Ruumis

Tätä ei kannata välttämättä lukea, juttua tulee ruumiista. Mutta kun tämä päiväkirja kerran on, niin kirjoitan, saanpahan pois itsestäni.

Isästäni ei ollut kuulunut vähään aikaan mitään, mutta se ei ollut poikkeuksellista. Ei hän mikään tiivis yhteydenpitäjä ollut. Kokeilin soittaa, mutta kännykkään ei saanut yhteyttä. Ei ollut poikkeuksellista sekään, unohteli latailla sitä. Läksin kuitenkin katsomaan ettei vain ole kuollut kämppäänsä.

Siellähän se oli. Oli käynyt saunassa. Makasi alasti mahallaan pesuhuoneen ovella, pää ja kämmenet eteisen puolella, hartiat kynnyksellä, muu ruumis pesuhuoneessa. Näytti kaatuneen eteenpäin suorilta jaloilta ja jääneen siihen. Ei mitään kamppailun eikä kouristelun jälkiä. Luultavasti aortan pullistuma mahassa oli puhjennut ja se tappaa välittömästi. Eivät sitä ruvenneet enää leikkaamaan, vaikka se oli havaittu, koska sydän ja keuhkot oli jo liian heikot niin suureen leikkaukseen. Se on kuin pommi mahassa, voi pamahtaa tai olla pamahtamatta, ei voi tietää etukäteen. 84 vuotta ikää.

Lukemattomista sanomalehdistä päätellen oli kuollut jo viime viikolla. 27.6 lehteä ei enää ollut luettu. Se oli niin pitkä aika että asunnossa oli jo melkoinen kalman haju. Avasin ikkunat ja parvekkeen oven, mutta näköjään olin kuitenkin niin sekaisin rauhallisen näköisestä toiminnastani huolimatta että olin pannut parvekkeen oven saman tien takaisin kiinni. Myöhemmin lähdin yhden kerran autosta muistamatta sammuttaa sitä. Suurin osa asioista hoitui tavalliseen tapaan, jokin siellä täällä ei aina toiminut.

Poistuin asunnosta ja soitin vaimolle, kysyin ohjeet mitä tehdä. Ensimmäistä kertaa eläissäni minä olin se joka ensimmäisenä ruumiin löysi. Sairaalan asia tämä ei enää ollut, joten ajoin poliisiasemalle ja tein ilmoituksen kuolemantapauksesta. Menin itse mieluummin kuin soittelin puhelimella; liikkuminen parempi kuin istuksiminen. Partio palasi kaupunkiin puolen tunnin päästä ja käytiin isän asunnolla. Saatiin se parvekkeenkin ovi auki. Poliisit totesivat tilanteen, ottivat selvää henkilöllisyyksistä ja tilasivat ruumiinkuljetuksen - joka tuli reilun 100 km päästä Ristiinasta ja kesti 1.5 tuntia. Sanoivat poliisit että tällainen on heille melkein jokapäiväistä. Vanhuksia on paljon ja heitä kuolee tasaiseen tahtiin, kuka minnekin. Asiallisia kohteliaita poliiseja, hyviä työssään, arvostin heidän tapaansa hoitaa asia.

Käytin Miinan kävelyllä ja juomassa Pieksänjärven rannassa. Kuuma päivä, +24. Itse kävin puskassa kusella. Isän luona ei ollut voinut, hän makasi juuri pytyn edessä.

Mietiskelin siellä kävellessäni että juuri noin pitäisi päästä itsekin lähtemään, jos on onni matkassa. Omien asioidensa hoitamiskykyisenä loppuun asti, tosin jo vähän sairaalareissuja ja heikkoutta viimeisenä vuonna, ja lopuksi kerralla vainaaksi omassa kodissa.

Soittelin ilmoitukset asiasta äidilleni eli isäni entiselle vaimolle ja veljeni tyttärille. Muille ehtii myöhemmin.

