No niin, lähtö tuli viimein tästä tatamihuoneesta. Minä asuin siinä kaksi viikkoa, vaimo ja tytär kävivät muuallakin reissussa välillä. Lainattiin yhden kaverin äidin asuntoa, joka on pääasiassa aina tyhjänä. Äidillä on toinen asunto muualla, missä on hänen lapsenlapsiaan, ja melkein vain elelee siellä. Siivottiin asunto jäljiltämme, pestiin lakanat ja pyyhkeet kolikkopesulassa, missä oli isot kuivurit. Asunnot on niin pieniä, että ei niihin yleensä kuivuria mahdu, eikä oikein ole tilaa mihin lakanat ripustaisikaan. Parvekkeelle niitä saisi yhden kerrallaan kuivumaan. Vietiin jätteet ja muu pois heitettävä tavara aamulla kadun varteen - kaikki keltaisissa pusseissa; kierrätystavaraa saattoi seuraavan kerran viedä vasta seuraavana tiistaina. Peltipurkit, maitotölkit ja muovipullot sai vietyä yhden tavaratalon keräilypisteeseen. Lähtö tavallisesta asunnosta on aina Japanissa monimutkaista. Joka tapauksessa jätettiin asunto siistiin kuntoon jäljiltämme.
Siirryttiin viimeiseksi yöksi Kioton asemalle hotelliin nukkumaan. Aamulla vain laskeuduttiin sieltä aamiaisen jälkeen alakertaan, käveltiin vähän käytävällä ja noustiin lentokentän junaan. Kätevää. Ei ihan halpaa, mutta kahden viikon reissulla ei muuten tarvinnut maksaa asumisesta mitään.
Japanissa on hyvin kauniita näkymiä, mutta ei se maisemana yleensä ole kovinkaan kaunis. Jos nyt ei rumakaan. Nämä keskeiset kaupunkialueet vain on rakennettu täyteen horisontista horisonttiin.
Tytär mutisi koko kotimatkan. Suomessa odotti pimeys, koulu ja taas uusi koeviikko. Kieli- ja kulttuuriopinnot Japanissa, mihin hänelle yksi viikko syyslomaa lisää saatiin, olivat tietysti paljon mielenkiintoisempaa elämää. Käytännön kulttuuria meidän ja tuttujen japanilaisten opiskelijoiden kanssa kadulla ja erilaisissa paikoissa, ei kursseilla istumista. Mutta hän on nyt taas kerran puhunut 2 viikkoa putkeen lähes pelkkää japania ja lukenutkin joka päivä aika paljon; mangoja tosin melkein vain, mutta kohtalaisen ison pinon. Opetellut iltaisin merkkien käsinkirjoitusta - missä hän, niin kuin minäkin, kaikkein huonoimpia olemme. Ei reissu koulutuksen kannalta mitenkään hukkaan heitetty ollut.
2 kommenttia:
Minäkin olen joskus käynyt kansalaisopistossa opettelemassa niitä merkkejä. Heh. Minä ja luokallinen teinejä ;) Ehkäpä vielä joskus uudella puhdilla tartun toimeen ja sitten matkustan sinne.
Oivallinen opiskelumuoto nuorelle kulttuurin ja kielen saralla!
Niissä merkeissä on oma viehätyksensä. Niissä on sisällä tuhansia vuosia vanhoja ajattelutapoja, ja tapoja mieltää maailmaa. Ja on niiden opettelussa ihan työnäkin oma haasteensa. Kunnioitan joka tapauksessa kovasti sitä, että haluat matkustaa kieltä opetellen. Se on arvokasta sinänsä, mutta myös hyvin käytännöllistä.
Lähetä kommentti