Anita Lehikoinen kirjoitti eilen (10.5) Helsingin paikallislehden mielipidepalstalla yliopistolain uudistamisen myönteisistä vaikutuksista yliopistoelämään. Se oli vastaus Heikki Patomäen vieraskynäkirjoitukseen samassa lehdessä 7.5. Patomäen kirjoitus tietysti oli vaaliretoriikkaa, jolla hän kävi omaa kampanjaansa HY:n rehtoriksi; sinänsä mielenkiintoinen veto HS:ltä julkaista se, vieläpä tuossa pääkirjoitussivulla. 

Genrensä mukaisesti Patomäki turvallisti tilanteen, tulosjohtamisen kamaluuden ja vapauden menetyksen argumentein, mutta silti hän herättää tällaisessa lukijassa enemmän luottamusta kuin Lehikoinen, 
OPM:n korkea byrokraatti. Tämän kirjoitus taas oli 
tyypillinen hallinnollinen komedinen narratiivi, 
"yliopistojen toiminnan kehittämistä opetuksen 
ja tutkimuksen ehdoilla". 
Se oli sijoitettu siis mielipidesivulle, joten 
OPM:n kannanottona sitä on vaikea kategorisoida.

OPM:n legitimiteetti on viimeisen 10-15 vuoden aikana painunut niin alas, laskukiito jyrkentyen tasaisesti, että jopa järkeviin OPM:stä tuleviin puheenvuoroihin suhtautuu epäillen, saati sitten tällaiseen. Omaehtoinen kehittäminen on OPM-retoriikassa kooditermi voimakkaalle, arrogantille, lyhytjänteiselle ja tempoilevalle puuttumiselle hallittavien asioihin. 

En minäkään usko maailman kaatuvan uuteen yliopistolakiin, mutta silti ei voi olla ihmettelemättä mitä pirua sieltä taas tällä kertaa tulee niskaan.