Toisen vyöhykkeen linna on ensimmäisen shōgunin Tokugawa Ieyasun itselleen rakennuttama huvila keisarin palatsin eteläpuolella. Ennen Nagoyan linnaa, joka siis jäi viimeiseksi. Tähänkin kulutettiin paljon sotaherrojen rahoja, jotta he eivät joutaisi enää sotia käymään, ja paljon sitä mitä ilmeisimmin saatiin tähän menemään. Ensimmäinen rakennus valmistui 1603, jolloin hän vieraili siellä, ja tiettävästi - tiettävästi - tukevia lattialautoja ei ole tarvinnut uusia sen jälkeen, joten siellä voi kävellä samoilla käytävälaudoilla kuin Ieyasu. Tämänkin rakennusprojektin poika ja pojanpoika vasta viimeistelivät, sen verran iso se oli. Hyvin Ieyasu tämänkin suunnitteli, kuten kaiken muunkin. Hyvin komea paikka. Tässä pieni vartiotorni uloimman vallihaudan luona; pääsisäänkäynti tuolla edessä sillan luona.
Koska tämä on niin keskellä kaupunkia, helppo tulla, ja niin kuuluisa, ei täällä ole koskaan puutetta kävijöistä. Arkipäivänäkin (minulla oli yhtenä päivänä 2 tuntia aikaa ja tämä oli lähellä viime viikon työpaikkaa) meitä oli täällä paljon. Tässä rakennuskompleksissa shōgun teki töitä Kiotossa käydessään, ja viimeinen shōgun Yoshinobu vuonna 1867 julkisesti ilmoitti palauttavansa vallan keisarille, jonka jälkeen koko alue siirtyi keisarin haltuun. Nykyään Kioton kaupunki omistaa sen.
Arvonimi Sei-i tai shōgun 征夷大将軍 siis tarkoittaa "Barbaarit alistava suuri armeijan ylipäällikkö" jolla oli diktatoriset valtuudet, ja niiden perusteella hän hallitsi koko maata. Muodollisesti keisarin alaisuudessa, käytännössä keisarin kohteliaasti syrjään siirtäen.
Täällä on paljon petäjiä. Ne ovat pitkän iän symboli. Kun on valtaa ja vaurautta, niin mielellään lisäilisi siihen vielä paljon muutakin hyvää. Täällä on yksi Kioton hienoimmista lammista.
Lammessa on kolme saarta; yksi symbolisoi kilpikonnaa (= pitkää ikää), toinen kurkea (= pitkää ikää) ja suurin saari on nimeltään Iänkaikkisen onnellisuuden saari. Kaikilla niillä kasvaa petäjiä.
Näkymä tälle lammelle aukeni shōgunin työhuoneesta. Hän saattoi antaa silmän lepäillä siinä politiikan miettimisen välillä. Tämä on todella hieno lampi. Eri näköinen eri paikoista. Kiviä on aseteltu niin syvään asetelmaan, että niiden suhde toisiinsa muuttuu vaikka vain vähän kulkisi eteenpäin polulla.
Portaat, riittävän leveät isommallekin shōgunille.
Puutarhaa.
Rakennuskompleksia vartiotorninmäeltä. Torni paloi 1700-luvulla, eikä sitä vielä ole rakennettu uudestaan.
Vaahterat alkavat punastua jo enemmän.
Alueen yhdellä ulkoreunalla on kaistale, jonka puutarha on tehty vasta 1965. Siellä on myös teehuone, jossa vierailija voi käydä nauttimassa virvoketta. Minä en kahteen tuntiin ehtinyt, puutarha vei ajan, mutta en epäile etteikö tee olisi ollut hyvää. Listan hinta oli 7 euroa kupillisesta; luulen että se ei olisi kallista esteettisestä kokemuksesta.
Näköalat ainakin; 1960-luvun sommittelu ei häviä millään tavalla 1600-luvun sommittelulle. Se vain on erilaista.
Lopuksi, ennen uloskäyntiä, voi halutessaan ostaa muistoja niin paljon kuin jaksaa ja syödä halvemmalla kuin yllä mainitussa teehuoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti