torstai 3. huhtikuuta 2014

高野川の桜など Takanojoen kirsikoita yms

Ne kukkii nyt. Koko kaupunki on niitä täynnä. Kirsikka on aika hyvä pysymään hengissä. Ikivanhatkin rungot tunkee uutta versoa ja kukkii. Nämä kuvat on otettu 1-3.4.2013.
Kotikadun viereisellä kadulla, Kitashirakawan alajuoksulla, vähän ennen kuin joki laskee Takanon jokeen.
 Joen varrella on kirsikoita kilometrejä. En tiedä kuinka monta, mutta monta.
 Söin töihin kävellessäni eväät kirsikan alla, niin kuin tuhannet muutkin ihmiset. Yoshino-kirsikoita, jotka nimenomaan kukkivat. Hedelmää ne eivät tee, eikä ne tuoksukaan, mutta on ne komeita muutaman päivän katsella.
 Itkevään pajuun (Salix babylonican jokin puutarhamuoto) tulee samaan aikaan lehdet, kukatkin itse asiassa. Kvittenin (Chaenomeles, puutarhamuoto) kukat on myös täysin auki, pensaan punaisina. Lapset riisuu kengät ja sukat, käärii lahkeet ja kahlaa joessa. On lämmintä päivästä toiseen.
 Kamojoen varrella on sama asia. Kirsikoita kilometreittäin, ja ihmisiä niiden alla.

 Tuonne joen mutkaan taitaa suunnilleen kilometri olla.
 Yliopistolla illalla opiskelijat kerääntyy pressuja kantaen kirsikoiden alle syömään ja ryyppäämään.
 Ja ovat seuraavana päivänä siellä syömässä taas eväitään. Tämä aika ei kestä montaa päivää.

2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Hirmuisesti kukkia! Johan tuohon silmä turtuu... aatella, jos niissä olis vielä joku vahva tuoksu!
Tuommoisen itkevän pajun tahtoisin.

Yamaba kirjoitti...

Niin minäkin. Eivät vain pysy hengissä kovin pohjoisessa.