Elamanmuodosta toiseen

27.9 to

Päivä kokouksia ja asioiden järjestelyjä kuukausiksi eteenpäin, kotiin vielä valoisan aikana, auton huuhtelu vedellä ja harjalla, tyttären kanssa rantaan, pumppu ylös ja irti putkesta. Putken ja sähköjohdon keriminen yhden kuusen alle talveksi, putken päähän muovipussi narulla kiinni roskasuojaksi.

                Piharakenteiden purku puutarhasta; puutavara jo niin lahoa että joutaa ensi kesäksi räksäverkon painoiksi. Pitää hankkia keväällä lautaa ja tehdä uudet. Valkosipulin istutus, isoja harvakseltaan ja pieniä poikasia väliin. Lannoitus ja peitto. Autokatoksesta ruohonleikkuri ja oksasilppuri sisään liiteriin, tilalle peräkärri talveksi. Sitten olikin jo pimeää. Onneksi tytär auttoi kaikessa, itsekseen ei olisi ehtinyt millään. Silläkin on koeviikko menossa.

                Sisälle ja syömään, tietokone auki, sähköpostia ja suosituksia säätiöiden kotisivuille. Ei jaksa, ei jaksa millään ... viikkojen väsymys jo päällä. Ei muuta kuin yhdeksältä nukkumaan. Mitä ei jaksa, ei jaksa.

 

28.9 pe

Herätys aamulla klo 4, tietokone auki ja edellisen illan töiden jatkaminen. Ne saa tehtyä puoleen seitsemään mennessä. Aamiainen ja suihkuun. Laukun pakkaus; siihen oli aikaa enää 10 min, mutta riittäähän sellainen, ei matkaan paljoa tarvitse. Vähän vaihtovaatteita, hammasharjan, passin, matkalipun printin, Visan ja rahaa.

                Reppu selkään ja laukku olalle, "Terve, kohtapa nähhään!" vaimolle ja tyttärelle. Mehtäpolulle ja sieltä tielle kohti linja-autoasemaa. Sataa tihuutti hiljaa, jokapäiväistä sadetta. Lämpötila vähän alle 10C.

                Rautatieasemalla tunnin odotus. VR:llä toimi siellä langaton verkko, joten jatkamaan niitä töitä ja muistuttamisia jotka linja-automatkan aikana olivat nousseet mieleen tekemättöminä töinä. Junalla Tikkurin kylään, väitöskirjan lukemista ja kommentointia matkalla aloitellen. Tekijä ei oikein osaa tehdä, eikä oikein englantiakaan; isotöinen teksti. Voi näitä tulevaisuuden toivoja.

                Check-in koneella, laukku baggidroppiin. Hyvinkin kaukana painorajasta. Boarding passia eivät enää antaneet, paikan olin varannut jo kuukausia aiemmin ja se oli printissäni. Syömään; lentokentällä on hyvät sapuskat. Kone auki ja ne menemään ne sähköpostit jotka oli nousseet mieleen junamatkan aikana. Kyllä nyt jumalauta pitäisi olla kaikki muistettu ja ihmisten asiat hoidettu. Läpi turvatarkastuksesta. Tuliaisia. Lakkahunajaa, tervapontikkaa, porometvurstia, lakritsaa ja sen sellaista. Eksoottisia makuja kaukaa oudoilta mailta. Penkille istumaan ja väikkärin jatkamista. Tekstarit vaimolle ja tyttärelle.

                Koneeseen, istumaan, turvavyö kiinni ja kiire pois. Enää ei tarvitse tehdä mitään. Ruokaa ja lasillinen punkkua. Elokuva päälle ja kuulokkeet korville. Huonohkosti tehtyä räiskettä missä tapahtumat ja melkein repliikitkin arvasi etukäteen, mutta eipä paremmasta väliä. Toinen elokuva päälle. Pilleri melatoniinia, niskatyyny ja silmälaput repusta, selkänoja taakse ja unta odottelemaan. Alta tunnin se tuli, niin kamala väsymys päällä jo valmiiksi. Jo lentomatkalla on saatava nukuttua muutama tunti, muuten uuteen aikaan vaihtaminen on kahta vaikeampaa.

