Toinen vaatekaappi paikoilleen

Haaaaaaaaaaaaaa.......... tässä rupeaa vähitellen kiertymään auki solmustaan.

Lauantaina en lukenut en mitään. Kävin vaimon kanssa katselemassa autoja. Puolitoista vuotta ollaan tultu toimeen yhdellä, mutta vaimon työnkuva muuttuu, ja hän alkaa tarvita taas autoa itselleen. Ei kiirettä; hinnat ei varmasti nouse vuodenvaihteessa. Lopun päivää kuljin hänen perässään kaupoissa, työnsin kärrejä, kanniskelin kasseja ja atsaleoja. Vaimot tarvitsevat aina silloin tällöin kantajia. Edellisen laman aikaan oltiin velkaisia pätkätyöläisiä 15.7% korkoinen asuntolaina niskassa. Silloin kävi kateeksi keski-ikäisiä velattomia säännöllistä palkkaa saavia ihmisiä. Nyt ollaan vuorostamme me sellaisia; ne meidän edellämme kulkeneet ovat jo joko eläkkeellä tai haudassa.

Sunnuntaina oli sähköpostiin taas tullut luettavaa, mutta ei enää yhtään gradua, väikkärintekijöiden huolia vain. Osa niistä Word 2007:lla kirjoitettuja, enkä saanut fileitä auki, joten en voinut mitään tehdäkään. Tässä koneessa on kyllä asiaan liittyvä servisepakki, mutta silti kaikki docx tiedostot eivät aukea. Jotkut taas aukeavat. Normaalia Microsoftin sontaa.

Purin osan hallin laipion paneloinnista; helppoa kun niissä on juuri tätä varten ruuvikiinnitys. Niiden päällä kulkee sähkö-, lvi- ja aurinkokeräimen putkia niin paljon, että on pitänyt jättää koko katto kaiken varalta helposti aukaistavaksi. Uuden vaatekaapin tieltä piti siirtää kattolamppua 10 cm etelään; sen verran oli sähköjohdoissa varaa. Kolme lautaa joutui vaihtamaan uusiksi; ovat muutaman vuoden muita vaaleampia, tosin samoja lautoja entisten kanssa. Olleet liiterin vintillä tallessa. Muissa on 10 v sitten tehty jonkinlainen mieto valkopigmentointi, mutta ei sitä enää mistään huomaa. Siinäpähän ruskistuvat. Uusiin en sivele mitään.

Tänään työntelin isoja pinoja räntälunta. Raskasta ja mukavaa.

Sekä panin sen vaatekaapin paikoilleen. Seinien tasoituksissa oli jälleen pieniä heittoja sinne tänne, mutta isoin homma oli ovet. Vaimo halusi siihen lattiasta laipioon ulottuvat peililiukuovet, jotta voi mallata takkia päälleen aamuisin, ja niiden tarvitsemien kiskojen tarkka paikalleen asettelu mietitytti. Ohje kehotti pistämään ensin yläkiskon ja säätämään alakiskon tarkalleen sen alapuolelle, mutta koska lattia on erittäin kovaa klinkkeriä, johon ei aina onnistu poraamaan millilleen, roppasin lattiakiskon ensin paikoilleen. Toinen reikä liukui 2 mm, juuri niin kuin pelkäsinkin, vaikka minulla oli siinä maalarinteipit esteenä. Ne on pirun kovaa ja liukasta klinkkeriä. Lattialle saa pudottaa vasaran, eikä ne hajoa, eikä pienintäkään naarmua ole niihin tullut kymmeneen vuoteen. Mutta on ne koviakin. Betoni niiden alla on kuin tyroksia, poran terä uppoaa helposti, sen kuin työntää.

Sitten tyttären ja jouluksi meille tulleen japanilaisen opiskelijan kanssa mittasin oikean kohdan laipiosta luotilangalla. Valopisteiden heittelijää en ole kehdannut ostaa; luotini ei kulu, on tuhatvuotista teknologiaa, ja minä nyt vain tykkään siitä. Koska laipioon tulee vain puuruuvit, on kiinnitys siellä paljon helpompi. Tytär sen kiskon sitten kiinni ruuvasi, minä pitelin kiskoa sen aikaa.

Kaapin lattiana on iso lastulevylevy, joka näytti siltä ettei sille kannata astua. Toisaalta taas asennushommissa sille tarvitsi astua, ja pitää ison kaapin lattian kestää mahdollisia piilosilla olevia lapsiakin. Joten sahasin vanhasta yli jääneestä liimapuulevyn pätkästä sen keskelle tuen. Nyt kestää hyvin minunkin painoni, ja lapsi saa hyppiäkin.

On taas yksi kaappi paikallaan. Vaimo alkoi täyttää sitä töistä tultuaan.

Tytär toi koulun puukäsitöistä joku päivä sitten seinäkellon. Ja tänään teki japanilaisen vieraan kanssa pipareita. Kaikkea se jo osaa tehdä.