Kunta kaatoi täältä jokunen vuosi sitten metän, hyvään tarkoitukseen tietysti, velkojen maksuun ja verojen vastustamiseen, yms. Jätti harvakseltaan isojakin puita pystyyn, koska tämä on kaavassa merkitty puistoksi. Tuore kangasmehtä - kostea lehtomaa alkoi kuitenkin sen jälkeen tietysti kasvaa uutta niin sakeasti, ettei siellä tahdo enää päästä eteenpäin. Pihlajaa, leppää, koivua, heiniä ja viholaisia. Pariin kesään ei ollut koiraa, joten siitä ei ollut haittaa, mutta nyt sinne on taas päästävä kelillä kuin kelillä. Joten aukaisin polut. Luvan kanssa siinä mielessä, että joku vuosi sitten soitin kunnan rakennustarkastajalle ja pyysin luvan pusikon raivaukseen. Sen hän auliisti antoi. Ei maksa kunnalle mitään. En sittemmin ole lupaa uusinut, mutta eiköhän tuo vanhakin kelvanne.
Ehkä sinne tulee taas muutakin koiraväkeä, joka nyt on kaikonnut. Toukokuussa siellä vielä ihmisiä kulki. Mitä enemmän tallaajia, sen parempana nuo polut pysyy. Koirankävelyttäjät on täällä lähes kaikki naisia; ei ne itse lähde mehtiä raivaamaan. Punkkeja metässä on pirusti. Niitäkin tämä vähän hillitsee. Ja käveleehän siellä kuivalla kelillä, mutta kun sataa, tai elokuun aamukastekin riittää, niin kastuu vyötäröään myöten, sakeimmilla paikoilla kaulaansa myöten.
Aurinkoisimmilla paikoilla metän reunoissa on vattua, horsmaa, mesiangervoa, viholaista ja kahden metrin ohdaketta niin sakeasti, ettei siellä edes heinä pärjää paitsi ihan tuossa polun kohdalla alikasvoksena. Mukavia kasveja kaikki, mutta läpi niistä on päästävä.
Sen jälkeen uimaan perheen kanssa. Viileä vesi tekee hyvää paarman puremille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti