Kapselihotelli Nagoyassa

Olin yötä kapselihotellissa; halusin nähdä vähän kaupunkiakin, jossa en koskaan ennen ollut kunnolla ollut. Tavalliset hotellit on samanlaisia kaikkialla maailmassa, ei kovin kiinnostavia, mutta kapselihotelli on jotain muuta. ウエルビー Uelbii (englannin sanasta Wellbe)  on sen nimi. Samalla ketjulla on Nagoyassa useampia kapselihotelleja; tämä sijaitsee 栄 Sakaessa, joka on Nagoyan kauppakeskus. Helppo löytää. Ajetaan  maanalaisen 東山線Higashiyama-linjalla Sakaeen, noustaan ylös maan pinnalle uloskäynnistä numero 8. Katsellaan ympärille ja löydetään maailmanpyörä. 

Asetutaan sen eteen kasvot siihen päin ja katsotaan oikealle. Pienen matkan päässä näkyy kadunristeys, kuvassa liikennevalo on punaisena. 

Kävellään risteyksen yli sen luo ja käännytään vasemmalle. Jatketaan kadun tätä puolta suoraan eteenpäin 

n. 300 m ja ollaan perillä.

Sisällä kysytään ensin onko tilaa, ja illalla klo 9 aikaan vielä yleensä hyvin on. Riisutaan kengät ja viedään ne lukolliseen lokeroon. Neuvottelut tiskillä alkavat vasta kun lokeron avain on annettu respan henkilökunnalle. Kenkänsä saa takaisin vasta kun kaikki laskut on maksettu. Ne ovat takuuna siitä. Kapselihotelli on halpaa yöpymistä, ja jotkut yöpyjät sen mukaisia.

Otan tavallisen halvan kapselin, en sellaista missä olisi tatamipohja. 4100 yeniä eli 41 euroa. Maksan sen ja saan kumisen rannekkeen, missä on avain; sama systeemi kuin uimahalleissa. Menen sisemmälle vaatelokerikkojen luo, riisun kaikki vaatteeni ja tungen ne kapeaan lokerikkoon reppuni kanssa. Mitään omaa ei pidetä päällä, kaikki kulkevat kaikkialla samanlaiset ruskeat kevyet pyjamat päällä. Tämä on oma miesten maailmansa, missä ulkomaailman statuseroilla ei ole merkitystä. Yöpyjät ovat kaikenikäisiä miehiä. Rekkakuskeja, rakennusmiehiä keikalla, pienten yritysten kaupparatsuja, maalta kaupunkiin asioitaan toimittamaan tulleita isäntiä, työttömiä etsimässä töitä vieraasta kaupungista, turistimatkalla olevia eläkeläisiä, joskus pikkurikollisen tyyppistä vähän säälittävää ja vähän inhottavaa väkeä (mutta oikeita yakuzoja en ole koskaan nähnyt. Heitähän ei päästetä mihinkään missä vaatteet riisutaan, kylpylöihinkään, koska heidän tatuointinsa paljastavat heidät heti, ja he karkottavat muut asiakkaat). Ulkomaalaisiin en ole koskaan törmännyt, mutta kaipa heitäkin on joskus. Kuulin respan henkilökunnan paheksuvan jotakuta, joka oli yrittänyt ottaa valokuvia sisällä. Mitään muuta kuin japanin kieltä paikoissa ei koskaan ole esillä. Ammatit saattaa tulla esiin keskusteluissa, mutta ulkoa päin sitä ei näe. Kaikki ovat samanlaisia. Puolen yön jälkeen hotelliin tulee vielä töiden jälkeen ryyppäämään jääneitä valkokaulustyöläisiä, jotka ovat poikamiehiä eivätkä viitsi ajaa tuntia paria kotiinsa, vaan jäävät mieluummin keskustaan yöksi nukkumaan muutaman tunnin.

Naisia ei kapselihotelliin lasketa ollenkaan. Yöpyjiksi siis; töissä heitä siellä toki on. Naiset aiheuttaisivat vain hankaluuksia kymmenien miesten keskellä yöpuvuissaan, joten heidät pidetään ulkona.

