt buddhalaisuuden opiskelija; sekä hänen vaimonsa.

Temppelin lyhyt nimi on 光福寺  koko nimi on Kōfukuji eli Säteilevän onnen temppeli. Sen lempinimi, jolla seurakuntalaiset sen tuntevat, on ほしな寺 Hoshina-dera, eli Kuivavihannesten temppeli. Sen koko nimi on 干菜山斎教院安養殿光福寺, eli suunnilleen Kuivavihannesten vuoren puhtaan opetuksen salin puhtaan maan säteilevän onnen temppeli, eli 浄土宗 Jōdoshū sen buddhalaisuuden haarana on. Temppeli on perustettu 1200-luvulla jonnekin muualle, mutta 1582 se siirrettiin nykyiselle paikalleen Takano-joen rannan lähelle, Demachiyanagin nykyiseltä asemalta pari sataa metriä länteen. Toyotomi Hideyoshi halusi sen siihen taistelulinnaksi puolustamaan keisarin palatsia niiltä demoneilta, jotka pääsisivät lävitse Itä-vuorten temppeliketjusta. 1593 hän vieraili jälleen temppelissä ja pääpappi antoi hänelle lahjaksi kuivattuja vihanneksia, minkä johdosta hän nimesi sen uudelleen Kuvavihannesten vuoren temppeliksi. Vuorelle siitä on pari kilometriä; vuorta vain käytettiin silloin buddhalaistemppeleiden nimissä, niiden sijainnista riippumatta. Temppelin merkitys väheni kuitenkin Tokugawa Ieyasun aikana, koska hän veti tukensa pois Hideyoshin temppeleiltä, ja suosi sen sijaan vähän idempänä olevaa Hyakumanben Chionjia. Hoshinadera on siksi nykyään pieni temppeli vain. Pidän siitä koska se on niin ankaran karulle maalle tehty, hyvin suoraviivainen ja harmaa, mutta ystävällisen oloinen temppeli.

Lähes kaikki mikä siellä näkyy on uutta. Tai kohtalaisen uutta. Siellä on kyllä erilaisia vanhoja aarteita, niin kuin kaikissa muissakin temppeleissä, mutta ne ovat rakennusten sisällä tallessa, eivätkä niin kovin ihmeellisiä; vanhoja patsaita ja rumpuja. Sillä on ollut myös vanha kello, mutta edellisen sodan aikaan hallitus tarvitsi sen pronssin varusteluun, joten se hävisi. Nykyinen kello on vanhan kopio, 1960-luvulta, kun on ollut varaa sellainen jälleen valattaa.

Jotain vanhaa temppelipihassa on siellä täällä, kuten tämä kivi, johon on kirjoitettu 南無阿弥陀仏 Namu Amida Buttsu. Siitä näkee, että ei temppeli vanhastaan rikas ole ollut. Ilman mahtavia tukijoita ei uskonnolla rikastu.

 Kaikkein mielenkiintoisinta siellä onkin se mikä on uutta. Tämä patsas esittää Puhtaan maan buddhalaisuuden perustajaa 法然 Hōnenia lapsena, jolloin hänen nimensä oli vielä 勢至丸 Seishimaru. Patsaan jalustassa hiraganalla kirjoitettuna, jotta lapset sen osaisivat lukea, ja saisivat siitä esikuvaa itselleen. Temppelin edellinen pappi on hankkinut sen 1980-luvulla.

 Nykyinen pappi puolestaan hankki temppelipihaan 1990-luvulla oman haluamansa patsaan. Hän on 水子地藏 Mizuko Jizō, eli Vesilasten Jizō, boddhisatva, joka hoitaa nimenomaan ennen vanhempiaan kuolleiden lasten sieluja Puhtaaseen maahan. Vesilapset tarkoittavat joko keskenmenossa tai abortissa kuolleita lapsia.

 Kun temppeli oli alkanut muuttua lasten suojeluksen temppeliksi, naapurusto keräsi sinne myös siellä täällä alueella tien varsilla yms paikoissa olleita pieniä bosshisattvoja, jotka nekin ovat erikoistuneet lapsien suojeluun, myös elävien siis. Täällä ne ovat nyt katoksen alla yhdessä porukassa, monet hyvin vanhoja, jotkut nuorempiakin.