 

29.9 la

Nukuinkin monta tuntia. Oikein hyvä. Niskatuki on hyvä keksintö, holtittomasti heiluva pää ei herätä vähän väliä. Heräsin aamiaiselle. Join kahvia kaksi kuppia, varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Yleensä en ota niin vahvoja aineita, mutta nyt piti järjestää itsensä virkeäksi.

                Reipas kävely käytävillä, passi ja viisumi kontrolliin, sormenjäljet ja kuva naamasta taas kerran rajaviranomaisten tiedostoihin. Kaikki paperit kunnossa; näiden kanssa sujuu kun kaikki on tarkasti tehty. Pientä odottelua hihnalla, kassi olkapäälle ja tulliin. Tarkastivat ihmiset passien perusteella, suomalaisen laukkuun ei katsottu. Kiitin ja astuin tuttuun maahan.

                Odottelua minibussitiskillä; lento oli etuajassa ja olin selvittänyt kaikki muodollisuudet niin nopeasti, että tähän jäi odotteluaikaa. Kuumuus alkoi tuntua; riisuin takin ja pitkän paidan pois kassiin, alla oli valmiina T-paita. Kuski saapui ja huuteli nimeltä joukosta esiin meidät Kiotoon matkan tilanneet. Mentiin bussille ja lähdettiin, ei tällä kertaa tullut täyteen. Tunnin matka, kuski tiputteli meidät vuorotellen pois  itse kunkin määräpaikkaan. Hyvin kätevä ja kohtuuhintainen palvelu. Ei sen kalliimpi kuin juna Kioton asemalle ja siitä taksilla tai bussilla eteenpäin, paljon nopeampi ja helpompi vain.

                Portaat ylös neljänteen kerrokseen, tervehdys minua odotelleelle siivoojalle, avaimet häneltä, kiitos ja hyvästit. Perillä. Heitin pois yksi kerrallaan hitaasti kaikki vaatteeni. Taifuuni tulossa, ajaa edellään kuumaa etelämeren ilmaa. Melkein tyyntä ja hyvin kuumaa, yli 30 astetta. Ilma oli kuin samettia. Kevyt tuulenhenki tuli välillä ikkunoista sisään, tuntui äärimmäisen pehmeältä iholla.

                Suihkuun ja hampaiden pesu. En ensin muistanut kääntää kaasupoltinta päälle ja laskin suihkussa jonkin aikaa kylmää vettä päälleni, kunnes muistin. Loppupesu kuumalla vedellä. Kassista puhtaat kalsarit, shortsit ja T-paita. En tainnut kesällä kotona käyttää niitä shortseja kuin yhden kerran.

                Kävelin postiin ja nostin rahaa. Kauppaan, ruokaa ja juotavaa. Kaikenlaisia tuttuja makuja joita ei yli vuoteen taas ollut juonut eikä syönyt. Pocaria. Obentoo. Koiwain jugurttia. Persikkatuoremehua. Chuuhaita sitruunamehulla, eli paikallista lonkeroa. Kotiin kassin kanssa ja syömään. Ruokavalio muuttuu kokonaan täällä aina. Ei mitään omasta puutarhasta ja pakasteesta, leipää ja juusto häviää myös. Pusseihin, purkkeihin ja pulloihin pakattua ruokaa, valmiiksi palasiksi leikeltyä, suurkaupunkiruokaa. Elelen tällä  lähes aina poikamieselämää, eli en keitä enkä paista mitään, enkä tuota juuri biojätettä. Aamuteenkin ostan litran pullossa ja juon sitä viikon jääkaapista. Täällä on helppoa.

