光福寺 Kōfukuji

Jokien yhtymäkohdasta pari sataa metriä itään päin, jälleen pieni ja huomaamaton buddhalaistemppeli. Tästä kuljen usein ohi, ja käyn sisälläkin. Hyvin tarkan ja askeettisen oloinen puhtaan maan temppeli. Petäjiä, soraa ja sammalta, mutta myös yksi kirsikka, joka tekee marjojakin.

 Temppelin vieressä on hautausmaa, josta on näköala Hieizanille. Eli naapurustotemppeli tämä on.

 Siellä on miellyttäviä seetrejä, ja rauhallinen nuoren pojan patsas. Tosin se näyttää aivan naiselta, ja rukoilevana naishahmona olenkin sitä vuosikaudet pitänyt.

 Siellä on myös oma boddhisattvansa abortoiduille ja kohdussa kuolleille lapsille. Temppeli itse on 1200-luvulta, tällä paikalla 1500-luvulta, mutta sen ulkona näkyvillä olevat patsaat ovat paljon uudempia.

妙音堂 Myō-ondō

Jännän äänen halli. Sellainen tällä on nimi; jokien yhtymäkohdan länsirannalla, heti kukka- ja siemenkaupan vieressä, pikkuinen shintōtemppeli. Kaupassa on hyvät siemenet, jos joku on sellaisista kiinnostunut. Täälläkin kukkii.

Valkean pagodan näköinen rakennus täällä on, varsinaisen temppelin takana. 

 Ja niin kuin naapurustotemppeleissä usein, täälläkin on lasten piirroksia. En tiedä miksi ne ovat käärmeitä, ei ollut ketään keltä kysyä, mutta oikein hyviä ne olivat.

 Magnolia kukki. Siitä saa kännykkäkameralla kuvan vain varjossa; auringossa se menee valkeaksi läiskäksi. Kännykkäkamera on rajallinen kapine, mutta on niin helppo kuljettaa ja käyttää.

長徳寺 Chōtokuji

Pitkän ansiollisuuden temppeli ... saman nimisiä on Japanissa vaikka kuinka monella paikkakunnalla. Tämä on joen varressa aivan edellisen naapurissa, mutta tässä on yleensä portit kiinni, enkä ole käynyt täällä sisällä koskaan. Asiallisen näköinen paikka silti.

 Sisältönsä sijaan tämä on paremmin tunnettu siitä, että temppelin portilla kasvaa yksi Kioton nopeimmin kukkivista punaisista kirsikoista, jo pudottamassa kukkiaan kun muut vasta ovat saamassa viimeisiään auki. Vielä näytti punaiselta, mutta ei enää kauaa.

常林寺 Jōrinji

Takano- ja Kamo-jokien yhtymäkohdassa, itärannalla. Olen kulkenut tästä ohitse, mutta kävin nyt sisälläkin. Pieni paikallinen temppeli, toimivassa käytössä enemmän kuin nähtävyys. Eli siisti, yleensä hiljainen, hyvin hoidettu paikka. Suorat käytävät, petäjiä, sammalta.

Temppelin takana on siisti hautausmaa. Näkyy olevan tyhjiä paikkojakin, jos joku haluaisi tuhkansa tänne. 

高野川の桜など Takanojoen kirsikoita yms

Ne kukkii nyt. Koko kaupunki on niitä täynnä. Kirsikka on aika hyvä pysymään hengissä. Ikivanhatkin rungot tunkee uutta versoa ja kukkii. Nämä kuvat on otettu 1-3.4.2013.

Kotikadun viereisellä kadulla, Kitashirakawan alajuoksulla, vähän ennen kuin joki laskee Takanon jokeen.

 Joen varrella on kirsikoita kilometrejä. En tiedä kuinka monta, mutta monta.

