lauantai 10. lokakuuta 2009

Pihatöitä

Tämän illan kävelylenkki ei ollut pitkä. Isäntä on ollut liikkeessä koko iltapuolen päivää, kun karvainen leidi vain makaili auringossa ja katseli. Tytär venäytti eilen koipensa, koko nilkka on paksusti turvoksissa. Vaimo käytti sen kuvattavanakin, mutta ei se ole kuin tavallinen venähdys, ei mitään murtumaa. Käärin siihen ideaalisiteen, ja tytär oli pihassa kaverina. Ei töissä, kaiveli vain, auringossa hänkin, auringonkukista siemeniä ja söi niitä.

Minä panin pihan talvikuntoon. Kalusteet pinoon katon alle, kaislamatot rullalle ja liiterin vintille, vaimon paleltuneet kesäkukat kottikärrillä kompostiin (isoja painavia ruukkuja vaikka kuinka monta), painoina ja alustoina olleet betonikivet siistiin pinoon kompostin viereen, talon ympäryksen haravointi ja harjaaminen. Viimeiset salaatit ja retikat nostin maasta, ovat tähän asti pärjänneet harson alla, mutta nyt ei ole enää päivisinkään kovin lämmintä. Kuitenkin vielä lokakuussa on salaatia syöty omasta maasta. Jäävuorisalaatti on syksyisin parasta ja rapeaa, muut menevät vähän kitkeriksi. Daikonit eivät ole kovin kirpeitä, niitä voi syödä melkein kuin porkkanaa polttamatta suutaan. 




On tässä syksyllä tehty muutakin kuin Miinaa kävelytetty. Pitkin syksyä viikonloppuisin olin lapion kanssa pellolla paljon, kaivoin ojia, keräsin sieltä kivet mullan ja saven seasta, ja täyttelin takaisin mullalla ja muilla aineksilla. Kompostia ei enää olekaan, ennen kuin tämän kesän naatit, lehdet ja ruuantähteet on hajonneet, eli ensi syksynä taas on. Muutin sitä 10 cm tiukkaa multakerrosta lapion syvyisiksi kuohkeammiksi penkeiksi. Missä vaan pääsi; jos oikein kovaa ja hirvittävän kivistä savea oli, niin annoin olla. Kasvaako siinä ensi kesänä sitten paremmin on toisarvoinen juttu, töitä vartenhan minulla kasvimaa on. Mutta luulenpa kasvavan. Etenkin daikoneita saisi tulla enemmän kuin nyt, vaimo syö niitä määrättömästi. 



Sitten levittelin väleihin ruokohelpiä, n. 500 kg eli kaksi isoa pyöreää paalia. Olki olisi sileämpää ja hiukan miellyttävämpää, mutta eiköhän tuokin asiansa aja. Peitteet päälle. Ei talvea varten; talvi ei maata haittaa, vaan ensi kesää varten. Vähentää kitkemistä, ei ole sitä juuri ollenkaan, eikä juuri tarvitse kastellakaan, kosteus säilyy peitteen alla. Lannoittaakin sitä maata, ja pitää lahotessaan madot tyytyväisinä. Sitä kohtaa, minne aikoo kylvää, ei kannata peittää. Tekisi kyllä maalle hyvää, mutta räksät tulee ohuemmin peitettyihin kohtiin ja peitteen rajoihin porukalla etsimään matoja ja kaivavat samalla siemenet ylös, tai heittävät oljet sirkkataimien päälle.

Saa sitten nähdä mitä ensi kesänä tapahtuu; ainakin kauran ja vehnän oljissa on mukana siemeniä, ja niitä on sitten kasvanut siellä täällä pitkin peltoa. Kelpaavat syksyllä linnuille. Ruokohelpista saattaa kasvaa miehen mittainen sankka ruovikko. Näin varoitteli ainakin ne paalit minulle myynyt isäntämies. Mutta tuskinpa kuitenkaan kovin pahasti. Peitteen alla itävä siemen ei pääse pinnalle, eikä peitteen pinnassa itävä siemen juurtumaan. Muutama helpi saisi kasvaakin, en ole sitä kasvavana missään nähnytkään.

Sitten ei muuta kuin lunta ja pakkasta, molempia paljon. Piha on pääosin valmis siihen. Talvi painaa sekä penkit että helpit vähän matalammiksi ja tasaisiksi, keväällä ei tarvitse kuin heittää sekaan vähän kanankakkaa ja siemeniä. Kohtahan se kevät jo tulee.

5 kommenttia:

RH kirjoitti...

Hih, vai syö vaimo määrättömästi daikoneita :) miltä ne maistuu?

Tuli tuosta helpin itämisvaroituksesta mieleen; kun keväällä ruoputettiin ruohosta kuivia sammaleita pois, niitä kertyi huimia kasoja... laitettiin pari läjää kilpikonnan ulkotarhaan kun se tykkää kaivautua kasoihin. Nyt siellä kasvaa tuhti sammalikko! Se ainakin ryhtyy kasvamaan ihan siemenittä. Voi olla, että hyödynnän kokemusta jossain...

lepis kirjoitti...

Mikä sen parempaa mammonaa kuin oman maan kasvikset! Ahkeruus myös maksaa vaivan. Aika paljon hiekkaa?

Anonyymi kirjoitti...

Hö. Ruokohelpi tulisi edelleen taivuttaa helveä, helven jne. Se olisi jotenkin kauniinpaa. Runollista.

Yamaba kirjoitti...

Daikonit eli isojuuret on isoja japanilaisia retikoita, parhaimmillaan puoli metriä pitkiä ja melkein 10 cm paksuisia. Ei tosin meidän puutarhassa niin isoja, mutta kanslistimme, jolla on vanha vuosikymmeniä hyvin hoidettu puutarhamaa, kertoi saaneensa melkein japanilaisen kokoisia täälläkin. Ne maistuu retiisiltä, oikein polttavalta sellaiselta, ja vaimon suu kestää syödä niitä raakana isoja määriä. Tottunut pienestä pitäen niitä syömään.

Sinulla on varmaan tullut niiden sammaleiden mukana isoja määriä sammaleen itiöitä, jotka ovat itäneet sopivassa paikassa. Esimerkiksi siellä kosteassa tuuhean sammalkasan alla, ja jatkossakin on ollut sopivan kosteaa.

Hiekkaa on kohtalaisesti, mutta tuskin liikaa. Savea ja savimultaa on määrällisesti selvästi enemmän. Kuohkeutuksena vain.

Ano nosti esiin mielenkiintoisen asian. Helpi on ainakin minulle uusi sana, jota en ole tätä ennen käyttänyt. Ei sitä suorilla osaa välttämättä taivuttaa. Luulen Anon olevan osittain oikeassa, osittain erehtyvän:

Helpi, helpiä, helpiin
helven, helvessä, helvellä,
helvet

Kilpi, kilpeä, kilpeen,
kilven, kilvestä, kilvettä, kilvellä, kilvet

Suomen kieliopin kertauksesta on minullakin jo aikaa.

RH kirjoitti...

Oukkei... ei siis asetu daikoni mejän penkkiin.
Suomen kielessä ei sanat aina taivu loogisesti. Tuki, tuen... muki, mukin.