Kun lähtee kävelemään meiltä Theodor-Heuss-Brücken yli Reinin toiselle puolelle Niederkasseliin, ja jatkaa vain siirtolapuutarhan ohitse (TV-torni näkyy etelähorisontissa pienenä)
vielä vielä kymmenisen minuuttia kävelyteitä, tulee paikkaan, joka saksaksi vaikuttaa ekotalolta, mutta japaniksi se on 恵光寺 (Ekooji) eli Armon säteiden temppeli. Siellä on kyllä japanilainen kirjasto ja kulttuurikeskus sekä japaninkielinen lastentarha, mutta pääasiassa siellä on tuo temppeli ja sen puutarha. Se on Puhtaan maan lahkon temppeli, itse asiassa jonkin japanilaisen temppelin tytärtemppeli, mutta en saanut selville minkä. Saman nimisiä buddhalaistemppeleitä on Japanissa useampia, Kiotossakin yksi. Pitäsi käydä sielläkin joskus. Saman japanilaisen lahkon seurakuntia on muuallakin maailmassa. Se oli köyhien 1800-luvun siirtolaisten uskonto, nykyäänkin Japanissa kaikkein yleisin lahko. Temppeli on valmistunut 1993, Düsseldorfiin siitä syystä että se oli Euroopan suurin japanilaisten bisnesalan ihmisten ja heidän perheidensä keskittymä siihen aikaan. Edelleen kaupungissa on japanilaisia paljon, mutta niin on myös kiinalaisia ja korealaisia, joten he eivät erotu niin selvästi enää. Joka tapauksessa se on ainoa buddhalainen temppeli Euroopassa, ja lähin paikka minne Suomesta pääsee halutessaan näkemään aidon temppelipuutarhan. Hyvin se on tehty. Ei kovin iso, mutta nätti kuitenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jännä tuommoinen "hiekkajoki" jossa sitten pieni lampare vettäkin.
Joo, hiekallakin sen liikkeen tunnun saa tehtyä. Pitää välillä haravoida roskat pois, mutta muuten helppohoitoinen ja matalaenerginen ratkaisu. Nättikin.
> se on ainoa buddhalainen temppeli Euroopassa
Ei muuten pidä paikkaansa.
Lähetä kommentti