 Söin töihin kävellessäni eväät kirsikan alla, niin kuin tuhannet muutkin ihmiset. Yoshino-kirsikoita, jotka nimenomaan kukkivat. Hedelmää ne eivät tee, eikä ne tuoksukaan, mutta on ne komeita muutaman päivän katsella.

 Itkevään pajuun (Salix babylonican jokin puutarhamuoto) tulee samaan aikaan lehdet, kukatkin itse asiassa. Kvittenin (Chaenomeles, puutarhamuoto) kukat on myös täysin auki, pensaan punaisina. Lapset riisuu kengät ja sukat, käärii lahkeet ja kahlaa joessa. On lämmintä päivästä toiseen.

 Kamojoen varrella on sama asia. Kirsikoita kilometreittäin, ja ihmisiä niiden alla.

 Tuonne joen mutkaan taitaa suunnilleen kilometri olla.

 Yliopistolla illalla opiskelijat kerääntyy pressuja kantaen kirsikoiden alle syömään ja ryyppäämään.

 Ja ovat seuraavana päivänä siellä syömässä taas eväitään. Tämä aika ei kestä montaa päivää.

泉徳寺 Sentokuji

Edellisistä vielä jonkin matkaa pohjoiseen, jossain siellä, tulee vastaan tällainen ihan pieni temppelin näköinen paikka. Sillä on temppelin nimi ainakin. Ulkopuolelta hyvin siististi pidetty paikka.

 Sisäpuolelta melkein mystinen. Siellä on vaikka mitä, kuten tällainenkin patsas, jonka kasvot eivät ainakaan japanilaiset ole.

 Se oli perheen asuntona. Harrastuksekseen rakentavat sinne uutta kellotornia, mutta sanoivat että koska ei oikein ehdi, niin loppuikä siihen menee. Tämä ei siis oikein vierailupaikka edes ole, mutta kun portilla kohteliaasti kysyin mikä tämä paikka on, ja kerroin olevani vain töihin kävelemässä ja siten satunnainen ohikulkija, antoivat mielellään minun katsella sisällä niin kauan kuin halusin. Kun en kerran turisti ollut. Hyvä että tästä hiljenneestä temppelistä joku huolta pitää. Ei rikkaruohotu, ja kellorakennuskin varmaan jonain päivänä valmistuu.

Turistit ovat Kioton suurin rahanlähde, ja kyllä heitä tänne halutaan ... mutta on niitä sitten välillä aina paljon joka paikassa.

岡崎別院 Okazaki betsuin

Okazakin shintōtemppelin vieressä on buddhalainen Honganjin ison temppelin pieni sivutemppeli, jossa 親鸞 Shinran-niminen munkki asui aikanaan pitkiä aikoja. Temppelin itsensä antamissa tiedoissa vuosisata jäi hämäräksi, eikä näitä pieniä paikkoja mistään Wikipedioista löydä, mutta joka tapauksessa on hän siellä aikoinaan asunut. Varsinaisen temppelin vieressä, mutta eri portin luona (sitä ei helposti huomaakaan) on varsinainen puutarha. Hyvin hiljainen paikka, jossa ei ole kerrassaan ketään. Hyvin rauhallista. Tänne ei osaa kukaan tulla. Lampi ja siro silta.

 Magnoliat siellä kukki.

Järkälemäinen iso kivilyhty siellä on. 

Ja hoitamaton, kitkemätön kivipuutarha. Mielenkiintoista nähdä tällainenkin. Kaikkea ei ehdi hiljaisissa temppeleissä, joilla ei ole paljoa enää käyttöä, tekemään.

岡崎神社 Okazaki jinja

Kun laskeutuu filosofien tieltä alas kaupunkiin, ja lähtee kaartamaan sieltä luoteeseen kohti Kioton yliopistoa, niin jossain siellä tuli vastaan tällainenkin temppeli.

Täällä ei ole turisteja, vaan tämä on ihan paikallinen pieni pyhäkkö. Nätti ja siisti, mutta ei kovin kutsuva. Siellä täällä luki, että ei saa koskea. En koskenut, ja jatkoin matkaa.