Kaikki on hyvin kurinalaista. Suoraviivaista, kohteliastakin, mutta joka tapauksessa kurinalaista. Sekalaiset liikkuvat miesporukat on asetettava selviin sääntöihin; niin heidän kanssaan tulee hyvin toimeen. Siellä ei huudeta eikä mekasteta, tilaa aina annetaan kun sitä kohteliaasti pyydetään, ystävälliseen keskusteluun vastataan, mutta yleensä kaikki ovat hiljaa. Useimmat ovat tulleet sinne yksin, eivätkä tunne ketään muita. Nukkumaosastolla on aina absoluuttisen hiljaista. Edes yöllä täydessä kännissä saapuvat eivät mekasta eivätkä sössötä yhtään, vaan menevät hiljaa nukkumaan.

Minulla on pyjama päällä ja ranneke ranteessa. Mitään muuta en tarvitse. Tämä on matkalla olevien työmiesten paratiisi. Ensin kaikki menevät peseytymään. Puhdasta olla pitää. Heitän pyjamani ja silmälasini lokerikkoon, otan hyllystä pyyhkeen mukaan. Kylpylän puolella on kaikki valmiina. Saippuat ja shampoot, hoitoaineet. Partahöylä. Hammasharja, jossa on kuivamuodossa tahna valmiina. Kampa niille joilla on vielä tukkaa. Kun on peseydytty, voi käydä saunassa katsomassa televisiota samalla kun hieroo kuivaa australialaista suolaa nahkaansa. Sauna tarkoittaa vain kuumaa huonetta, vettä niille kiukaille ei heitetä. Televisio niissä on aina; eivät tiedä miten istuessa muuten aikaansa viettäisi. Kun suolan on lähtiessään huuhdellut kylmässä suihkussa pois, voi mennä istuksimaan kuumiin porealtaisiin, tai erikoisaltaaseen, jossa on veden seassa sakea. Aina jotain uutta keksivät. Ei niin paljon että se missään tuntuisi, mutta tuoksuu vähän kuitenkin. Kylpemisen jälkeen kuivaan, heitän pyyhkeen koriin ja puen pyjaman takaisin päälleni. Juon automaatista kylmää teetä pari kupillista. Kaikki kuuluu samaan 41 euron hintaan.

Kun olen riittävästi lekotellut kuumissa vesissä, on aika lähteä kokeilemaan jotain muuta. Tilaan hieronnan, reilusti puolitoista tuntia. 60 euroa. Se pannaan laskuksi rannekkeeni numerolle; rahaa kapselihotellissa ei tarvitse kanniskella mukana. Hallissa on 8 hierontapöytää vierekkäin, niillä 8 ukkoa, ja meitä hieromassa 8 naista. Kun jokin pöytä tyhjenee, tulee siihen kohta uusi asiakas. Täällä ei erotella asiakkaita verhoilla toisistaan, vaan kaikki on aina julkista. Hierojanaiset ovat jo varttuneita. Minun hierojani on varmaan reilusti yli 60-vuotias, tiedä vaikka olisi 70, mutta oikein mukava ja taitava. Hän aloittaa panemalla naamaani voidetta ja silmiin virkistystippoja. Sitten kylmä pyyhe naamalle ja hieromaan. Hän käy lävitse lihakseni ja taivuttaa kaikki niveleni eri asentoihin. Otteet ovat suoraviivaisen ronskeja; minä ähkin niin kuin muutkin ukot kun minua väännetään solmuun. Ensin selällään ja toinen puoli aikaa mahallaan.  Loppupuolella olen jo melkein unessa. Hyvä hieronta. Sen päälle nojatuolissa kupillinen kylmää vettä ja toivotukset tulla paikkaan vieraaksi uudelleen.

Käyn lopuksi ravintolassa. Koska minut syötettiin vierailemassani yliopistossa töiden päälle hyvin, ei minulla ole nälkä, mutta juon pienen oluen illan päätteeksi. Sekin menee rannekkeen kautta laskulle. On siellä useampi mies syömässäkin, olutta myös kaikilla pöydässä. Siellä sitä saa juoda, ja tupakkakopissa, mutta sen kanssa ei kävellä ympäriinsä.

Internethuone hotellissa myös on, mutta minua ei kiinnosta sähköpostien lukeminen. Töitä tehty jo tarpeeksi. Toisessa huoneessa on hyllyt täynnä mangoja, joita saa lukea halutessaan nojatuolissa, mutta väsyttää jo. Kapseliosastot on erotettu ovella muista tiloista. Niissä on kahdessa rivissä kapseleita kahdessa kerroksessa. Kiipeän omaani. Siellä on patja, tyyny ja peitto, puhtaat lakanat kaikissa. Peitto ei välttämättä edes ole tarpeellinen; sisällä hotellissa on enempi kuuma, jotta kukaan ei pyjamassaan vain vilustuisi. Kapseli on kapean sängyn levyinen ja miehen mittainen; aivan riittävän tilava nukkumiseen. Ei ihminen unessa sen enempää tilaa tarvitse. Oviaukon eteen vedän ohuen verhon ja olen omissa oloissani.

