Kesällä yksi tuttu toi Norjasta valaanlihaa tuliaiseksi. Se on vähän ongelmallista lihaa. Norjalaiset ja japanilaiset sitä syö uhmakkaasti, ja kai jotain sellaista oli lahjankin takana. Se on tyhjiöpakattua, suolattua ja savustettua, säilyy vaikka kuinka kauan. Pitkään mietittiin mitä sille tehdään, tai ehkä me vain unohdettiin se jääkaapin nurkkaan. Tänään sitten päätettiin, että syödään pois. Vaimo paistoi sen pannulla palasina ja söi muutaman. Tytär yhden, ja minäkin yhden palasen. Aika vahvan makuista lihaa. En oikein osaa verrata. Tulisiko siitä poron liha mieleen, sitä olen syönyt joskus parikymmentä vuotta sitten. Sika ja lehmä, rehuilla kasvatetut, on selvästi miedompia. Ei kukaan siitä valaasta oikein tykännyt. Paitsi yksi meistä, ja kun hän kerran siihen niin suuresti ihastui, niin hänelle me sitten kaikki loppu annettiin.
Katsoin illalla saunan jälkeen tyttären kanssa Spielbergin Jurassipuiston. Sen seurauksena tytär nukkuu nyt yön äitinsä vieressä, ja minä nukun sohvalla. En muistanutkaan miten kamala elokuva se on, olen nähnyt sen vain kerran kauan sitten. Vaan ei tytär keskenkään halunnut jättää, tiukasti kyljessäni kiinni ja välillä minua hakaten ja potkien katsoi koko kamaluuden loppuun asti.
2 kommenttia:
Jos valas on suolattua ja savustettua, niin tarviiko sitä enää paistaa? Tai mistäs mä tiedän kun en ole valasta syönyt. No joka tapauksessa maailmassa on paljon ruokalajeja, joiden syöminen vaatii niiden kanssa kasvamista. Esimerkkinä olkoon vaikka maapähkinävoi-hillovoileivät. Tai japanilainen natto. Ei kyllä maistuisi.
Reilu suolaus ja savustettuus selvisivät vasta kun sitä alettiin syödä. Ei se paistaminen sinänsä välttämätöntä olisi ollut. Tulipahan lämpimäksi.
Hyvä nattoo on hyvää, ei se ole mikään ongelma. Suuhun vain, riisin kanssa, purraan ja niellään.
Lähetä kommentti