Tänään sain houkuteltua cancanilla ja naismusiikilla itseni lukemaan vajaan gradun käsikirjoituksen, tarkistettua että siinä väitöskirjassa on kaikki päällisin puolin OK, ja arvostelemaan vielä pinon esseitä. Ihmiset odottaa kommenttejani, pitäisi saada itsensä jaksamaan vielä tämän viikon.
Tein sokkelin eilisiin vaatekaappeihin ja sahasin lattialistat uusiin pituuksiin, löin kiinni seinään. Se huone on nyt valmis. Purin eteisestä siellä 10 vuotta olleen vaatenaulakon viritelmän, ja sovittelin paikalleen uutta vaimon suunnitelemaa laatikkomallia. Siinä on lattiasta kattoon ulottuvat peililiukuovet, ja näköjään yhtä kattolamppua pitää siirtää 10 cm keskemmälle huonetta. Kattopaneleita pitää purkaa jonkin verran, vaihtaa uusiksi kolme lautaa, jatkaa sähköjohtoja sokeripaloilla ja lyödä koko höskä taas takaisin kattoon. Sen jälkeen vasta pääsee asentamaan ovia. Saa nähdä pitääkö sinne tehdä lisää koolauksiakin; ne ovet on aika raskaat. Kestää toisen vuosikymmenen ennen kuin uudet laudat ovat samaa sävyä kuin vanhat, mutta se lienee koriste-elementti.
Minun pitäisi ehkä ruveta cancan-tutkijaksi. Kulttuuriahan se on sekin, eikä helposti rupea pitkästyttämään. Live-esitykset kyllä aina hakkaavat nämä tuubin versiot, mutta näkee niistäkin tanssin hurjuuden, kun on tosissaan yrittävät tanssijat, olivatpa he sitten amatöörejä tai ammattilaisia. Tutkia ensin tanssin empiirinen levinneisyys ja klassiset kulttuurimuodot Euroopassa, ja siirtyä sen jälkeen tutkimaan innovatiivisia uusia taiteellisia tulkintoja kiinalaisissa kabareissa. Kyllä Suomen Akatemian pitäisi sellaista tutkimusta rahoittaa. Se on tärkeää. Kyllä kulttuurintutkimusta pitää tukea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti