keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiaisen rekiajelu

Tytär kävi ajelemassa reellä pianonopettajansa kanssa. Yli 70-vuotias eläkkeellä oleva mummo, asuu miehensä ja koiriensa kanssa kaukana metsän keskellä. Muutti sinne eläkkeelle jäätyään ja musiikkioppilaitoksen rehtorin hommat lopetettuaan. On näihin aikoihin asti tykännyt ajella 200 km reissuja valjakollaan talvisin, mutta alkaa vähitellen vanheta. Näyttäisi mielellään opettavan tyttären rekikoira-ajajaksi; ei tiedä vaikka meillä joskus olisi pihassa myös 20 huskya. Niille tarvitsee aika ison aitauksen, jotta niillä on juoksutilaa. Pitäisi lainata kunnan metsää siihen ... Opettaja ei tahdo aina enää pysyä reessä vaan putoaa ja teloo itseään, luunmurtumien paraneminen vie aina jonkun viikon, mutta ei anna periksi. Koirat pitää juoksuttaa, ja hän tykkää siitä itsekin kovasti. 




Lähtiessä koirat ovat aina niin innokkaita että hyppivät ja reki pitää pitää ankkurissa kunnes kaikki on valmista. Lähtö on aina repäisevä, sitten kun se tapahtuu. Lunta satoi rankasti paksuista pilvistä aamulla yhdeksän jälkeen. Oli vielä niin pimeää että hädin tuskin sai otettua kuvia. Ja niin paljon pakkasta ettei siellä seisten pitkään odotellut; niinpä kolasin ajankulukseni vanhusten pihan. Siinä hyvin lämpeni.


Reilun puoli tuntia juostuaan koirat alkaa olla jo rauhallisempia, ja tytär sai itse ajaa reen takaisin pihaan. Hänelle se on vielä sekä mukavaa että pelottavaa.


Huskyt on nättejä koiria. Paljolti suden näköisiä, vaikka susia selvästi kevyempiä ja hennompia. Ihan kilttejäkin ihmistä kohtaan, mutta koska ne elää pääosin omassa laumassaan aitauksessaan, ei ne ole samalla tavalla kesyjä kuin sisäkoirat. Miina oli mukana tietysti, ja sai rähistä tarpeekseen niiden kanssa aidan eri puolilla, mutta varuilta pantiin Miina autoon makaamaan silloin kun huskyt oli pihassa. Vaikka ne on hontelon näköisiä, ne on hyvin vahvoja. Miina ei autossa hauku, vaan makaa rauhassa.

Juoksun jälkeen koirat saa lämmintä rasvavettä, jossa on lihanriekaleita tai kalanpaloja mukana. Mutta noista neljästä koirasta vain kaksi narttua joi, se lenkki ei niin kovin pitkä ollut. Aitauksessa on myös yksi kiimainen naaras, jonka luo pääseminen rassaa urosten mieltä. Se saattoi olla toinen syy siihen miksi niille ei edes juotava kelvannut. Juokseminen kyllä mielellään. Naaraat on urokselle monimutkainen asia.

4 kommenttia:

RH kirjoitti...

Hienoja kuvia, upeita koiria! Mun mielestä huskyt on kans todella kauniita koiria, tykkään alkukantaisista pystykorvista muutenkin. Malamuutit, akitat, suomenpystykorvat, laikat... Husky on ihan kotikoiranakin ok, jos se saa purkaa tarmonsa. Välinpitämätön vieraita kohtaan ja rauhallinen sisätiloissa.

Niin alkukantaisia on huskyissa, että tekevät kuten tuttavan vanha koira, joka ei ikinä karannut; kun tuli kuolemisen aika, se lähti pois. Ei tiedetä, minne meni kuolemaan, ei löytynyt koskaan.

Yamaba kirjoitti...

Jaha, sinä tunnet huskyjä enemmänkin. Minä olen nähnyt niitä vain tässä yhdessä talossa, pääosin tarhassa, vanhempina ja raihnaisempina talvisin myös sisällä. Ne on todella toisenlaisia kuin paimenkoirat ja noutajat, joihin minä olen tottunut, ja jotka kasvavat perheen jäseninä puoli-ihmisiksi.

Yhtä akitaa olen joskus kävelyttänyt Tokiossa lainakoirana viikonloppuisin kaksi vuotta, mutta puoli-ihminen oli kyllä sekin, perheen ainoana lapsena jatkuvan huolenpidon ja huomion kohteena kasvanut.

Nämä tuntemani huskyt on erilaisia, paljon enemmän metsän eläimen oloisia. Aivan niin kuin sanot, laskevat lähelleen ja haistavat kyllä, mutta kohtalaisen välinpitämättömiä vieraita kohtaan. Kovinkin kauniita kyllä.

RH kirjoitti...

Oi, akita on niin ylväs ja komea! Olisin onnellinen, jos saisin sellaista talutella... omaksi en uskalla ajatellakaan, tuskin olisin sellaisen koiran arvoinen.

Yamaba kirjoitti...

Itse asiassa, kun tarkemmin muistelen, ei se tainnut Akita-ken ollakaan, vaan Mikawa-ken. Jörö ja mukava koira joka tapauksessa. http://en.wikipedia.org/wiki/Shikoku_(dog)

Olen pikkujätkästä lähtien inhonnut kenneltoimintaa, vaikkakaan en kaikkia sen piirissä pyöriviä ihmisiä, siellä on hyviäkin tyyppejä. Joka tapauksessa en ole koskaan opetellut hyvin tuntemaan koirarotuja, ja sekoitan niitä helposti.