大豊神社 Ōtoyo jinja

Kirsikat kukkii nyt valtoimenaan, ja Kioto on täynnä turisteja. Kiotolaiset myös kuljeskelevat puiden alla. Filosofin tie on täynnä turisteja. Olinpa siellä itsekin. 

 Osa tien varren temppeleistä on auki, mutta osa on pannut portit kiinni. Liika on liikaa.  Ōtoyo jinja vaatii sen verran kiipeämistä vuoritietä ylöspäin, että siellä ei niin kovin paljoa väkeä ollut. Näiltä tienoilta ylöspäin.

 Oli kirsikoita sielläkin. Niitä on kaikkialla.

 Mutta kukki siellä vielä camellioitakin, sateen ja lämpimän rohkaisemana kaikki jäljellä olevat nuput auki.

 Sen yksi pikkutemppeleistä on Suurvaltojen temppeli, ja sen edessä on nättiä rottia suojeluseläiminä. Kyllä ne täällä Kiotossa osaavat.

Ihan pieni paikka tämä vain on. 

青蓮院 Shōren-in

Tämä löytyy Chion-inin pohjoispuolelta, samalta rinteeltä. Tämä on keisarillisia buddhalaistemppeleitä, jonka pääpappina on perinteisesti ollut keisarillisen perheen jäseniä, ja jossa keisaritkit ovat ajoittain asuneet jos palatsissa ei ole voinut olla korjausten, tulipalojen yms takia. Portilla on valtavia kamferipuita.

 Sisällä ovat hienosti korvanneet pinnat jäljennöksillä, niin että näkyy kuinka värikkäitä maalaukset ovat alkuaan olleet, ja valokuvia saa ottaa rauhassa.

 Keisarillinen asunto. Korokkeella hän on nukkunut, ja kultaista väriä siellä on, mutta muuten karu.

 Siellä on sininen acalanatha! Olen nähnyt tämän kirjoissa, ja käyttänyt kuvia luennoilla, mutta täällä se on oikeasti. Toki varmasti jäljennös, mutta oikea jäljennös ja oikealla paikalla. Polvistuin, kilautin kelloa ja tervehdin. Tämän olen aina halunnut nähdä.

 Hyvä lampi siellä on, täyttyy rankasta sateesta kovaa kyytiä. Seuraava kuva on vastapäiseltä rinteeltä.

 Tänne pääsi pääsylipun hinnalla rauhassa kävelemään - kun huomasi kysyä saako puutarhassa käydä.

知恩院 Chion-in

Itävuoren rinteellä, Gionista, Maruyaman puistosta ja Yasakajinjasta vähän pohjoiseen. Tässä temppelissä on portaita kiivettäväksi; tässä toisten portaiden päästä. Niitä riittää edelleen, ja kun on temppelin perukoilla, voi jatkaa rinnettä ylös toiseen temppeliin, jonka nimeä en muista. Täällä on jossain puutarhaakin, mutta suuri osa paikasta on jälleenrakennettavana, ja se jäi löytämättä. Sen sijaan tuossa alhaalla näkyvän portin eteläpuolella on nätti puutarha, jonne pääsee kovin paljoa kiipeämättä.

 Vettä satoi komeasti. Sadeilmat on hyviä temppelissäkäyntipäiviä.

 Kirsikat rupeaa kukkimaan.

