Kerättiin mökillä omenoita eilen, 70 kg, tytär puuhun ravistelemaan. Jätettiin rupisemmat puihin. Minulla on niin monenlaisia puita, että vuodet kohtelee niitä eri tavoin, joskus ötököitä menee yksiin, joskus toisiin. Ne omenat on kulkeneet suvussa jo reilun aikaa. Mummoni 1800-luvun lopulla taloon miniäksi tullessaan toi järven takaa myös omenoita, oliko ne nyt sitten hänen kodistaan vai jostain naapurista, sieltä kuitenkin. Hän kypsytti siemenet ja säilytti niitä talven maassa laudan alla ison kiven vieressä. Keväällä nousseista taimista hän perusti taloon omenatarhan.

Tätini meni sodan jälkeen naimisiin, rakensivat järven tuolle puolelle talon, ja hän vei tietysti kotoaan omenia mukanaan. Säilytti siemeniä talven mullassa laudan alla ison kiven vieressä, ja taimista perusti omenatarhan. Pakkanen veikin sitten joskus mummon vanhat puut, ei niitä enää ole, mutta tädilläni oli paljon, kaikkialla talon ja navetan ympärillä, keväisin kukkimassa.

Minä toin opiskeluaikana järven tälle puolelle tädiltäni syksyllä omenia, kypsyttelin siemenet ruskeiksi omenien sisällä, ja kylvin ne syksyllä hyvään multaan ison kiven viereen. Panin laudan peitoksi. Niistä minulla on nyt parikymmentä puuta ympäri mökin tonttia. Jokainen erilainen. Yksi puu oli sellainen, joka teki päärynän näköisiä omenoita, jotka oli pehmeitä ja ötläkkeen makuisia, sekä alkoivat hapantua jo puussa ollessaan. Sen panin nurin moottorisahalla, ja muita ovat joitakin niittäneet myyrät ja jänikset. Mutta on niitä siellä vielä, loput kaikki hyvänmakuisia. Tätini talossa ei enää omenia olekaan, pakkanen vei joskus vanhat puut.