 Seurakuntalaiset vaihtavat pyhäkön kankaat kahteen kertaan vuodessa; tällä kertaa sinne on joku halunnut leikkikaluaiheisen etuvaatteen. Limpparia ja pähkinöitä heille on myös tuotu, ja tuoreet kukat toki aina.

Siellä on myös hautausmaa, kuten melkein kaikissa buddhalaistemppeleissä. Sain selville, että Tokugawa Ieyasu määräsi sellaisen jokaiseen, ja samalla hän määräsi jokaisen japanilaisen liittymään lähimmän temppelin seurakuntaan. Tarkoituksena oli kitkeä pois kaikki kristityt maasta, ja tarpeen vaatiessa omasta temppelistä sai halukas todistuksen, että ei varmasti ole kristitty. II maailmansodan jälkeen laki ei vaadi enää samanlaista rekisteröitymistä temppeliin, mutta 350 vuoden käytäntö on edelleen vahva, ja temppeleissä hautausmaat. Täältä näkee Hieizanille; häämöttää vähän vasemmassa reunassa. Hautakivissä on joitakin vanhoja, mutta pääosin ne ovat uusia. Ruumiita niiden alla ei ole; Japanissa kaikki vainajat poltetaan. Eli tuhkauurnia siellä on.

 Koska näillä hautausmailla ei ole nurmikkoa, eikä niissä kasvateta kukkia mullassa, niissä ei ole suomalaisten hautausmaiden haravia ja muuta puutarhavälineistöä. Sen sijaan patsaat ja kivet tarvitsevat pesemistä, joten siellä on harjoja ja pyyhkeitä haudoilla kävijöiden tarpeisiin.

 Sekä sankoja ja kauhoja. Ilmoitustaulu, jossa on erilaisia tiedotuksia ja ohjeita.

Ihan edelliseen valokuvaan ei mahtunut, mutta siinä vieressä on ohjeet kuinka hautausmaalla käyttäydytään. Aloitetaan tervehtimällä haudassa olevia esi-isiä ja -äitejä, ja jos on huolia, keskustellaan niistä heidän kanssaan. Sen jälkeen puhdistetaan hauta. Pestään kaikki kiviosat, kitketään rikkaruohot haudan ympäriltä ja lakaistaan tuulen tuomat lehdet ja muut roskat. Viereisille haudoille olisi hyvä myös antaa vettä, jos niiden kukat näyttävät tarvitsevan, tai kivet kaipaavat pesemistä, sekä tervehtiä niiden asukkaita. Mukana tuodut tavarat viedään pois, ei jätetä mitään tarpeetonta haudoille. Haudat ovat paikkoja, jonne palataan, ja tervehditään siellä hiljaa vanhempia. Lapset mukaan, heille opetetaan samalla kuinka siellä käyttäydytään.

 Toisessa tiedotteessa pyydetään, että haudoille ei tuotaisi hedelmiä ja muuta syötävää. Ne vetävät puoleensa hyönteisiä, joista on vain haittaa hautausmaalla.

 Kolmannessa tiedotteessa kerrotaan, että hautausmaalla riehuneet huligaanit, jotka olivat viskelleet kukkia, suitsukkeenpidikkeitä ja kynttilänjalkoja pitkin käytäviä, olivat lintuja, jotka haeskelivat pesätarpeita itselleen. Temppeli yhteistyössä poliisin kanssa kokeilee valoilla ja äänillä pitää riehujat kurissa, sekä pahoittelee että sen voimakkaampiin toimiin niitä vastaan ei voi ryhtyä. Pieniä korkeita piipittäviä ääniä päästäviä koneita siellä olikin.

 Syyskuussa 2012 lähti illalla kotoaan pienelle kävelylle kuvan 5-vuotias Miaa-chan, eikä se tullut koskaan takaisin. Se oli emännälleen hyvin rakas. Hän on etsinyt sitä lakkaamatta kaikkialta, ja hälyyttänyt kaikki löytöeläinasemat, ja pyytää kissan nähneitä soittamaan lankapuhelimeensa tai kännykkäänsä, tai lähettämään faksin. Mutta mistään sitä ei varmaan koskaan löytynyt, koska ilmoitus on taululla vieläkin. Niin voi elämässä käydä.