                Arvelin parhaaksi olla nukkumatta vielä. Lähdin kävelylle. Ruumis tarvitsee liikuntaa, lämpimästä auringosta oli mukava nauttia, ja parasta kävellä nyt kun vielä voi. Tuttuun tupakkakauppaan; myyvät siellä indonesian tupakkaa, eikä ilman sitä olla voi, jos sitä on tarjolla. Jatkoin kävelyä, kuljeskelin tuttuja teitä, muistuttelin mieleen pienten katujen mutkia ja risteyksiä. Tuolla olen käynyt syömässä, tuolta ostin joskus astiat ja ruokailuvälineet, tuolla asuin joskus yhden syksyn. Takaisin kotiin, join pocaria ja avasin chuuhain, join purkista puolet. Nyt ei tehdä töitä, kunhan ollaan vain. Tekstiviestit kotiin, kai ne alkavat olla jo hereillä. Illan pimetessä vielä kauppaan, ostin tennarit. Pääsee kevyemmin kävelemään pitkiä matkoja, ja tarvitsen kastumiskelpoiset kengät huomista varten.

                Sitten katsoin päivän jo kuluneen niin pitkälle että annoin itseni mennä nukkumaan. Kiipesin vinttihuoneeseen, avasin ikkunat molemmilta puoliltani, kaivoin kaapista patjan ja tyynyn. Aluslakana paikoilleen, pyyhe tyynyliinaksi ja päällyslakana peitteeksi. Vaatteet pois, vaakatasoon ja lämpimään pimeyteen.

 

30.9 su

Heräsin aamun valjettua. Taivas oli jo pilvessä, mutta oli vielä aika tyyntä ja lämmintä. Aamiaista syödessä alkoi jo sataa hiljalleen ja tuuli yltyi. Koska tänään ei kannattaisi yrittää minnekään, palasin petiini, nostin tyynyn seinää vasten, avasin koneen ja syvennyin väitöskirjaan.

                Puolen päivän aikaan otin sateenvarjon ja läksin syömään. Nepalilaista ruokaa; sama paikka kuin viimeksi, mutta eri nepalilaiset ja eri menu. Kaupasta vielä täysi kassi ruokaa ja kotiin. Tuuli ei vielä ollut mahdotonta, mutta vettä tuli jo niin rankasti että tennarit oli kotiin päästyä läpimärät. Lämmintä vettä, mukavaa vain.

                Iltapäivän jatkoin lukemista, paitsi että nukahtelin pariinkin kertaan välillä. Sade jatkui tuuli yltyi niin kovaksi että se kaateli polkupyöriä pihalla ja suhisi itikkaverkoissa, mutta ei sen kummenpaa kuitenkaan. Meni sen verran kaukaa ohitse että ei täällä mitään vahinkoja tapahtunut. Sähkötkään ei katkenneet kertaakaan. Minulla oli kyllälti ruokaa. Ei mitään hätää.  Nukahtelin välillä; itse asiassa taisin nukkua suuren osan päivästä. Ei ole internettiä, eikä televisio toimi. Paikan varsinainen asukas ei sitä ilmeisesti paljoa katsele. Joten tekemistä vähän, maailmaan ei tarvitse pitää yhteyksiä kotitekstareita lukuun ottamatta.

                Illalla tuulikin hiljeni jo sen verran että läksin kävelylle. Märkiä katuja. Täällä ei tehdä mitään töitä, ei kaiveta maata eikä kaadeta puita, täällä vain kävellään. Joessa oli nyt vettä ihan tarpeeksi, viemärit puski sitä sinne voimalla. Edelleen niin lämmintä että sortseilla viihtyi parhaiten, eikä niiden lahkeet kastu.

                Kotiin palatessa kävin käytettyjen mangojen kaupassa, mutten ostanut luettavaa vaan elokuvan. Uudehko, vuodelta 2003, 赤目四十八瀧。En edes osaa lukea ohjaajan nimeä; pitää selvittää.  Nämä on siistiä väkeä, pitävät hyvin niin kirjoja kuin kuviakin. Käytetty tavara on ihan yhtä siistiä kuin uusikin, mutta paljon halvempaa, joten jotain halutessani katson ensin saako sen tuollaisista kaupoista. Vuokravideoita en mistään saisikaan, minulla ei ole pysyvän asukkaan papereita.

