sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä

Oli taas isänpäivä. Kakkukin, mutta se ei ollut kovin iso, ja aika hyvä. Sain myös selkähieronnan, kun pyysin, ja Mobilattia päälle. Sen jälkeen raahasin vastustelevan perheen mehtään kävelylle. Isänpäivä on hyvä argumentti tällaisissa tilanteissa. Tästä kohtalaisen automatkan päässä on luontopolku, jonka olin useaan kertaan ohi ajaessani pannut merkille, mutten koskaan siellä käynyt. Nyt oli hyvä aika. Ei ole enää itikoita eikä paarmoja, piha on talvikunnossa, eikä vielä räntää maassa. Marraskuun puolivälin puolihämärää pilvipoutaa. Pimeältä metässä taivaltaminen tunti, mutta vielä tässä on varaa pimetä reilu kuukausi. Jos kauemmin pimenee, niin sitten katoaa valo kokonaan.

Alku oli rohkaiseva. Selvä viitta, vaikka vähän vinossa.

Vähän matkan päässä perhe kuitenkin alkoi epäillä retken mielekkyyttä. Ehkä tässä on tehty uraa moottorikelkkarataa varten. Kyselivät olenko varmasti tosissani ja tiedänkö mitä teen. No, en tiennyt, mutta jatkettiin.  11 km matkaa edessä.

Pitkospuut oli jo vähän vajonneet ja aika lahotkin. Tehty joskus vuosikymmeniä sitten kun joku hyväsydäminen ihmisjoukko oli innostunut polun mehtään merkitsemään, sekä tekemään sillat ojiin ja kantamaan lankut suolle.  

Luontopolun loppupää osoittautui soratieksi. Jälkeenpäin nähdyllä kartalla itse asiassa melkein puolet. Maastossa, koska polku mutkitteli, ei aivan niin paljon. Olisi ollut hyvä nähdä se kartta ennen reissua. Kilometrien mittainen ylämäki soralla oli vähän antikliimaksi. Polun tekijöiltä oli selvästi loppunut puhti kesken heidän päästyään vähän yli puolen matkan. 

Viimeinen kilometri luontopolkua oli pikitietä. 

Oli siellä hyviäkin paikkoja. Naavaa nähtiin. Polun alussa viittoja oli tiheässä, loppupäässä aika harvassa, ja osa lahouttaan kaatuneina maassa, mutta riittävästi niitä aina oli. Nosteltiin kaatuneet ylös puunrunkoja vasten. Jos täällä joku muukin jonain tulevana vuonna kulkisi. 

Oikein nätti hiljalleen soistuva pitkä ja kapea lampi metässä oli. Kaikkialla ympärillä kallioita ja mäkiä, niin että tätä ei pystyne kukaan ojittamaan. 

Iso muurahaispesäkin nähtiin. 
Perhe ei kiitellyt, mutta ei pahemmin valittanutkaan. Kunnon kävelyreissu se oli, vaikka "polun" alku ja loppu maistuivatkin vähän huijaukselta. Kerta tätä polkua riitti; toista kertaa siellä ei käydä. 

3 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Kovan onnen retki, mutta sellainen on miehen osa. Lätäköitten ylitse kannatteleminen :)

RH kirjoitti...

Teillähän on ollu oikein isänpäiväseikkailu!

Yamaba kirjoitti...

Niihin lätäköihin olisi uponnut jos olisi naisväkeä kantaen yrittänyt suoraan yli. Pelkkää märkää mutaa. Joten se miehen osa jäi tällä kertaa kokematta. Seikkailu sinänsä, rauhallinen kyllä, mutta pitkä eikä ihan sitä mitä odotettiin. Mutta nytpähän tämäkin pala maailmaa tunnetaan.