Angaran rannalla

Aleksanterin patsaan luona Angara-joen rannalla näyttää aina olevan kohtalaisen vilkasta. Siellä on nuorisoa paljon, ja miilisejäkin. Pysäyttelevät silloin tällöin ihmisiä. En tiedä syytä miksi näitä kahta nuorta naista kuulusteltiin, enkä käynyt kysymässä. Miliiseillä ei ole huumorintajua.

Iltaisin nuoriso kokoontui Angaran rannoille ryyppäämään ja toisiaan tapaamaan.

Siellä on paljon myös burjatteja, joilla on oma tasavalta Irkutskin oblastin naapurissa. Heidän ja venäläisten välillä ei ole ollenkaan samanlaista jännitystä kuin venäläisten ja kaukasialaisten. Tosin siellä täällä näin pari graffitia, joissa toivotettiin joitakin pois, mutta ei saanut selvää keitä. Kaupungissa on selvästi myös nopeita aktivisteja, jotka käyvät sotkemassa natsien kirjoitukset jos niitä jonnekin tulee. Katukuvassa en nähnyt koskaan mitään ongelmia missään.

Irkutsk on aika siisti, ja siellä on kovat järjestyssäännöt. Yksi niistä sanoo, että julkisella paikalla ei saa juoda viinaa eikä kaljaa pullosta, jota ei ole kääritty siniseen paperiin, niin että kukaan ei näe mitä siinä pullossa on. Sääntö lienee tuotu Yhdysvalloista, missä joissakin kaupungeissa on samanlaisia määräyksiä. Moni sääntöä Angaran rannallakin noudatti, moni jätti noudattamatta.

Kaikkialla Venäjällä näkee naisia poseeraamassa kameran edessä. Tässä opiskelijoita juhlimassa rannalla läpi mennyttä isoa tenttiä. Parhaat päällä, samppanjaa (ilman paperia) sillan kaiteella, ja kuvia etenkin naisista.

Venäläisen naisen tuntee ulkomaillakin välittömästi siitä kuinka tottuneesti hän poseeraa kun kamera suunnataan häneen. Se opetellaan jo lapsena, ja kuvataan vuorotellen toinen toistaan.

Jäähyväisateria Irkutskissa. Lautasella on omul -nimistä Baikalin kalaa. Paikalliset sanoi etteivät he viitsi sitä syödä, koska se on kallista, ja Baikalissa on paljon muutakin hyvää kalaa. Niitä muita kaloja minäkin muuten söin, mutta jos nyt kerran elämässään maistaisi omuliakin. Omulista on saatu ennen vanhaan vuosittain tuhansien tonnien saaliita, mutta nykyään se on kalastettu vähiin. Turistit sitä syö, ja maistoin minäkin sitä yhden kerran. Rasvainen kala, niin kuin oikein kylmän veden kalat usein. Ihan hyvää, mutta ei nyt mitään erityisen ihmeellistä kuitenkaan. Seurana omulin mätiä, jota syötiin ruisvoileivän päältä. Tomaatti-juusto -salaatti ja tuopissa kvassia, elikkä kotikaljaa. Se on näillä usein keltaisempaa kuin Suomessa. Parikymmentä euroa tuohon annokseen taisi mennä, mikä on kohtuu paljon lounaasta Siperiassa.