                Kotiin, elokuva käyntiin tietokoneeseen ja sen loputtua nukkumaan. Väikkärin lukemista lukuunottamatta tässä on tullut lepoa jo useampi päivä, ja kaiken on saanut tehdä hitaasti, pitämättä yhtään kiirettä. Myös sen väikkärin. Sähköpostia ei ole tullut yhtään, eikä kenestäkään eikä mistään ole tarvinnut pitää huolta, paitsi itsestäni, mutta se ei ole vaikeaa. Minulla on helpot tarpeet, enkä ole kova valittamaan, ainakaan itselleni itsestäni.

 

1.10 ma

Kävely hiljalleen työpaikalle. Pari kilometriä. Hyvä matka. Samanlainen kuin ennenkin, samat kaupat edelleen pystyssä. Tunsin itseni jo aika levänneeksi. Aikaero kannattaa ottaa vakavasti ja jättää muutama kävely- ja makailupäivä, etenkin kun Suomesta häipyminen on niin työlästä. Takana niin kamala syyskuu etten hetimiten toista samanlaista haluaisi kokea. Lapin reissu oli hyvä, mutta liian lyhyt.

                Tuliaisten antoa, tervehdyksiä, kuulumisten kertomista, esittelyjä, odotteluja. Papereita, passista ja viisumista kopioita, allekirjoituksia, henkilökuntakortti, matkakorvaus ja päivärahat suoraan rahana käteen. Kätevää.

                Syömään, kirjastolle, lisää papereita ja allekirjoituksia kulku- ja käyttölupia varten. Työhuone ja avain, tietokone auki. Umpi-Microsoftin järjestelmä; vain sen omia ohjelmia voi käyttää. Voi miten Microsoftia vihaankaan.

                50 sähköpostia Suomesta jo maanantaiaamuna ennen kuin siellä on edes päivä valjennut. Jumalauta. Pitää olla vastaamatta nopeasti tai vastata etten voi hoitaa, kyllä ne siellä pärjää. Kun kävin ne lävitse, niin suurin osa osoittautui lopulta hallintopostiksi, jonka sai deletoida suoraan; ei koske nyt minua. Pitäkööt kokouksensa. Yleisiin kyselyihin en vastaa.

                Konsultointeja ja neuvomista, osaan jotain mitä täällä eivät vielä osaa. Sitä varten minut tänne on maksettu. Viikon töistä sopimista. Neuvonpitoa.

                Illan pimettyä kävely takaisin kotiin. Ostin uuden elokuvan samasta paikasta, klassisista klassisin samuraielokuva, Kobayashin 切腹 (Seppuku) vuodelta 1963. En ollut nähnyt sitä vuosikymmeniin. Taattua tavaraa.

 

2.10 ti

Sininen taivas, aurinko paistaa. Herätys kuudelta ja töihin. Aamupäivä kotona, eilen sovittuja esityksiä valmistellen. Iltapäiväksi työpaikalle sortseissa. Täällä miehet liikkuu siellä vain täyspitkissä housuissa lämpötilasta huolimatta, mutta olen sukupuolten tasa-arvon kannattaja. Täällä on edelleen vuodenaikaan nähden huomattavan lämmintä, ja pitää varoa etten sula vahingossa. Eikä tätä pitkään kestäne.

                Lisää uusia ihmisiä, opiskelijoita, seminaareja, kommentointia. Illalla työkavereiden kanssa syömään ja juomaan. Kotiin joen vartta kävellen, yhden naiskollegan pimeimmän alueen halki valoisan kotitiensä alkuun saattaen. Kotona illalla yhdeksältä. Pitkä työpäivä ei haittaa mitään, kunhan sitä ei tarvitse tehdä kiireellä, eikä itse pitää huolta mistään.