Mansikkamaan laitaan on ilmestynyt puistopökkösieni (Mutinus ravenelii). On ruma ja haisee paskalta. Sen pitäisi Wikin mukaan olla harvinainen ja esiintyä lähinnä Lounais-Suomessa; miksi meidän pihassa? Varmaan käyttää noita olkia ravintonaan. Luovuttaisin sen kyllä Lounais-Suomeen.
Luumut alkaa kypsyä. Tänä vuonna ei ole paljoa, ja vain yhdessä puussa. Muut joko paleltui viime talvena, tai ainakin kukkasilmut paleltui. Mutta nämä on kyllä ihan hyviä.
Vaimo on jo tyytyväinen uuteen kukkamaahansa. Yhden rohjon kasvun rajoitus on saanut monet muut kukkimaan paremmin kuin koskaan. On viimein tilaa.
Niin kuin nämä. Daalioita luullakseni. Vanhoja jo, mukulat vinttikomerossa viileässä talvet.
Tyttären verenpisara lopetti heinäkuun lopulla kukkimisen. Siirsi sen - minä vähän yllytin - elokuussa oman kukkamaansa aurinkoisimpaan kulmaan. Silloinhan se on hyvä siirtää kun se ei kuki. Minkä jälkeen se alkoi tehdä urakalla nuppuja ja kukkia. Olisi vain valmistautunut rauhassa syksyyn, mutta ei näy malttavan.
Vaimo ja tytär ilmoittivat, että mustaa betonia alkaa olla pihassa tarpeeksi. Muuta pitää saada. Tämä polun pätkä, jonka tekemisen aloitin kauan sitten elokuussa, on edelleen kesken, mutta kokeilin siihen tällaista kroaattiruudukkoa. Kelpaa heille, joten jospa jätän ne paikoilleen. Reunojen leikkaukset menee jonnekin tulevaisuuteen. Sinne hamaan. Hinta: 73 euroa + omat työt.
2 kommenttia:
No johan oot erikoisen sienen saanu!
Et haluaisi?
Lähetä kommentti