Poliisit soittivat että ruumiinkuljetus saapuu 25 min päästä. Käveltiin Miinan kanssa autolle ja ajettiin taas kerran asunnolle, sain auton parkkiin koivun varjoon. Miina pärjäsi siellä kun avasin molemmat takaikkunat. Ruumiinkuljettajat oli vantteria miehiä, pitää olla siinä ammatissa. Tavallisella pakettiautolla tulivat. Ahtaat portaat kolmanteen kerrokseen paarin kanssa; paluumatka on voinut olla hankala.

Käänsivät isän selälleen ja poliisi otti kuvan, kuuluu tehtäviin. En kuitenkaan itse sitä nähnyt; siinä vaiheessa tuntui polvissa jo pehmeyttä ja menin makuuhuoneen nojatuoliin istumaan. Kasvot on luultavasti olleet aika pahan näköiset oltuaan toista viikkoa lattiaa vasten. Sen jälkeen panivat isän pussiin ja vetoketjun kiinni, hihnoilla paareihin ja kantoivat pois. Poliisit kyselivät vielä uudestaan lääkkeistä, sairauksista, viinasta ja mahdollisista viitteistä rikokseen, joita ei ollut. Koko paikka oli lukossa ja isääni lukuunottamatta siisti tullessani. Kehottivat lopuksi laskemaan suihkusta vettä lattialle, mikä lievittäisi hajua asunnossa, ja poistuivat.

Suihkutin vettä lattialle ja yökkäilin. Ruumis ja sen jäljet haisee todella pahalle. Lattialle oli jäänyt tummat jäljet ihon läpi tihkuneista nesteistä, nivusten ja kasvojen kohdalle paksumpikin kerros. Heittelin suihkuveden sekaan hyllystä löytämääni shampoota auttamaan jälkien liuotuksessa. Se haisi paremmalta ja kalman hajukin valui vähitellen viemäriin. Yhdestä nurkasta löytyi sinipiika, jolla hankasin tiukimmin lattiassa olevat kohdat, ja eteisessä kasvojen kohdalla olleen jäljen poistin pyyheliinalla samalla kun kuivasin sinne roiskuneen veden. Ei pidä kammoksua isäänsä, vaikka jäljellä oli enää vain ruumiin jäljet lattiassa. Tämän siivoamisen olisi varmaan tehnyt joku muukin jos olisin ollut romahtaneen tai pelokkaan oloinen, vaikka en tiedäkään kuka; ne poliisit olisi kai tienneet. Mutta minusta tämä kuului pojan velvollisuuksiin.

Pesin omat käteni keittiössä fairyllä ja poistuin. Tässä ei nyt ole oikeastaan mitään tehtävissä vähään aikaan. Poliisi ratkaisee tehdäänkö kuolinsyyntutkimus isääni viimeksi hoitanutta lääkäriä konsultoiden. Sen jälkeen tarvitaan lääkäriltä kuolintodistus ja hautauslupa.

Kotona riisuin vaatteeni suoraan pesukoneeseen ja menin itse suihkuun. Ei vaatteissa eikä minussa mitään likaa ollut, mutta sen hajun muisto piti pestä pois. Koko loppupäivän on käynyt niin, että jos nenääni on tullut jokin voimakas haju, vaikkapa hevosen lannan haju iltakävelyllä, on se aina ensin haissut sekunnin pari isäni kalmolta ja vasta sen jälkeen aivoni ovat rekisteröineet oikean hajun. Tämä kestänee aikansa, loppuu kun on loppuakseen. Selvästi se haju on painunut lujasti mieleni syvyyksiin.

En nyt tiedä olenko surullinenkaan. Taas yksi kuollut entisten jatkoksi ja oma kuolemani taas päivän lähempänä, milloin sitten tapahtuneekaan. En syytä ketään enkä mitään mistään; en itseäni, en sairaanhoitopuolen toimintaa enkä isäänikään. Isäni jatkuva raihnaistuminen on ollut selvää koko ajan. Kuolintapa oli juuri sellainen jollaisen itsellenikin haluaisin. Onnekkaana miehenä häntä pidän. Olisi kyllä saanut elää pidempäänkin, mutta jotensakin tuntuu siltä että on tapahtunut ihan se minkä pitikin tapahtua.