Nagoya ei ole suuri turistikaupunki, eikä siellä Kioton tavoin ole joka paikka täynnä nähtävyyksiä. On siellä kuitenkin jotain, erityisesti Nagoyan linna, joka lienee suurin Japanin keskiaikaisista linnoista. Tokugawa Ieyasu sen rakennutti, entisten linnojen pohjalle, ottaen rahat siihen ympäri valtakuntaa. Eli hän veti paikallisilta sotaherroilta pois heidän ylimääräistä varallisuuttaan, hankaloittaen heidän ryhtymistään uusiin sotiin, samalla kun rakensi itselleen joukon voimakkaita tukikohtia. Nagoyan linna on niistä suurin ja viimeisin. Ei se tosin aivan Ieyasun aikainen ole; amerikkalaiset pommittivat sen palopommeilla kokonaan taivaalle II ms aikaan, mutta kuten kaikki muukin vanha rakennuskanta Japanissa, ikää ei määrittele fyysinen rakennusaika vaan ne piirustukset, joita rakentamisessa käytetään. 1950-1960-luvuilla se on tehty uusiksi.
Sieltä löytyy jälleen petäjiä ja rodoja miellyttävästi hoidettuina.
Kivisiä putouksia, teehuone sen vieressä.
Itse linna, jossa on kohtalaisen paljon kävijöitä, myös koululaisryhmiä paljon. Linnan sisällä on sekä museo että vanhaa taidetta, jota on hyvä käydä katsomassa.
Huipulta näkee hyvin sekä linnan puutarhaan että sen taakse Nagoyaan, joka puolelle.
Takapuolelta. Linna ei ole aivan niin suurella rahalla kiillotettu kuin vastaava Osakassa, ja rakennustyöt jatkuvat edelleen. Vallihautakin on sen takia kuiva nyt.
Vaikutelma on selkeästi karumpi kuin Osakassa, mutta siro rakennelma se on. Jos Nagoyassa käy, kannattaa se käydä katsomassa. Kätevästi maanalaisella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mulla menisi varmaan pää sekaisin noissa Japanin temppelipuutarhoissa! Ja niin isoa kameran muistikorttia ei ole tehtykään, että ne riittäisi ;)
Tietokone mukaan ja tyhjentämään välillä. Tietokonetta ei päivässä saa helposti täyteen, jos välillä vähän miettii mitä kuvaa.
Lähetä kommentti