天龍寺 on myös vanha tuttu temppeli. Meillä oli tapana kävellä sinne vuoripolkuja Länsivuorten toiselta puolelta, missä silloin asuttiin, tytärtä välillä sylissä tai hartioilla kantaen. Se on kovin nätti. Tykkään siitä paljon. Sen edessä on yksi Kioton hienoimmista kiviasetelmista. Sitä vain ei oikein saa kameraan, pitää mennä katsomaan itse.
Täälläkin on hiekkaa paljon.
Ja tarkkaan kasvatettuja petäjiä.
Lampi, alkavaa Japaninvaahteran lehtien punastumista jo vähän näkyvissä.
Bambumetsää, jota noilla vuorilla on paljon, on vähän temppelin alueellakin.
Sammalpohjaisia metsiä, joissa eivät kuitenkaan kävele muut kuin puutarhurit.
Siellä on myös mielenkiintoinen patsas, joka muuten on buddhalainen, mutta joka pitää kädessään keskiaikaista kristillistä maapalloa ja ristiä. Patsas ei ole keskiajalta, vaan paljon nuorempi. Temppelillä oli jotain tekemistä japanilaisten lentäjien kanssa II maailmansodan aikaan, ilmeisesti kamikaze-lentäjien, ja sodan jälkeen siellä päätettiin pystyttää patsas siunaamaan sodassa kuoleiden lentäjien sieluja. Ei ollut kuitenkaan syytä enää rajoittua pelkästään japanilaisiin lentäjiin, vaan ekumeenisesti sen haluttiin siunaavan kaikkia lentäjiä, ja risti maapalloineen sai symboloida muuta maailmaa. Buddhalaisuus ei muutenkaan ole ollut kovin tarkka ulkorajojensa suhteen. Se otti rauhallisesti vastaan kristityt 1500-luvulla, ja tekee niin nykyäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti