Kaiserswerth

Nätti vanha paikka Reinia vähän alaspäin, Düsseldorfin lentokentän pohjoispuolella. Alueen entinen keskus, nykyään Düsseldorfin kaupunginosa. Tähän paikkaan, silloin Reinissä olevaan saareen (Werth =saari) perusti irlantilainen munkki Suitbert benediktiiniläisluostarin noin vuoden 700 tienoilla ja alkoi käännyttää frankkeja kristinuskoon. Siitä on jotain jäänteitä tämän vanhan kirkon sisällä, mutta se oli kiinni kun siellä käytiin.

 Kirkon seinässä on muistolaatta noituudesta tapetuille, sekä noituusoikeudenkäyntejä vastustaneille. Täällä niitä käytiin kaikkein kiihkeimmin, katolisuuden ja protestanttisuuden rajamailla. Viimeinen Düsseldorfin alueella noitana poltettu oli Helena Mechtchildis Curtens ja hänen naapurinsa Agnes Olmans, kolmen lapsen äiti. Helena oli noitaoikeuteen joutuessaan 14-vuotia tyttö, joka kidutettuna antoi ilmi naapurinsa. Helenan rääkkääminen kesti kaksi vuotta, niin että kun hänet viimein sidottiin roviopaaluun 19.8.1738, oli hän jo 16-vuotias. Agnes Olmans poltettiin yhdessä hänen kanssaan.

 Werthistä tuli Kaiserswerth eli keisarin saari noin vuonna 1000, kun sinne rakennettiin kivestä pysyvämpi teltta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarille, eli Kaiserpfalz. Keisareilla ja kuninkailla ei keskiaikaan ollut välttämättä mitään kiinteää pääkaupunkia, vaan he hallitsivat hevosen selästä, kuljeskellen siellä täällä valtakunnassaan. Kivinen teltta on kätevämpi pahaa ilmaa ja vihollisia vastaan kuin nahkainen, joten tänne yksi sellainen. Siitä kehittyi myöhemmin linnoitus ja tulliasema, jossa kerättiin varallisuutta keisarille Reinin kaupasta. Espanjalaiset hajottivat paikat 1500-luvun lopulla, minkä jälkeen Kaiserswerth köyhtyi ja Düsseldorfista alkoi tulla alueen uusi taloudellinen ja hallinnollinen keskus.

 Ikivanha sairaala siellä on, Pyhän Marian sairaala. Tässä vain yksi sen rakennuksista.

 Ja kuten katolisuuteen kuuluu, kärsimyksen symboleja aina jostakin löytyy.

 Kaiserswerthissä on myös muumitalo, jossa joku asuu. Sanoivat kyllä tämän olevan entinen tuulimylly.

 Onko pizza italialainen vai saksalainen alkuperältään, vai ehkä taas yksi Marco Polon Kiinasta 1200-luvulla tuoma ruoka kuten makaronikin? Saksassa joka tapauksessa on jossakin etelässä hyvin vanhaa juurta litteän paistetun ja eri aineksilla päällystetyn leivän syöntiin. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aikanahan molemmat olivat yhtä valtakuntaa. Tässä muinaisessa saksalaisessa variantissa ei kuitenkaan ole tomaattitahnaa pohjalla, ja leipäpohja on melkein paperinohut. No, pahvinohut joka tapauksessa. Hyvää syödä. Nimenä sillä oli liekkileipä eli Flammkuche. Niitä on ennen tehty puu-uuneissa ensimmäisenä paistoksena niin, että hiiliä on vain työnnetty vähän syrjään, ja ruoka on paistunut 1-2 minuutissa. Reunat jo palaneet. Samalla kokenut leipuri on voinut mitata aika tarkkaan mikä uunin lämpötila on, samalla tavoin kuin mummoni ennen vanhaan kokeili sanomalehtipaperin värin muutoksella onko uuni ruisleipien paistamiseen sopiva. Lasissa on Frankenheimer Altia, paikallista olutta, mitä melkein kaikki Düsseldorfissa juovat.

 Siellä on niin monta kerrosta historiaa. Paikka on hyvin saksalainen Gaststätte, eli kapakka jossa syödään ja juodaan, nyt jo iltamyöhällä tyhjentymässä. Mutta sen sisustus on kuin brittiläisestä pubista - tai tuo puhelinkioski pubin edestä. Johtuen siitä että nämä alueet olivat II maailmansodan jälkeen brittien miehittämiä, ja heiltä jäi oma kerroksensa alueen kulttuuriin.