Minulla ei ole kiinteitä äänestysperiaatteita, paitsi että samaa puoluetta ei äänestetä kahta kertaa peräkkäin. Nyt ääni meni nuorelle naiselle, joka ei varmasti pääse eduskuntaan; puolueelle, joka ei sekään meidän vaalipiiristä yhtään edustajaa tule saamaan. Mutta saan minä äänestää ketä tahdon; äänillä tehdään muutakin kuin avitetaan joitakin ihmisiä isoon kivitaloon töihin. Olen minä joskus äänestänyt valtapuolueitakin, ja vanhaa miestä. En syrji ketään, luulisin ainakin. No, persuja kyllä, vaaleissa, mutta sitä ei lasketa syrjinnäksi.
Tällä kertaa siis näin. Aikaansaavan tuntuinen nainen, ja ehkä hän on tyytyväinen, kun jonkin verran ääniä saa. Siitä on sitten hyvä jatkaa jotain muuta.
4 kommenttia:
Mielenkiintoinen periaate ;)
Minä onneton äänestän aina samaa puoluetta, mutta eri ehdokasta. Ne kun eivät koskaan pääse sisään. Nyt taisi päästä. Ihme. Uutena edustajana vielä.
Näissä vaaleissa oli muutakin ihmeellistä kuin persut. Moni muukin edustaja vaihtui kuin heidän listaltaan.
Mun äänestämä ihminen ei ole tainnut ikinä päästä eduskuntaan. Tosin en aina myöhemmin edes muista, ketä äänestin :)
Niin helposti käy kun päättää vasta äänestyspaikan edessä vaalimainoksia katsellessaan. On niin minullekin käynyt.
Lähetä kommentti