Napsautan katossa olevan television päälle. Se on äänetön; ääntä saa halutessaan napilla toiseen korvaansa. Sieltä saa näkyviin pari yleistä TV-kanavaa ja yhden kanavan pornofilmejä. Ne on kaikki japanilaista pornoa, suoraviivaista panemista. Sängyssä, punttisalilla, teollisuusvarastossa, kuorma-auton lavalla, kylpyammeessa ja yleensä paikoissa jotka ovat vieraille tuttuja heidän oman elämänsä piiristä. Paljon lähikuvia, tosin Japanin laki määrää sukupuolielimet ja karvoituksen peitettäväksi, joten ne kohdat on pikselöity. Pääosassa on joka tapauksessa pantavana olevan naisen näyttäminen eri puolilta, erityisesti tahdissa heiluvat paljaat rinnat, sekä nauttivat kasvot ja avoin huohottava suu. Häntä pannaan tarmokkaasti edestä ja takaa, päältä ja alta, pimppiin ja suuhun, yhden tai kahden miehen toimesta. On ne pätkät omalla tavallaan kohteliaitakin. Ei naisia pahoin pidellä. Niihin kuuluu pieni esileikki, kuten pillun nuolemista tai sukkahousujen repimistä haaroista auki, ja hänen näytetään saavan useita peräkkäisiä orgasmeja sen noin kymmenen minuutin aikana, jonka nämä pätkät kestää. Lopuksi mies vetää kullinsa pimpistä ja tekee kädellään viimeiset vedot, niin että sperma lentää naisen vatsalle tai rinnoille. Se on todiste siitä että joku ainakin sai varmasti orgasmin. Sen jälkeen alkaa ilman taukoa uusi pätkä, missä on uusi nainen. Vuorokauden ympäri. Sellaisen katselu viimeistään pyyhkii mielestä kaikki ulkomaailman huolet. Työmiehen tuutulauluja. Pitkään niitä ei viitsi katsoa, vaan on parempi nukahtaa.

Ei tässä kapselissa itse asiassa hirveän hyvin nukkunut. Aivan liian kuuma hyvään nukkumiseen. Heräilin muutaman kerran. Mutta pienistä ei kannata valittaa, ja yhtä kuumaa oli kaikkialla muuallakin. Kapseliin tulee koko ajan normaalia huoneilmaa, ei siellä ole vaikeuksia hengittämisen kanssa.

Aamulla aamiaiselle. Kuuluu hintaan sekin. Perinteinen japanilainen aamiainen: keitettyjä tai paistettuja vihanneksia, kalaa ja lihaa niin paljon kuin haluaa syödä, kupillinen miso-keittoa, ja kupillinen riisiä. Tuoremehua ja teetä/kahvia. Sellaisella aterialla pärjää pitkälle.

Aamulehdet tarjolla, sekä tietysti uutiset televisiosta, joka on mangahuoneessa aina auki. Osa miehistä luki lehtiä, osa vain mangoja. Heitä ei maailman meno kiinnostanut. Minä luin lehden. Euron kurssi hiljaisessa nousussa, puolipilvistä säätä luvassa täksi päiväksi, oppositio yrittää kaataa hallituksen ja saada parlamenttivaalit äkkiä käytiin, Itä-Aasian vapaakauppa-alueesta neuvotellaan Laosissa tämän kuun lopulla. Ja sen sellaista.  Hyvä tietää; maailma on edelleen menossa eteenpäin tavalliseen tahtiin.

Sitten lokerikolle, pyjama koriin, repusta puhtaat kalsarit, sukat ja aluspaita. Jos minulla ei olisi ollut sellaisia, olisin voinut ostaa ne automaatista. Kapselihotelliin mennessä ei tarvitse huolehtia mistään. Sen kuin vain kävelee sisään ja lähtee seuraavana päivänä siistinä pois.

Maksoin laskuni, kiitin ja lähdin kaupungille. Uusi päivä edessä.