北野天満宮 Kitano Tenmangū

Kun jatkaa Imadegawan katua vielä eteenpäin, tulee viimein Pohjoisniityn Tenmanin temppeliin. En ole varma etymologiasta, mutta Taivaantäysi nimen merkitys on kun sen suoraan lukee. Tenmanguita on Japanissa tuhansia eri puolilla maata, ja tämä on niistä ensimmäinen. Historian mukaan Sugawara no Michizane -niminen oppinut ja runoilija nousi 800-luvun lopulla vaikutusvaltaisimpaan asemaan keisarin ohella maan hallinnossa, mutta 900-luvun alussa Fujiwaran suku onnistui saamaan hänet menettämään maineensa ja hänet karkotettiin kauas Kyūshūn saarelle. Hänen siellä kohta kuoltuaan Kiotoon tuli kova ukkonen joka teki paljon tuhoa, erityisesti Fujiwaran suvulle, mistä keisari päätteli että Michizane oli palannut äkäisenä Kiotoon, ja että häntä vastaan nostetut syytteet olivat olleet perättömiä. Niinpä keisari perusti tämän temppelin, ja nimesi Michizanen uudelleen Taivaan jumalaksi (天神 Tenjin), eli lähinnä ukkosen jumalaksi. Tenjin otti ja leppyi, eikä tuhonnut Kiotoa.

Vielä ollessaan Michizane, runoilija oli Kyūshūlla kirjoittanut runon, jossa hän kaipasi Kiotoon jäänyttä luumupuuta, josta hän oli kovasti tykännyt. Niinpä Tenmangūissa on lähes aina luumuja, sekä istutettuina että yleensä myös alttarilla. Täällä ensimmäisessä temppelissä niitä on nykyään noin 1500. Kaiken värisiä ja kokoisia, kaikki kukassa tähän aikaan. Helmikuussa ne jo olisivat lämpimänä vuonna kukkineet, mutta tänä vuonna tosiaan aika on venynyt maaliskuun lopulle.

 Luumu on jotensakin hienostuneempi kuin kirsikka, josta tuli villitys Japanissa oikeastaan vasta Edon kaudella 1600-luvulta eteenpäin. Kukinta ei ole niin raju kuin kirsikalla, ja useiden lajien pitkät versot tuovat kukintaan oman tunnelmansa. Punaiset ovat kaikki kohtuullisen uusia lajikkeita.

 Jos katsoo satoja vuosia vanhoja temppelimaalauksia, niin luumut olivat ennen joko aivan valkoisia, tai tämän verran punertavaa väriä niissä myös saattoi olla.

 Alue on laaja ja luumuja isoilla alueilla. Löytyy myös vaahteroita syksyksi, sekä paljon muitakin kukkivia kasveja. Siellä on aina nähtävää.

 Yhden luumupuiston reunalla on teehuone, jossa saa puistoihin tarvittavan pääsylipun hinnalla myös leivoksen ja kupillisen luumuteetä. Voin suositella. Se on hyvää.

 Temppelissä on paljon myös lehmäpatsaita. Voi ne olla härkiäkin. Syyksi sanotaan se, että kun Michizanen Kyūshūlta tuotuja jäännöksiä Kiotossa vietetyn uuden hautajaisseremonian jälkeen kuljetettiin härkävankkurissa länteen päin - ehkäpä suunnilleen samaa tietä jota tänne kävelin - niin härkä pysähtyi kesken matkan, eikä suostunut enää kävemään eteenpäin. Se on tämä paikka. Kun Tenjiniksi nyt nimetty runoilija kerran härän välityksellä ilmoitti että tähän!, niin tähän temppeli rakennettiin. Härkäpatsaita on temppelissä monta, siellä täällä, eri värisistä kivistä veistettyinä.

 Siellä on myös paljon koululaisia, ja heidän jättämiään toivelappusia. Telineitä on paljon, eivät mahdu samaan kuvaan. Koska Michizane oli myös oppinut, hänestä kehittyi vuosisatojen mittaan erityisesti oppineisuuden jumala. Koululaiset käyvät täällä ja muissa Tenmangūissa rukoilemassa ennen tärkeitä kokeita, tai yliopistojen sisäänpääsykokeita, menestystä itselleen. Jos sitä tulee, on korrektia käydä vielä toisen kerran kiittämässä. Joten telineitä tarvitaan.