Vierailu Saaren kartanossa

Käytiin Mietoisissa Saaren kartanossa seminaaria pitämässä. Se paikka oli historiaa. Vauraassa vanhassa Varsinais-Suomessa; tilasta on kirjallisia mainintoja jo 1200-luvulta lähtien. Nykyisen päärakennuksen kellaripuoli on 1500-luvulta, päällyspuoli 1700-luvulta. Vuoteen 1808 asti pääosin kuninkaan omistuksessa, ja sitä kautta siellä asui virkatehtäviä hoitamassa kautta vuosisatojen lähinnä upseereita tai hallintoaatelisia.

 Piharakennuksina oli myös asuintaloja; siellä on joskus ollut töissä useita kymmeniä ihmisiä. Tämä punainen on moderneinta ruotsalaista arkkitehtuuria 1700-luvulta, ja siinä selvästi näkee sen mallin minkä mukaan syntymäkotitaloni pohjoisessa Savossa on 1940-luvulla rakennettu. Melkein samanlainen, veranta vaan oli leveämpi.

 Nyt paikka on Koneen Säätiön taiteilijaresidenssinä. Sinne saa 2 kk taiteilijastipendejä, eli pääsee tekemään rauhalliseen paikkaan vaihtuvaan monialaiseen taiteilijayhteisöön haluamaansa taidetta joko yksin tai useinkin siellä syntyvällä porukalla. Tässä on osa kiviasetelmasta, joka lienee tarkoitettu pysyväksi. Nimeltään "wa", eli arvatenkin 和, harmonia. Jotensakin kuitenkin mieleen hiipi sitä katsellessa epäilys että nämä on parempia Aasiassa. Nyt se oli läjä kiviä liian pitkässä heinikossa; hankala vielä ajaa sitä heinää kun kivet on tiellä. Sellaista sen nykyisyys. Herttaista väkeä siellä kuitenkin töissä ja asustelemassa oli.

 Paljon mielenkiintoisempi oli paikan historia. Saarihan se ei ole ollut enää pitkään, mutta 1000 vuotta sitten on hyvinkin ollut. Meri näkyy nyt enää tuolla kaukana kapeahkona lahtena. Jossain tuolla rantapelloilla 1700-luvulla kreivi Augustin Ehrensvärd yritti kasvattaa riisiä. Hän oli Linnén ystävä ja sitä kautta kiinnostunut myös hyödyllisestä botaniikasta. Ei tiettävästi kuitenkaan onnistunut riisin viljelyssä; jos olisi onnistunut, olisi meidän ruokavaliomme nyt toisenlainen. Mutta onnistui hän monessa muussa, rakensi muun muassa Suomenlinnan.

 Siellä kasvoi kallioilla paljon pieniä orvokkeja. Epäilen että ne eivät ole 1700-luvulta, vaan paljon uudempia. Sarviorvokkeja ne lienevät, ministyneitä vain. Meidänkin pihassa sarviorvokit on lähteneet leviämään itsekseen siemenistä ja samalla niiden kukinnot pienenevät. Luulenpa näitä sellaisiksi. Ihan nättejä kukkia kuitenkin, etenkin kun niitä kasvoi paikoitellen mattoina.

Että semmoinen paikka. Suomea tutuksi paikkakunta kerrallaan.